Elämä ja minä

Uuno Kailaan runo Paljain jaloin (Paljain jaloin, 1928) ja Katri Valan runo Kukkiva maa (Kaukainen puutarha, 1924) kertovat kumpikin tavasta suhtautua elämään. Paljain jaloin on tyyliltään realistisempi. Sen kielikuvat ovat karuja, lähes askeettisia. Kukkiva maa on rönsyilevä ja täynnä ylisanoja ja romanttisia ilmauksia.

Paljain jaloin -runon minä alistuu täysin kohtaloonsa ja ottaa elämän kolhut vastaan sellaisina kuin ne tulevat: "Silloinkin, kun / tuska syvin / viiltää, virkan: / -Näin on hyvin. / -Tapahtukoon / tahtos sinun, / Kohtaloni, / eikä minun." Oma suhtautumiseni asioihin on osittain samanlainen. Joskus sattuu, sitä ei voi välttää; kun jollekin asialle ei voi mitään, siihen pitää sopeutua. Kaikkea ei kuitenkaan saa purematta niellä, eikä ole pakko astua juuri niiden kaikkein terävimpien kivien päälle.

Kukkiva maa on julistus. Se käskee: elä! Ja minä toistan sen: elä! Jokaisen on kuitenkin elettävä omalla tavallaan, ei välttämättä raivokkaasti, terälehdet äärimmilleen auenneina. Rauhallinen, tyyni elämäkin on elämää; pääasia on, että elää omaa elämäänsä eikä jonkun toisen. Silloin voi sanoa: "Mitä siitä, että kuolema tulee! / Mitä siitä, että monivärinen ihanuus / varisee kuihtuneena maahan. / Onhan kukittu kerta!"

"Niin mä kerran / tieni aloin, / niin mä kuljen: / paljain jaloin." Niinhän elämä alkaa: paljain jaloin, ilman paitaa. Suomessa se ei tosin - onneksi! - kenelläkään jatku siten. Runollisuus, ankeakin sellainen, katoaa arjen proosan tieltä hyvin lyhyessä ajassa. Liian lyhyessä, sillä elämä on ihme. Miten kasa erilaisia molekyylejä voi ajatella ja toimia? Mikä saa kukan kasvamaan ja kääntymään kohti aurinkoa? Tämän runon minä näkee kyllä elämän, mutta hän näkee sen harmaana ja arkisena. Sitä en hyväksy: myös värit pitää nähdä ja tuoksut haistaa. "Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia / lainehtivat niityt mielettöminä merinä. / Ja tuoksu! / Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!"

Kukkiva maa on liian kärsimätön ja ahnas ollakseen uskottava, mutta kuvaa hyvin monien nuorten elämännälkää. Kaikki on saatava ja kaikki on koettava juuri nyt. Tulevaisuus ei huolestuta - eikä aina tarvitsekaan. Pidän tämän runon iloisesta ilmapiiristä. Kun siihen yhdistää runon Paljain jaloin vastuun omista päätöksistä, ovat hyvän elämän raaka-aineet kasassa. Yhdistelmä saattaa vaikuttaa aluksi omituiselta, mutta kun eri osat sekoittaa sopivassa suhteessa, tulee lopputuloksesta järkevä ja tasapainoinen. Järkevällä en tarkoita jokaisen liikkeen tarkkaa harkintaa, vaan uskallusta olla oma itsensä, aina ja kaikkialla.




Paluu kirjoitelmiin

Emman juttuihin

Etusivulle


© (:þ) Emma Ilkkala