![]() |
Arabiemiraatit 7.-24.2.1997
Aurinkomatkat: Dubai
|
![]() |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Torstai 20.2.1997 - Al Ain, OmanTorstaina lähdimme ulkomaille eli naapurimaahan Omaniin. Ajoimme kohti etelää ja pysähdyimme ensimmäisen kerran punaisilla hiekkadyyneillä. Puoli yhdeltätoista olimme taatelipakkaamossa, jossa teimme opastetun kierroksen. Taateli tuottaa hedelmää 8-80 -vuotiaana, mutta palmu kaadetaan yleensä noin 50 vuoden ikäisenä. Englanti on tärkeä vientimaa, jossa sitä käytetään HP-kastikkeen valmistukseen. Seuraava kohteemme oli kamelimarkkinat. Tavallisen kamelin hintahaarukka on 15.000 - 50.000 mk, mutta hyvästä juoksijakamelista voi joutua maksamaan jopa miljoonia markkoja. Puolen päivän aikaan ylitimme rajan Omaniin, josta palasimme Arabiemiraattien puolelle noin kello 15. Meidän piti mennä tutustumaan Al Ainin eläintarhaan, mutta se olikin yllättäen suljettu. Menimme sitten takaportista Hilin alueelle. Siellä on kaivettu esiin yli 4000 vuotta vanhoja asumuksia ja hautoja. Arkeologit löysivät vuonna 1974 suuren haudan, jonka oviaukon yläpuolelle on kaiverrettu antilooppeja ja alapuolelle apinoita. Rauniot vaikuttivat jotenkin niin "puhtailta", että tuli mieleen epäilys arkeologien taidosta. Olimme hotellilla kello 18, ja lähdimme melkein saman tien kaupungille ostoksille. Keräsimme kassiimme kasan kankaita, postikortteja, musiikkikasetin ja kirjoitusvihon. Palasimme hotellille kello 21.30. |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |