Pohjois-Espanja 1.-8.9.2018

Olympia: Parasta Pohjois-Espanjaa - Baskimaa ja La Rioja
Matkaseurue: Emma, Aino, Jussi ja Päivi (sekä 19 + 1 muuta)





HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.

Lauantai 1.9.2018 - Helsinki-Bryssel-Biarritz-Bilbao

Hurautimme pian puolenpäivän jälkeen Airport-taxilla suoraan Helsinki-Vantaan kentälle, jossa lähtöselvitys sujui taan mallikkaasti Olympian virkailijan saattamana. Ehdimme hyvin käydä kahvillakin ennen kuin koneemme Finnairin Airbus A318 lähti kolmelta kohti Biarritzia.

Arvioitu lentoaika myötätuulessa oli 3h15min, joten oletimme olevamme perillä Suomen aikaa klo 18.15. Toisin kuitenkin kävi. Brysseliä lähestyessämme kapteeni ilmoitti, että meidän olikin laskeuduttava Brysseliin. Koneessa oli tietotekninen vika, joka estäisi koneen nousun Biarritzistä, koska siellä ei ole tarvittavaa huoltohenkilöstöä. Brysselissä vika korjattiin nopeasti, mutta uutta lentosuunnitelmaa ja lähtölupaa jouduimme odottamaan pari tuntia koneessa istuen.

Laskeuduimme lopulta Biarritziin Suomen aikaa yhdeksältä. Pieni nälkäkin oli jo tullut Finnairin eväitten (mustikkamehu ja tee) varassa ollessamme. Olihan meillä kuitenkin ollut eväänä korvapuustit ja Elovena-välipalakeksejä... Ajelimme bussilla Saint-Jean-de-Luziin, jossa söimme kalaillalisen.

Matka jatkui illallisen jälkeen rajan yli Espanjan puolelle, ja tulimme Bilbaon hotelliimme yhden jälkeen Suomen aikaa. Saimme vielä odotella laukkujamme aika tovin ennen kuin pääsimme yöpuulle.










Sunnuntai 2.9.2018 - Bilbao-Gernika-Bilbao

Yhdeksältä lähdimme bussilla kohti koillista ja Atlantin rannikkoa. Huomio kiinnittyi heti teiden kuntoon. Ne olivat ensiluokkaisessa kunnossa, emmekä myöhemminkään viikon aikana ajelleet yhtään huonommilla teillä. Pohjois-Espanjan kesä on ollut tyypillisesti hyvin sateinen, mutta nyt meitä helli auringon lämmin paiste.

Pysähdyimme noin tunnin ajomatkan jälkeen valokuvaamaan Gaztelugatxea, joka on Biskajanlahdella mantereessa kiinni oleva saareke. Siellä on yksi rakennus, San Juan de Gaztelugatxen kirkko. Saarekkeella on kuvattu amerikkalaista tv-sarjaa Game of Thrones. Näköalapaikalta näkyi myös kaasunporauslautta.

Bermeon satama-altaassa ui musta, pienennetty kopio valaanpyyntilaivasta. Valaanpyynti oli tärkeä toimeentulon lähde 1500- ja 1600-luvuilla. Valaanrasvasta jalostettiin mm. lamppuöljyä. Kello 10.45 tulimme Gernikaan (esp. Guernica). Gernikassa on ikivanha tammi nimeltä Gernikako Arbola, jonka ympäristö oli tunnettu baskien kokoontumispaikka. Puu oli samalla myös baskien vapauden symboli. Puun viereen rakennettiin 1820-luvulla baskien parlamenttirakennus. Vanhin tammi on jo tuhoutunut, mutta osa toiseksi vanhimman rungosta on muistomerkkinä.

Gernika tuhoutui pahoin Espanjan sisällissodassa, kun Saksan ilmavoimat pommitti sitä italialaisten tukiessa 26. huhtikuuta 1937. Kaupungin 9000 asukkaasta 1600 kuoli pommituksessa, joka kohdistui siis siviileihin. Kävimme pommituksesta kertovassa museossa. Pablo Picasso maalasi tapauksesta tunnetun teoksensa Guernica, joka on esillä Madridin Reina Sofia -museossa.

Matka jatkui Bodega Berrojan viinitilalle, jossa tuotetaan Baskimaan erikoisuutta Txakoli-viiniä. Tutustuimme jälleen kerran viinin tuotantoon, minkä jälkeen saimme nauttia lajitelman pintxoja.

Ajelimme takaisin Bilbaoon, mutta päivän ohjelma jatkui hotellissa piipahduksen jälkeen. Kello 17.45 lähdimme Guggenheimin museoon, joka sijaitsi kävelymatkan päässä hotellistamme. Bilbao tunnettiin lähinnä harmaana tehdas- ja satamakaupunkina ennen kuin Guggenheimin taidemuseo avattiin vuonna 1997. Museorakennuksen on suunnitellut kanadalais-yhdysvaltalainen arkkitehti Frank Gehry, ja museo houkuttelee massoittain turisteja Bilbaoon nimenomaan arkkitehtuurinsa takia. Museon edustalla on Jeff Koonsin erikoinen teos Puppy, valtavan kokoinen kukilla päällystetty terrieri. Kukat vaihdetaan kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin.

Guggenheimin museolta menimme illalliselle Club Taurinoon. Siellä meille jaettiin mustat baskimaan baskerit.











Maanantai 3.9.2018 - Bilbao-Vizcaya-Bilbao

Lähtö hotellista oli vasta kymmeneltä. Ajoimme ratikalla vanhaankaupunkiin. Kävimme La Ribera -kauppahallissa, jossa eri tuotteiden myymälät tunnistaa väreistä. Lihamyymälät tunnistaa punaisesta väristä, kalamyymälät sinisestä, maitotuotteet valkoisesta, leipomotuotteet keltaisesta ja hedelmät ja vihannekset vihreästä väristä. Kauppahalli on rakennettu 1929 ja sijaitsee vanhankaupungin laidalla. Halli on kunnostettu 2000-luvulla sisältä modernin askeettiseksi, ja vanhasta on jäljellä vain ulkokuori. Vanhastakaupungista löytyvät myös kaupungin seitsemän alkuperäistä katua, las siete calles. Näistä viivasuorista vierekkäisistä kaduista vanhimmat syntyivät jo 1300-luvulla.

Juan Bautista de Oruetan ja Miguel de Marurin 1800-luvun alussa rakentama "koirasuihkulähde" toimii yhä. Tarinan mukaan se oli torilla myytävien eläinten pesupaikka. Nyt siitä saa ohikulkijat neljän eläimen suusta suihkuavaa juomavettä. Eläimet eivät ole koiria vaan egyptiläistyylisiä leijonia. Pyhälle Jaakobille omistettu katedraali, Catedral de Santiago, on peräisin 1300-luvun loppupuolelta.

Lounaan jälkeen kävimme Zubizurin sillalla. Santiago Calatravan suunnittelema kävelysilta yhdistää Nerviónjoen rannat. Silta valkoisine kaarineen ei oikein pelittänyt, sillä pinnoitteena käytetty lasitiili oli, yllätys yllätys, sateella liukas, ja se peitettiinkin muovimatolla.

Kolmelta nousimme - tai laskeuduimme - veneeseen, joka vei meidät UNESCOn maailmanperintökohteelle eli Vizcayan siltaa ihmettelemään. Matkalla Nerviónjoen rannalla näimme ränsistyneitä entisiä tehdasrakennuksia, joista osa on suojeltu ja tarkoitus kunnostaa. Matka sillalle kesti tunnin. Vuonna 1893 rakennettu silta yhdistää Portugaleten ja Las Arenasin kaupungit Nervión-joen eri puolilla. Siinä on liikkuva vaunu, joka kuljettaa enimmillään kuusi autoa gondolissa jokisuun yli. Ylätasanteella on kävelysilta, mutta sinne emme päässeet, koska hissi oli remontissa. Ylitimme joen gondolissa, minkä jälkeen palasimme kaupunkiin metrolla.

Vietimme hotellissa lepohetken, minkä jälkeen oli illallisen vuoro. Kävelimme hotellimme vieressä olevan Dona Casilda Iturrizarin puiston läpi. Puisto on avattu vuonna 1920, ja se on nimetty maan lahjoittajan mukaan.











Tiistai 4.9.2018 - Bilbao-Anana-Burgos-Laguardia

Yhdeksältä lähdimme ajelemaan bussilla kohti etelää. Tunnin kuluttua tulimme Valle Salado de Añanan suola-altaille. Suola on peräisin ajalta, jolloin seutru oli meren alla. Noin 6700 vuotta sitten alettiin tuottaa suolaa kuumentamalla suolavettä ruukuissa tulen päällä. Noin 2000 vuotta sitten keksittiin nykyinen tuotantomenetelmä. Lähteestä pulppuaa suolavettä, ja se johdetaan kanavia pitkin altaille. Altaat, joista osa on 2000 vuoden takaa, ovat yksityisten omistuksessa, ja suolaliuosta ohjataan vuoron perään kunkin perheen altaille. Tuuli ja aurinko tekevät sitten osansa.

Matka jatkui auringonkukkapeltojen ja pikkukylien kautta Burgosiin. Tuulimyllyjen määrä matkan varrella kiinnitti huomiota. Burgosissa kävimme ensin lounaalla, mikä venyi viinien ja viinojen maistelun takia kahden tunnin mittaiseksi. Sen jälkeen menimme Santa Marian portin kautta katedraaliin. Burgosin katedraali on pyhitetty Neitsyt Marialle, ja se on Espanjan vanhin esimerkki upeasta goottilaisesta arkkitehtuurista. Se on ollut UNESCOn maailmanperintökohde 1980-luvulta asti. Perusteellisen opastuksen seurauksena aikaa kului kokonainen tunti, joten mihinkään muuhun ei Burgosissa ollutkaan aikaa.

Kello 18.20 tulimme hotelliimme Laguardiaan.











Keskiviikko 5.9.2018 - Laguardia

Keskiviikkopäivän vietimme Laguardian pikkukaupungissa, jossa on vain noin 1500 asukasta. Se on perustettu vuonna 1164 kukkulalle, ja sitä ympäröi Navarran kuningas Sancho VII:n rakennuttama muuri, jossa on viisi porttia. Päivä alkoi sateisena, ja nousimme päätieltä kukkulalle hissillä. Kadut muurien sisäpuolella ovat kapeita eikä siellä liikuta autolla. Pikkuisella pääaukiolla (Plaza Mayor) on kello, josta ilmestyy perinteisen musiikin tahdissa kolme tanssijaa muutaman kerran päivässä. Meidänkin piti nähdä päiväajan viimeinen tanssi kahdelta, mutta ei pitänyt aikataulu nytkään.

Paikallisopas vei meidät kotiinsa, jossa hän asuu äitinsä ja sisarensa kanssa. Jokaiseen asuntoon mennään suoraan kadulta, ja huoneistot ovat kapeita, ja niissä on kellarikerroksen lisäksi pari kerrosta. Kaupungin alla on tunneliverkosto, joka on aikoinaan rakennettu kaupunkilaisten turvaksi hyökkääjiltä. Nykyään ne ovat paljolti käytössä viinikellareina.

Kävimme pienessä puistikossa, jossa on Koko Ricon taideteoksia. Ne esittävät pronssikenkiä ja pronssilaukkuja aseteltuina pronssipöydälle. Pepita Uva -baarissa paikallisoppaamme tarjosi tomaattileipiä, minkä jälkeen seisoskelu jatkui vielä tunnin Bodegas Casaprimicia -viinifirman tiloissa. Kolmen tunnin seisoskelu ja kävely tuntui aika rankalta.

Kävimme vielä lounaalla, jossa viivyimme kolmeen asti. Sitten muu porukka lähti vielä bussilla jollekin viinitilalle ja me jäimme kaupungille. Vähän kiertelimme siellä ja kuvasimme taloja ja maisemia, kunnes kävelimme takaisin hotelliimme.











Torstai 6.9.2018 - Laguardia-Pamplona-San Sebastian

Puoli kymmeneltä oltiin lähdössä kohti härkäjuoksijoiden kaupunkia, mutta lähtö venyi lähes kymmeneen. Reitti kulki La Riojan maakunnan pääkaupungin Logronon kautta. Matkalla ohitimme useita aurinko- ja tuulivoimaloita, ja tulimme Navarran pääkaupunkiin Pamplonaan kello 11.15.

Pamplona oli Navarran kuningaskunnan pääkaupunki vuoteen 1512, jolloin se liitettiin Espanjaan. Siellä järjestetään vuosittain 6.–14. heinäkuuta San Fermínin festivaali, ja sen yhteydessä 7. heinäkuuta kuuluisa härkäjuoksu. Juoksuun osallistuu vuosittain 2000–3500 henkilöä, joista parisataa loukkaantuu. Ihmiset juoksevat 850 metrin matkan Pamplonan kaduilla ja kujilla härkien edellä. Tarkoituksena on pysyä niiden lähellä, mutta pysyä tarpeeksi kaukana niiden terävistä sarvista. Ennen juoksun alkua härkiä ärsytetään ampumalla niiden selkään piikkejä. Yleisöä varten pystytetään vankka aita, ja se pukeutuu perinteisesti punavalkoisiin asuihin.

Härkäjuoksusta tuli tunnettu sen jälkeen, kun yhdysvaltalaiskirjailija Ernest Hemingway kirjoitti siitä vuonna 1926 romaanissaan "Ja aurinko nousee". Hemingway kävi Pamplonassa yli kymmenen kertaa, ja hän on saanut patsaan Pamplonan härkätaisteluareenan ulkopuolelle. Areena on Espanjan toiseksi suurin Madridin areenan jälkeen. Lounastimme Hemingwayn kantaravintolassa Irunassa, minkä jälkeen matkamme jatkui San Sebastianiin.

Olimme Silken Amara Plaza -hotellissa kello 16.40 emmekä poistuneet sieltä enää sinä päivänä, vaan kävimme iltapalalla hotellin baarissa.











Perjantai 7.9.2018 - San Sebastian

Perjantaipäivän vietimme San Sebastianissa. Lähdimme hotellista vasta puoli yhdeltätoista. San Sebastianin seutu on Espanjan sateisinta, ja niin nytkin ajelimme sateessa ensin Miramar-palatsille, joka rakennettiin 1800-luvun lopulla Espanjan kuninkaallisille. Paikalle näkyi Eduardo Chillidan ruosteinen taideteos "Peine del viento" (tuulikampa) sekä Jorge Oteizan "Construcción vacía" (tyhjä rakennus).

Menimme funikulaarilla Igueldo-vuoren huipulle, josta oli hulppeat näkymät. Sade oli lakannut, mutta alhaalla olleet pilvet dramatisoivat näkymää. Teimme bussilla kierroksen kaupungilla tärkeimpiä rakennuksia pälyillen ennen kuin jalkauduimme vanhaankaupunkiin.

Ranskalainen puutarhuri Pierre Ducasse suunnitteli 1870-luvulla pienen viehättävän Gipuzkoan puiston ankka- ja joutsenlampineen. Parte Viejan eli vanhankaupungin sydämessä on Plaza de la Constitucion eli Perustuslain aukio, jota käytettiin härkätaisteluareenana keskiajalla.

Pintxot ovat Baskimaan vastine tapaksille, ja San Sebastian on pintxojen pääkaupunki. Sana pintxo on baskin kieltä ja tarkoittaa lävistettyä. Annoksen pohjana on yleensä viipale vaaleaa patonkia ja päälle ladotaan herkut, joita tukemaan lävistetään tikku. Kävimme kolmessa eri ravintolassa maistelemassa pintxoja.

Loppupäivä illalliseen asti oli vapaata. Emma ja Päivi lähtivät kiertämään rantoja pitkin Urgullin kukkulaa, ja Aino ja Jussi tyytyivät käppäilemään vanhassakaupungissa. Hotellissa vietetyn lepohetken jälkeen lähdimme illalliselle puoli yhdeksältä.











Lauantai 8.9.2018 - San Sebastian-La Rhune-Biarritz-Helsinki

Aamulla oli kerättävä loput kamat laukkuihin ja valmistauduttava jättämään Espanja taakse. Bussimme lähti puoli kymmeneltä kohti Ranskanmaata, eikä kauaa kestänytkään, kun jo ylitimme rajan, tietenkin ilman muodollisuuksia.


Col de Saint Ignacen kylästä lähtee juna La Rhune -vuoren huipulle. Huippu on Ranskan ja Espanjan rajalla, mutta rata on kokonaan Ranskan puolella. Rata valmistui kesäkuussa 1924. Se on 4,2 km pitkä, ja siinä on nousua 736 m. Juna puksuttaa huipulle puolessa tunnissa. Vuonna 1978 suoritettiin kansanäänestys, minkä perusteella rata päätettiin säilyttää eikä huipulle rakennettu tietä.

Vuoren rinteillä näimme useita partakorppikotkia ja pottok-poneja. Pottok-ponit ovat puolivilli rotu, ja se on kotoisin tältä alueelta. Sitä pidetään ikivanhana rotuna ja erityisen hyvin ankaraan vuoristoympäristöönsä sopeutuneena. Pottok on keskimäärin 115-147 cm korkea ja painaa 300-350 kg. Pää on kookas ja kulmikas pienin korvin. Kaula on lyhyt, selkä pitkä, jalat lyhyet mutta sirot, kaviot pienet ja kestävät. (Wikipedia)

Euroopassa elää vain noin 100 partakorppikotkaparia. Se on Euroopan korppikotkista harvalukuisin ja yksi Euroopan harvinaisimmista petolinnuista. Katselimme hulppeita maisemia vuoren huipulta ja palasimme alas samaa reittiä emmekä ruvenneet patikoimaan, kuten monet näkyivät tekevän.

Nautimme lounaan Ascainin kylässä ennen kuin ajelimme Biarritzin lentokentälle. Lentomme lähti puoli seitsemän maissa, ja olimme Helsinki-Vantaalla suurin piirtein aikataulun mukaisesti kello 23.


Kaikki Espanjan matkat

Maahakemistoon
Etusivulle







© Aino Ilkkala