Torstai 4.6.2009 Aurinkoista

Lennolla CA129 Pekingistä Pusaniin meille tarjottiin aamiainen. Saimme valita kiinalaisen tai länsimaisen välillä ja kokeilimme molempia. Eksoottinen kiinalainen jäi kuitenkin lähes syömättä... Kun otin valokuvaa annoksista, lentoemäntä huomautti, että annosten kuvaaminen on kielletty - teollisuusvakoilua varmaankin. Laskeuduimme Pusanin Gimhae-lentokentälle kello 11.45. Paikallisopas Sam oli vastassa, ja lähdimme kello 12.20 kohti lounaspaikkaamme.

Kansainvälisen lauttaterminaalin ravintolassa saimme ensimmäisen kosketuksen korealaiseen ruokakulttuuriin. Siellä alkoi kokkaaminen, joka loppui vasta paluumatkalla Pekingiin. Pöydälle tuotiin pieni kaasuliesi, jolla wokkipannun tapaisessa astiassa oli nestettä, jossa ruoka kypsennettiin. Pienissä vadeissa oli ruokaainekset ja kastikkeet. Yhtään valmista ateriaa emme saaneet Etelä-Koreassa ollessamme.

Hotellimme sijaitsi Haeundaen ranta-alueella, ja osa matkasta taittui kolme vuotta vanhaa ja 7,4 km mittaista Gwangan siltaa pitkin. Silta on kaksikerroksinen ja kerroksissa liikenne kulkee vastakkaisiin suuntiin.

Levähdettyämme hetken hotellissa lähdimme rantakävelylle. Kävimme turistitoimistossa, josta auliisti jaeltiin karttoja ja esitteitä. Turistitoimiston vieressä oli akvaario, jossa kävimme ihmettelemässä 250 lajia vesieläimiä. Mielettömän hienoja meduusoja ja äyriäisiä olisi voinut jäädä ihailemaan pidemmäksikin ajaksi.

Hotelliin palattuamme nautimme kello viiden teen. Seitsemältä lähdimme jälleen kokkaamaan kukkulan rinteelle päivällistä.


Käytä selaimen paluu-painiketta tai
siirry kuviin 4.6.2009 tai Pekingin juttuun 4.6.2009

Kohti satama-aluetta ja lounaspaikkaa
Lounas
Gwangan sillalla
Hotellihuone
Kiinalainen pehmeäkilpinen kilpikonna

Gwangan silta
Pusan
Kirkko
Pusanin torni
Autonrenkaita katoilla

Perjantai 5.6.2009 Aurinkoista

Herättiin kello 7.15, aamiaiselle kahdeksalta ja yhdeksältä kaupunkikierrokselle. Ensimmäinen kohteemme oli Yongdusanin puisto. Siellä kohoaa kaupungin maamerkki Pusanin torni vuodelta 1973. Tornista on hyvät näköalat koko kaupunkiin. Puistossa on myös sekä lohikäärmettä että amiraali Yi Sun-sinia esittävät patsaat. Koululaisryhmät tekivät puistossa tehtäviään.

Seuraava puolitoistatuntinen vietettiin ostoksilla Gukje-markkinakujilla. Mukaamme ei kuitenkaan tarttunut muuta kuin yksi hame Emmalle. Jagalchi-kalamarkkinoiden ruokapöydissä tarjoiltiin sashimia eli raakaa kalaa. Me emme sitä maistaneet vaan kävimme grillaamassa lounaamme läheisessä ravintolassa. Grillit oli upotettu pöytälevyyn, ja tarjolla oli sekä lihaa että mereneläviä. Lounaan jälkeen kiertelimme vielä kalatorilla.

Ohjelmassamme oli seuraavana käynti Korean sodassa kaatuneiden YK-sotilaiden hautausmaalla. Sotilaat olivat juuri käyneet puhdistamassa hautakivet seuraavana päivänä vietettävää vainajien muistopäivää silmällä pitäen. Hautausmaalla on 2300 hautaa. Eniten on brittejä, sitten turkkilaisia, kanadalaisia, australialaisia ja hollantilaisia. Onpa siellä yksi norjalainenkin.

Hotellille päästyämme kävimme ostamassa vettä ja pienen purkin maitoa maukkaampaa teetä varten. Keitimme iltapäiväteet ja lueskelimme päivällisaikaa odotellessa. Taisi siinä unikin tulla silmään jossain vaiheessa. Päivällisravintolassa oli taas kaasuliedet ja pannut pöydissä. Ruoka-aineksina oli rapuja ja muita hankalia mereneläviä, joista tuskin oli nälänkarkottajiksi.

Puoli yhdeksältä olimme takaisin hotellissa ja pakkasimme laukkumme, koska matka jatkui seuraavana aamuna. Iltatee kruunasi taas päivän.


Käytä selaimen paluu-painiketta tai
siirry kuviin 5.6.2009 tai juttuun 4.6.2009

Lohikäärmeteos
Kanadalaisten muistomerkki
YK-joukkojen muistomerkki
Kaivuri
Päivällinen

Gwangan silta
Pusan
Kirkko
Pusanin torni
Autonrenkaita katoilla

Perjantai 5.6.2009 Aurinkoista

Herättiin kello 7.15, aamiaiselle kahdeksalta ja yhdeksältä kaupunkikierrokselle. Ensimmäinen kohteemme oli Yongdusanin puisto. Siellä kohoaa kaupungin maamerkki Pusanin torni vuodelta 1973. Tornista on hyvät näköalat koko kaupunkiin. Puistossa on myös sekä lohikäärmettä että amiraali Yi Sun-sinia esittävät patsaat. Koululaisryhmät tekivät puistossa tehtäviään.

Seuraava puolitoistatuntinen vietettiin ostoksilla Gukje-markkinakujilla. Mukaamme ei kuitenkaan tarttunut muuta kuin yksi hame Emmalle. Jagalchi-kalamarkkinoiden ruokapöydissä tarjoiltiin sashimia eli raakaa kalaa. Me emme sitä maistaneet vaan kävimme grillaamassa lounaamme läheisessä ravintolassa. Grillit oli upotettu pöytälevyyn, ja tarjolla oli sekä lihaa että mereneläviä. Lounaan jälkeen kiertelimme vielä kalatorilla.

Ohjelmassamme oli seuraavana käynti Korean sodassa kaatuneiden YK-sotilaiden hautausmaalla. Sotilaat olivat juuri käyneet puhdistamassa hautakivet seuraavana päivänä vietettävää vainajien muistopäivää silmällä pitäen. Hautausmaalla on 2300 hautaa. Eniten on brittejä, sitten turkkilaisia, kanadalaisia, australialaisia ja hollantilaisia. Onpa siellä yksi norjalainenkin.

Hotellille päästyämme kävimme ostamassa vettä ja pienen purkin maitoa maukkaampaa teetä varten. Keitimme iltapäiväteet ja lueskelimme päivällisaikaa odotellessa. Taisi siinä unikin tulla silmään jossain vaiheessa. Päivällisravintolassa oli taas kaasuliedet ja pannut pöydissä. Ruoka-aineksina oli rapuja ja muita hankalia mereneläviä, joista tuskin oli nälänkarkottajiksi.

Puoli yhdeksältä olimme takaisin hotellissa ja pakkasimme laukkumme, koska matka jatkui seuraavana aamuna. Iltatee kruunasi taas päivän.


Käytä selaimen paluu-painiketta tai
siirry kuviin 5.6.2009 tai juttuun 4.6.2009

Lohikäärmeteos
Kanadalaisten muistomerkki
YK-joukkojen muistomerkki
Kaivuri
Päivällinen

Aamiainen
Riisipelto
Tytöt poseeraavat
Emille-kello
Kellon kaikupohja
Tumulipuiston portti

Lauantai 6.6.2009 Pilvistä

Edellisen päivän mallin mukaan heräsimme kello 7.15, menimme aamiaiselle kahdeksalta ja liikkeelle bussilla yhdeksältä. Nyt oli määränpäänä Gyeongju, joka on Silla-dynastian aikainen pääkaupunki. 90 km:n matka sujui joutuisasti 1960-luvulla rakennettua moottoritietä pitkin. Paikallisoppaamme kertoi, kuinka tietä tarvittiin, että tavarantoimitukset nopeutuisivat Soulin ja Pusanin sataman välillä. Kun huomattiin, että tiellä liikkui vain ulkomaisia autoja, perustettiin ensimmäinen autotehdas vuonna 1971. Sitten tarvittiin laivateollisuutta, koska laivatkin olivat vierasmaalaisia. Lopulta raaka-aineetkin piti saada kotimaasta, joten perustettiin terästehtaita. Näin selitettiin Etelä-Korean talouden lähteminen nousuun.

Maaseutua hallitsivat riisiviljelmät. Kello 10.20 tulimme Gyeongjussa sijaitsevaan Kansallismuseoon, jonka päänähtävyys on 25 tonnia painava Emille-kello. Museossa on runsaasti Silla-kauden esineistöä. Museosta suunnistimme Tumuli-puistoon, jossa kävimme ainoassa yleisölle avoinna olevassa kumpuhaudassa. Cheonmachong tarkoittaa Taivaallisen hevosen hautaa, ja se on saanut nimensä haudasta löytyneestä maalauksesta, joka esittää valkoista hevosta. Haudasta on löytynyt 11500 esinettä, joista osa on esillä vitriineissä.

Lounasravintolassa eteemme kannettiin porisevat padat, joihin riisi, lihajauhe, vihannekset ja kananmuna sekoitettiin. Sitten vain hämmentämään ja bibimbap oli valmista.

Kävimme tutustumassa Silla-kuninkaiden vapaa-ajan viettoa varten rakennettuun palatsiin. Vuonna 674 Silla-kuningas Munmu kaivautti Anapji-lammen ja teetti kukkulan, jolle istutettiin harvinaisia kasveja. Alkuperäiset rakennukset ovat tuhoutuneet, mutta uudelleenrakennus aloitettiin 1970-luvulla. Lammesta löytyi satoja esineitä, niiden joukossa mm. vene.

Matkalla hotelliin pistäydyimme vesiostoksilla. Keitimme iltapäiväteet ja nukuimme päiväunet. Kello 19 lähdimme päivälliselle, joka tällä kertaa väsättiin kääryleiksi salaatin/kaalinlehtien sisään. Haimme vielä maistuvat muffinit hotellin pullakaupasta iltateen seuraksi.


Käytä selaimen paluu-painiketta tai
siirry kuviin 6.6.2009 tai juttuun 5.6.2009

Kumpuhautoja Silla-kaudelta
Kultakruunu Valkoisen hevosen haudassa
Bibimbap
Anjup-lampi
Vesikauppa
Päivällinen

Aamiainen
Gyeongjun torni
Seokguram
Seokguram
Seokguram

Sunnuntai 7.6.2009 Pilvistä

Herättiin seitsemältä, ja Emmalla oli urakkana hiustenpesu ennen aamiaista, jonne painalsimme vasta puoli yhdeksältä. Mm. rambutaani maistui pitkästä aikaa makealta.

Puoli kymmeneltä lähdimme kohti Seokguramin luolatemppeliä (kansallisaarre nro 24), jonne oli puolen tunnin bussimatka ja sen jälkeen varttitunnin patikkamatka ylös kukkulalle. Vuonna 744 valmistunut temppeli ei ole luolassa, vaan se on rakennettu kivenlohkareista ja peitettu maa-aineksella. Temppelissä oleva valkograniittinen buddhan patsas on mestariteos.

Laskeuduimme alas vuonna 751 valmistuneelle Bulguksan temppelialueelle. Päätemppeliin johtava portaikko on nimeltään alaosastaan Sinisen pilven silta ja yläosastaan Valkoisen pilven silta. Portaikossa on 33 askelmaa, jotka edustavat Buddhan 33 taivaallista sanaa. Portaikko on kansallisaarre numero 23. Temppelissä on muitakin kansallisaarteen arvon saaneita rakennelmia, mm. kaksi pagodaa.

Tässä vaiheessa Emma jäi huonovointisuutensa vuoksi pois kyydistä hotelliin ja muut lähtivät lounaalle. Meidät vietiin ravintolaan, jossa istuttiin lattialla ja tarjottiin 'kanakeittoa'. Kullekin tuotiin pata, jossa oli riisillä täytetty kokonainen mauton kana. Tämä ateria oli matkallamme pohjanoteeraus.

Lounaan jälkeen kävimme katsomassa Aasian vanhinta observatoriota eli Cheomseongdae-tornia. sitä ympäröivässä puistossa oli perheitä piknikillä ja lennättämässä leijoja. Poikkesimme vielä käsityöläiskylän myymälään ennen kuin palasimme hotelliin iltapäiväteelle.

Ohjelmassa oli jälleen laukkujen pakkaus, koska seuraavana päivänä oli lähtö Souliin. Ehdimme myös ottaa päiväunet ennen kuin Aino lähti muun porukan kanssa päivälliselle kello 19. Pöydissä grillattu possu maistui oikein mainiolle.


Käytä selaimen paluu-painiketta tai
siirry kuviin 7.6.2009 tai juttuun 6.6.2009

Lounas
Lintu
Käsityömyymälä
Iso ratas
Päivällinen






Maanantai 8.6.2009 Pilvistä

Päivän ohjelmaan sisältyi siirtyminen pääkaupunki Souliin, joten oli herättävä jo heti kuuden jälkeen. Seitsemältä menimme aamiaiselle ja kahdeksalta olimme bussissa lähdössä taipaleelle.

Kymmeneltä saavuimme Gaya-vuorelle. Sitten taas patikointia ylöspäin parikymmentä minuuttia ja tulimme Haeinsan temppelille. Se on yksi kolmesta huomattavimmista buddhalaistemppelistä Etelä-Koreassa. Osuimme parahiksi paikalle nähdäksemme munkkien rummutus- ja kellonsoittoseremonian. Eikä siinä kaikki. Temppelissä oli meneillään toukokuussa itsemurhan tehneen entisen presidentin Roh Moo Hyunin muistotilaisuus. Kansa vei vainajalle ruokaa ja juomaa, joillakin oli seteli kädessä. Temppelissä säilytetään 81258 puulaattaa (Tripitaka Koreana), joihin on kaiverrettu buddhalaisia kirjoituksia ja joitakin kuvia. Alkuperäiset laatat tuhoutuivat tulipalossa mongolien hyökkäyksen aikana vuonna 1232. Uusien laattojen kaiverrus kesti 16 vuotta (1236-1251). Vuonna 1398 ne tuotiin Haeinsaan, ja ne täyttävät neljä huonetta. Aikamme kinuttuamme paikallisilta oppailta pääsimme käymään myös alueella sijaitsevaan shamanistien temppeliin.

Siirryimme lounaalle lähistöllä sijaitsevan hotellin ravintolaan. Huomiomme kiinnittyi suureen joukkoon ihmisiä, joilla oli kirkkaan punainen liina kaulassa. Tarkemmin katsottuamme huomasimme liinassa tekstin 'Ahlstrom'. Saimme heti ystäviä paikallisen tehtaan työntekijöistä, jotka olivat viettämässä virkistys- ja koulutuspäivää. Yksi kaveri lähti viemään Ainoa sisään, kun halusi kertoa italialaiselle tehtaanjohtajalle ilouutisen suomalaisesta turistiryhmästä. Moni meistä sai mukaansa Ahlstromin punaisen kaulaliinan. Lounaalla liha-sienikeitto porisi kaasulevyllä. Ruokakippoja oli tavalliseen tapaan tietenkin muitakin, kymmenkunta erilaista.

Ravintolasta lähdettyämme bussimme sai kylkiosuman ahtaalla, puiden reunustamalla tiellä vastaan tulleen auton kanssa. Autosta nousi ilmeisesti matkustajana ollut nunna, joka ei sanoja säästellyt. Kuskimme sopi jutun, ja pääsimme jatkamaan matkaa. Tarkkailimme maaseudun elämää bussin ikkunoista. Etelä-Korea on suurimpia ginseng-juuren tuottajia. Sitä kasvatetaan pimeässä ja näimme laajoja alueita, jotka oli peitetty mustalla kankaalla. Parin vessa/kahvi/jäätelötauon jälkeen tulimme Souliin puoli seitsemältä.

Kävimme grillaamassa päivällisemme, ihan hyvää lihaa ja vihanneksia. Maistelimme myös vadelmaviiniä. Tulimme hotelli Koreanaan puoli kahdeksan jälkeen, ja kävimme katsomassa sähköpostit internetistä. Iltateen jälkeen painuimme pehkuihin.


Käytä selaimen paluu-painiketta tai
siirry kuviin 8.6.2009 tai juttuun 7.6.2009











Tiistai 9.6.2009 Pilvistä ja sateista

Herättiin vähän ennen seitsemää, käytiin aamiaisella ja oltiin puoli yhdeksältä valmiita osallistumaan päivän ohjelmaan.

Tunti 9-10 vierähti sotamuseossa, jossa kuulimme eteläkorealaisen totuuden Korean sodasta ja näimme sotiin liittyviä esineitä ja kuvia. Esillä oli mm. pienoismalli (1:2,5) amiraali Yi Sun-sinin kilpikonnalaivasta, joita käytettiin meritaisteluissa japanilaisia vastaan 1500-luvun lopulla.

243 metriä korkealla Namsan-kukkulalla on 237 metriä korkea Soulin torni. Bussilta oli vielä aikamoinen kiipeäminen ylös jyrkkää mäkeä. Ajoimme hissillä ylös, vaikka ilma olikin harmaa ja sateinen, eikä näkymät sen vuoksi kaksiset. Jonkinlaisen käsityksen Soulista kuitenkin sai. Tornin juurella oli radion auto, josta lähetettiin suorana karaokeohjelmaa.

Chang deokgung-palatsi rakennettiin kuningas Taejongin aikana vuonna 1405. Vaikka se olikin vasta toisella sijalla Gyengbokgungin palatsin rinnalla, se toimi monien kuninkaiden asuntona, ja myöhemmin siitä tuli pääpalatsi. Rakennukset on sijoitettu alueelle maastoa mukaellen. Kiersimme alueen suuren kansainvälisen turistiryhmän mukana. Alueella on myös useita lampia ja paviljonkeja. Etelä-Korean televisiosta oli kuvaaja ja toimittaja, jotka seurasivat kierrostamme palatsialueella. Lopuksi he haastattelivat matkanjohtajaamme ja kahta ryhmäläistä.

Menimme lounaalle kiinalaiseen ravintolaan, jossa ei tarvinnut itse keittää tai grillata ruokaa, joka oli ihan hyvää. Lounaan jälkeen oli shoppailun vuoro. Vietimme Insadong-ostoskadulla aikaa kello 16:een, mutta saaliimme jäi kovin vaatimattomaksi: vesipullo ja kameran muistikortti.

Matkalla hotelliin pysähdyimme ihailemaan Cheonggyechon-virtaa. Sen kunnostus ja nykykuntoon saattaminen oli nykyisen presidentin Lee Myung-Bakin aikaansaannos silloin, kun hän oli vielä Soulin pormestari.

Vähän ennen viittä olimme hotellissa, levähdimme ja kävimme pesulla, Seitsemältä lähdimme taas keittämään ruokaa. Jokaisella oli oma 'keitto', jossa ruoka-ainekset kypsennettiin. Jokaiselle oli myös liha-annos, mutta muut ainekset haettiin buffetin puolelta. Buffetissa oli myös sellainen erikoisuus kuin jälkiruokapöytä! Illalla oli vielä pakattava laukut aamulla tapahtuvaa varhaista lähtöä varten.


Käytä selaimen paluu-painiketta tai
siirry kuviin 9.6.2009 tai juttuun 8.6.2009









Keskiviikko 10.6.2009 Aurinkoista

Heräsimme kello viisi ja keitimme teetä, jonka nautimme edellisenä iltana hankittujen croissantien kera. Vähän yli kuusi lähti bussimme kohti lentokenttää.

Lentoasemalla meille oli järjestetty erinomainen aamiaisbuffet. Se olikin paikallaan, kun saimme kuulla koneemme olevan myöhässä pari tuntia. Aika kului rattoisasti kello 9:ään buffetin antimista nauttien. Turvatarkastuksen ja passintarkastuksen jälkeen kiertelimme kaupoissa, mutta ostokset jäivät tekemättä. Sitten otimme junan, joka vei meidät lähemmäksi lähtöporttia.

Lentoyhtiö oli antanut jokaiselle 10.000 KRW:n (n. 6 euroa) ostoskupongin, joka kelpasi lentoaseman baareissa. Ostimme kupongeilla vettä, limsaa, keksiä ja suklaata. Matkamuistomyymälässäkin oli vielä käytävä, ja sieltä lähtivät mukaan mm. Koreassa käytettävät metalliset syömäpuikot.

Alun perin lentomme CA138 piti lähteä kello 9.25, mutta pääsimme matkaan vasta kello 12.15. Parin tunnin lennon aikana koneessa tarjottiin tonnikalasämpylä ja juoma.


Käytä selaimen paluu-painiketta tai
siirry kuviin 10.6.2009 tai juttuun 9.6.2009 tai Pekingin juttuun 10.6.2009