Filippiinit 6.-18.2.2018

Olympia: Filippiinit
Matkaseurue: Emma, Aino ja Päivi (sekä 18 + 1 muuta)






HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.

Tiistai-keskiviikko 6.-7.2.2018 - Helsinki-Istanbul-Manila

Matka alkoi iltapäivällä oman limusiinin (Ford Fiesta vm 1991) kyydissä. Jussi ei päässytkään tällä kertaa lentoasemaa pidemmälle. Vielä oli Olympialla 65-vuotislahjoja jaossa, eli saimme neljännet mainiot kynät ja kivat pienet taskulamput. Nautimme vielä ennen lähtöä tapamme mukaan kahvit/kaakaot ja croissantit. Turkish Airlinesin lento Tk1764 lähti puolisen tuntia myöhässä, ja lennolla tarjottiin kunnon ateria.

Laskeuduimme Istanbulin kentälle kymmenen maissa Suomen aikaa. Vietimme aikaa koko ryhmän (21 + matkanjohtaja) kanssa baarissa istuskellen.

Lento TK084 Manilaan lähti Suomen aikaa puoli kahden jälkeen. Sen verran väsyneitä olimme, ettemme jääneet odottamaan illallista, vaan valmistauduimme heti koneeseen päästyämme nukkumaan. Kuusi tuntia hävisi matkalla keskiviikkopäivästä, ja kohta olikin iltapäivä. Kello 16 paikallista aikaa saimme aamiaismunakkaan.

Laskeuduimme jokseenkin tasan kuudelta, ja seitsemältä astuimme bussiin, joka kuljetti meidät Manilan Sofitel-hotelliin. Keittelimme pariin otteeseen teetä huoneessamme, ja niin kello oli jo yli puolen yön ennen kuin rupesimme yöpuulle.











Torstai 8.2.2018 - Manila

Puoli kahdeksalta menimme aamiaiselle. Oli Emman syntymäpäivä, ja kohtelu oli sen mukaista. Kaksi tarjoilijaa lauloi ja toivat kakun kynttilöineen Emmalle. Yhdeksältä lähdimme Manilan kaupunkikierrokselle. Manilassa on noin 20 miljoonaa asukasta, ja liikenne on takkuista. Matkaa ensimmäiseen kohteeseemme amerikkalaisten sotilashautausmaalle on noin 10 km, mutta se kesti tunnin verran. Itse asiassa meille jäi epäselväksi se, eikö Manilassa olisi ollut jotain mielenkiintoisempaa filippiiniläistä kohdetta. Miksi pitkän matkan päässä olevaa amerikkalaisten hautausmaata pidetään niin tärkeänä, että turistit viedään ensimmäisenä sinne. Viivyimme siellä puoli tuntia, ja matka seuraavaan kohteeseen eli takaisin keskustan tuntumaan kesti jälleen tunnin.

Liikenteessä pisti silmään erikoiset jeepneyksi kutsutut ajoneuvot. Kun amerikkalaiset sotilaat lähtivät Filippiineiltä toisen maailmansodan lopulla, heiltä jäi maahan satoja jeeppejä. Jeeppeihin rakennettiin katto ja takaosaan kaksi vastakkain olevaa penkkiä. Ne maalattiin ja koristeltiin käyttäen mielikuvitusta. Niistä saatiin halpoja ajoneuvoja julkiseen liikenteeseen. Nykyään jeepneytä rakennetaan käytetyistä japanilaisista autoista. Viime aikoina on alettu suunnitella yli 15 vuotta vanhojen ajoneuvojen kieltämistä niiden saastuttavan ominaisuutensa takia.

Filippiiniläisten kansallissankari ylitse muiden on José Rizal (1861-1896), joka oli tutkija, runoilija, kirjailija, taidemaalari ja kuvanveistäjä. Rizal ajoi Filippiinien itsenäisyyttä Espanjan vallan alta. Häntä pidettiin virheellisesti Espanjan vastaisen kapinan aloittajana, mikä johti Rizalin teloitukseen 30. joulukuuta 1896. Kävimme hänen nimeään kantavassa puistossa, jonka toinen nimi on Luneta. 12,6 metrin korkuisessa sotilaiden vartioimassa pronssi- ja graniittimuistomerkissä säilytetään Rizalin jäännöksiä. Patsas on pystytetty vain muutaman metrin päähän paikasta, jossa Rizal teloitettiin.

Fort Santiagon linnoitus on toiminut niin espanjalaisten, amerikkalaisten kuin japanilaistenkin joukkojen tukikohtana. Alueella on vankityrmiä, joita mm. japanilaiset käyttivät joukkomurhiin hukuttamalla vankeja koppeihinsa. Alueelta on löydetty yli 600 ihmisen jäännökset japanilaisten jäljiltä. Jose Rizalin tyrmä on myös täällä, ja sieltä johtaa jalanjäljet teloituspaikalle.

Espanjalaistyylinen Intramurosin kaupunginosan rakennustyöt alkoivat vuonna 1571. Vanhasta kaupungista ei ole oikeasti säilynyt juuri muuta kuin muurit ja San Augustinin luostari. Kaikki muu tuhoutui toisessa maailmansodassa. Ensin japanilaiset valtasivat Manilan amerikkalaisilta, ja kun amerikkalaiset palasivat sodan lopulla, he tekivät sen massiivisten pommitusten saattelemana. Amerikkalaisten pommeihin kuoli japanilaisten lisäksi 75 000 manilalaista ja Manilasta tuli liittoutuneiden toiseksi tuhotuin kaupunki Varsovan jälkeen. Kävimme Imelda Marcosin rakennuttamassa Casa Manilassa, uudelleenrakennetussa Espanjan siirtomaa-ajan kartanossa, joka on täynnä aikakauden mukaisia huonekaluja. Rakennus jäljittelee niitä rakennuksia, joissa vaikutusvaltaiset perheet elivät Espanjan vallan aikana.

Barbara's-ravintolassa Emman synttäripäivä taas huomioitiin laululla. Nautitun lounaan jälkeen tutustuimme San Augustinin luostariin. Luostari säästyi sodassa tuholta, koska se oli toiminut Punaisen ristin sairaalana eikä sitä oltu pommitettu. Luostari toimii nyt museona.

Mall of Asian sanottiin olevan maailman kuudenneksi suurin ostoskeskus. Ja löytyihän sieltä kaikki, mitä tarvitsimme: postikortteja ja hyttyskarkotetta denguekuumehyttisiä vastaan.

Puoli kuuden jälkeen olimme hotellissa lepäilemässä, kun respasta soitettiin. Olivat tuomassa Emmalle kukkia ja keksejä...











Perjantai 9.2.2018 - Manila-Banaue


Aamu näytti kovin harmaalta, ja sisään tuli parvekkeen oven avauksen myötä savun haju. Ilmeisesti jossain oli poltettu yöllä roskia. Sofitelin aamiaiskattaus on mainitsemisen arvoinen. Neliöitä ja valikoimaa on jos jonkinlaista. Esimerkiksi juustoille on aivan oma huone. Kaipasin tapani mukaan vain hedelmiä sekä leipää ja sen päälle leikkeleitä. Filippiineillä löysin koko matkan aikana vain makeahkoja leipiä, mutta niillä oli pärjättävä.

Edessä oli pitkä bussimatka pohjoista kohti, joten meidän piti lähteä matkaan jo puoli kahdeksalta. Filippiiniläiseen tapaan lähtö kuitenkin viivästyi varttitunnin verran. Ensimmäinen tauko oli jo runsaan puolen tunnin ajelun jälkeen. Pysähdyimme Calavite-kadulle katsomaan possun grillaamista. Lechon valmistetaan niin, että possunsisälmykset poistetaan ja vatsa täytetään yrteillä, mausteilla ja Coca-colalla. Cokista levitetään myös nahalle, jotta siitä tulee rapeaa. Possun takamuksesta tungetaan läpi seiväs, jonka varassa otusta pyöritellään hehkuvilla hiilillä pari tuntia. Samalla alueella oli useita grillaamoja.

Iglesia ni Cristo -yhteisön rakennuttama Philippine Arena on maailman suurin sisästadion tai -teatteri. Se vihittiin käyttöön heinäkuussa 2014, ja siellä on istumapaikat 55000 hengelle. Siellä järjestetään Iglesia ni Criston kokouksia, mutta myöskin mm. kirkkokunnan hyväksymiä urheilukilpailuja ja konsertteja. Iglesia ni Cristo (Kristuksen kirkko) on filippiiniläinen kirkkokunta. Se kiistää kolminaisuusopin. Jumalan katsotaan olevan yksi, eikä Jeesusta näin ollen pidetä Jumalana. Kirkolla on melko paljon jäseniä Filippiineillä, mutta se toimii myös ulkomailla. Sen perusti vuonna 1914 Felix Manalo, jonka kuoltua vuonna 1963 liikkeen johtoon nousi Eraño G. Manalo. Matkan varrella oli tiheässä kirkkoja, jotka noudattivat pitkälle samaa arkkitehtuuria. Areenan lähellä oleva kirkko oli vielä rakenteilla.

Yhdeksän jälkeen pidimme kahvitauon, minkä jälkeen matka jatkui tasaisen peltomaiseman halki. Tie- ja siltatöitä oli tiheässä, mikä hidasti matkantekoa. Jokaisen kylän kohdalla liikenne oli kaaosmaista. Kolmipyörät puikkelehtivat, koirat makoilivat tiellä, lapset ja aikuisetkin juoksentelivat tiellä ristiin rastiin, kun jalkakäytäviä ei tunnettu.

San Josessa pysähdyimme lounaalle. Maukkaan lounaan perheravintola tarjosikin meille. Etenimme edelleen muutaman pysähdyksen taktiikalla. Välillä ihmettelimme kummallisia myynnissä olleita kasveja, mm. taroa, jota täällä käytetäänkin vihanneksena eikä juureksena. Ajoimme mm. vilkkaiden Bambangin ja Bayombongin kylien läpi, ja todellakin läpi päästiin, vaikka mahdottomalta näyttikin.

Kello 19.45 tulimme perille Banau-hotelliin. Ihan viihtyisä, vaikkakin aika iäkäs, hotelli oli. Netti kuitenkin toimi vain vastaanotossa, mutta sielläkin vasta, kun palvelin käynnistettiin uudelleen. Pitkä päivä olikin sitten iltateetä vaille valmis.











Lauantai 10.2.2018 - Banaue-Sagada-Banaue

Edessä oli jälleen pitkä päivä, joten lähdimme matkaan kahdeksalta. Onneksi laukkuja ei tarvinnut pakata, koska olisimme samassa hotellissa vielä kaksi seuraavaakin yötä. Päämääränämme oli Sagadan luolahaudat ja riippuvat haudat, mutta matkalla oli muutakin nähtävää.

Ryhmällemme oli varattu kolme jeepneytä ajoneuvoiksi, koska isolla bussilla olisi ollut hankala liikkua vuoristoteillä. Heti alkumatkasta pysähdyimme muutaman kerran katselemaan ja kuvaamaan riisiterasseja, joista alue on tunnettu. Vuoristomaisemissakaan ei ollut valittamista. Näköalapaikoille oli luonnollisesti syntynyt matkamuistomyymälöitä. Joillakin paikoilla oli vanhuksia pukeutuneina kansallispukuihin. Heitä voi kuvata pientä maksua vastaan, eli maksoimme heidän eläkkeensä.

Tietöitä tehtiin täälläkin ahkerasti, ja jokaisen talorykelmän kohdalla oli lukemattomia koiria jolkottelemassa tai makaamassa tiellä. Tie oli hyvin mutkikasta ja välillä hyvin kapeaakin. Useimmiten toisella puolella oli jyrkkä alamäki ja toisella vuorenseinämä. Teitä paranneltiin ja kaiteitakin rakenneltiin. Paikoitellen vuoren rinteeltä virtasi vettä niin, että tie oli veden vallassa. Jeepneyt eivät siitä kuitenkaan olleet moksiskaan.


Kello kymmenen tienoilla pidimme tauon pikkukylässä, jonka Neitsyt Maria -patsas on merkitty Googlen karttaan, mutta kylälle ei ole merkitty nimeä. Paikallisoppaamme näytti siellä, miten balut syödään. Balut on 16-21 päivää haudottu ankan- tai sorsanmuna, joka on keitetty. Vähän suolaa ja etikkaa päälle ja mums! Ei näyttänyt houkuttelevalta, mutta yksi seurueemme suomalaisistakin nautti herkun. Käytimme hyväksemme myös kylän mukavuuslaitosta, jossa oli hyvät käyttöohjeet. Tärkeintä on, että "istut kuin kuningatar, ei niin kuin sammakko". Ihmettelimme myös myynnissä olevia vihreitä ja ryppyisiä päärynänmuotoisia hedelmiä. Ne olivat kajottikurpitsoita (sayote), joita voi syödä sekä raakana että kypsennettynä. Porkkanat olivat jättejä.

Bontocissa kävimme kauppahallissa sekä pienessä museossa, jossa esitellään mm. alueen muumiointi- ja hautaustapoja. Sagadassa kävimme ensin lounaalla, minkä jälkeen alkoi hautausmaakierros. Ensimmäinen niistä oli Lumiangin luolahauta, jossa on yli 100 puuarkkua. Uskotaan, että vanhimmat niistä ovat 500 vuotta vanhoja. Luolaan johtava polku oli niin jyrkkä ja kivinen, etten uskaltautunut perille saakka, mutta Emma kävi paikalla kuvaamassa.

Seuraava kohteemme oli Sagadan nykyinen Campo Santo -hautausmaa ja sieltä Kaikulaakson kautta kulkeva reitti riippuville haudoille. Igorot-heimon jäsenet ovat ripustaneet vainajansa arkkuineen vuoren rinteelle jo arviolta 2000 vuoden ajan. Tapa on edelleen käytössä, mutta on nykyään harvinainen. Yksi uskomus on, että kun vainaja nostetaan korkeuksiin, hän on lähempänä esi-isiensä henkiä. Toinen syy omalaatuiseen hautaamiseen on, että ihmiset eivät halua ruumiinsa mätänevän kosteassa maaperässä vaan haluavat sen säilyvän mahdollisimman pitkään. Muita mahdollisia syitä on säästää ruumis koirilta ja pääkallonkeräilijöiltä. Useat arkut ovat vain noin metrin pituisia, koska vainajat asetettiin arkkuihin sikiöasennossa. Uusimmat arkut ovat pidempiä, ja vainajat ovat niissä pitkin pituuttaan. Arkku kiinnitetään vuoren seinämään, ja ruumis tuodaan sinne myöhemmin rituaalien jälkeen.

Ennen viittä lähdimme takaisin Banaueen samaa reittiä kuin olimme tulleetkin. Ei kestänyt kauan, kun tuli pimeää, ja pilvistyi. Ajelimme vuoristotietä pilvessä ja näkyvyys heikoissa autojen valoissa oli muutama metri. Tuntui todella hurjalta ja vaaralliselta. Nopeus oli olosuhteiden mukainen ja matka edistyi hitaasti. Pääsimme kuitenkin ehjinä hotellille illalliselle. Tarjoilu sujui kuitenkin äärimmäisen hitaasti, joten emme jääneet odottelemaan pääruokaa vaan tyydyimme alkukeittoon.











Sunnuntai 11.2.2018 - Banaue-Bangaan-Banaue

Banauen alue on kuuluisa ennen kaikkea riisiterasseistaan, joista vanhimmat ovat 2000 vuotta vanhoja. Vastoin yleistä käsitystä terasseja ei kaiverrettu vuoren seinämään vaan rakennettiin rinteeseen. Lähdimme päivän retkellemme puoli yhdeksältä.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli jo Banauen kylässä riippusillan luona. Kävelysilta ylittää joen ja lyhentää huomattavasti kyläläisten ostos- ja koulumatkoja. Silta on teräsrakenteinen ja noin 50 metriä pitkä. Pohja on tehty reikäisistä metallilaatoista, jotka natisevat mukavasti joka askeleella. Sivuilla on metalliverkosta rakennetut kaiteet. Kävelimme sillan toiseen päähän ja takaisin. Meiltä se onnistui, mutta uskoisin, että korkeanpaikankammoiset jättäisivät menemättä huojuvalle sillalle. Sillan ikä ei minulle selvinnyt.

Pysähdyimme vielä matkan varrella kuvaamaan terasseja ennen kuin tulimme kymmenen aikaan Bangaaniin. Se on yksi UNESCOn maailmanperintöluetteloon merkityistä terasseista Filippiineillä, ja näky on todella upea. Uskomatonta on se, että terassit ovat olleet samanlaisia ja samalla tavalla viljeltyjä parituhatta vuotta. Kysymys onkin, kuinka kauan nykypäivän nuoret jatkavat perinteitä ilman koneita. Bangaan on 20 perheen kylä alhaalla laaksossa, jonne ei autotietä ole. Suurin osa ryhmästämme lähti kävelemään välillä vaikeakulkuistakin polkua pitkin alas kylään. Minä jäin muutamien muiden kanssa ylös ihailemaan maisemia.

Paluumatkalla näimme taas kummallisia asioita, kuten perhe piknikillä kapealla ja mutkaisella vuoristotiellä, lapset leikkimässä ja juoksemassa samaisella tiellä olevalla hiekkakasalla. Ihmeesti autot vain pystyivät heidät kiertämään. Nopeudethan täällä ei kovin suuria voineet ollakaan. Filippiineillä kuitenkin kuolee liikenteessä joka päivä keskimäärin 27-28 henkilöä. Ihmisten lisäksi autoilijoilla on väistettävänä valtava määrä tiellä makaavia ja juoksevia koiria.

Olimme hotellissa kello yhden jälkeen, ja kahdelta menimme kalalounaalle. Iltapäivä sujui muuten mukavasti, mutta kylppäriin ei tullut vettä. Putkia oltiin korjaamassa, mutta se kesti huomattavasti luvattua pidempään. Vettä alkoi tulla vasta kello 19.15. Siihen asti oli käytävä lobbyn vessassa. Sielläkin veden tulo loppui jossakin vaiheessa, mutta se ei ollut enää meidän huoli.











Maanantai 12.2.2018 - Banaue-Manila

Aamu valkeni harmaana ja sateisena, mutta se ei ollut niin vaarallista, koska edessä oli pitkä bussimatka samaa reittiä, jota olimme tulleet Manilasta Banaueen. Laukut oli jälleen pakattu, ja bussi lähti kello 8.

Harmillista oli, että matkanjohtajamme ääni ei sopinut alkuunkaan yhteen paikallisten äänentoistolaitteiden kanssa, emmekä saaneet jutuista mitään selvää. Tietoa olisi ollut paljon tarjolla.

Filippiineillä on vähän yli 100 miljoonaa asukasta, joista viidennes asuu Manilassa ja sen ympäristössä. Filippiineillä puhutaan 19 eri kieltä ja yli sataa murretta. Viralliset kielet ovat pilipino ja englanti. Pilipino on tagalogin kielen standardoitu muoto. Siinä ei tunneta esimerkiksi f-kirjainta, ja sen takia mm. kieli ei ole filipino vaan pilipino ja Suomi ei ole Finland vaan Pinland. Espanjan vallan ajalta periytyy se, että 80% asukkaista on roomalaiskatolisia. 15 miljoonaa filippiiniläistä työskentelee ulkomailla, suurin osa heistä arabimaissa. Yleensä he lähettävät rahaa sukulaisilleen, jotka sitten usein näillä avustuksilla voi esimerkiksi rakentaa hökkelin tilalle kunnon talon.

Yhdysvalloilla oli vuoteen 1991 asti lentotukikohta noin 5 km Angelesin kaupungista länteen. Sitä käytettiin ahkerasti esimerkiksi Vietnamin sodan aikana. Filippiinit ei uusinut vuokrasopimusta 1990-luvun alussa, ja Pinatubo-vuoren purkaus kesäkuussa 1991 aiheutti suuria tuhoja tukikohdalle, ja maa oli valkoisen tuhkan peitossa. Marraskuussa 1991 tähtilippu laskettiin alas. Alue oli käyttämättä useita vuosia, mutta nyt siellä on Filippiinien Clarkin kansainvälinen lentokettä, jota hallinnoi Filippiinien ilmavoimat. Kentällä näkyi olevan ainakin Qatar Airwaysin koneita.

Tulimme Manilan Dusit Thani -hotelliin puoli seitsemän aikaan. Hotelli oli ihan hyvätasoinen, mutta jokin meni pieleen, kun laukut jaettiin huoneisiimme vasta yhdeksältä. Laukut tulivat eri autolla kuin me, joten oletimme, että laukkuautolle oli sattunut jotain ja on sen takia myöhässä. Moka oli kuitenkin hotellin.











Tiistai-keskiviikko 13.-14.2.2018 - Manila-Panglao

Aamulla oli jälleen aikainen herätys, kun lähtö lentokentälle oli jo seitsemältä. Se ei ihan toteutunut, vaan filippiiniläiseen tapaan lähdimme 25 minuuttia myöhässä. Hyvin kuitenkin ehdimme lentokentälle. Terminaalirakennuksen ovella oli matkalaukkujen läpivalaisu. Check-inissä kuulusteltiin käsimatkatavaran laadusta, onko nesteitä, onko teräaseita jne. Varsinaisessa turvatarkastuksessa eli käsipakaasien turvatarkastuksessa oli kyltit, joissa opastettiin ottamaan tietokoneet ja nesteet erikseen hihnalle. Emme sitä huomanneet ja reppumme menivät koneineen ja vesipulloineen hihnalle. Eikä kukaan sanonut mitään...

Ilmasta käsin Manila näytti oudolta pilvenpiirtäjäsaarekkeineen. Ikään kuin suureen hökkelikylään olisi ripoteltu sinne tänne muutama korkea talo. Lento Boholin saarelle kesti vähän toista tuntia, ja siellä meitä odotti vesisade ja kova tuuli. Eteläisellä Mindanaon saarella tuuli oli yltynyt ihan myrskyksi asti.

Kello 13 menimme lounaalle hotellin ravintolaan, minkä jälkeen tutkimme vähän hotellin ympäristöä. Enempää siinä säässä ei huvittanutkaan ulkoilla.

Keskiviikkoaamuna sää näytti jo paljon paremmalta, aurinko paistoi ja myrsky oli laantunut. Hotellin rannalla oli aika paljon tuulen tuomia roskia, ja puutarhassa olleet ihmeköynnökset oli edelleen suojattuina verkolla. Päiväretkeä Boholin saarelle ei kuitenkaan voitu vielä toteuttaa, koska tiet eivät olleet siinä kunnossa. Sen sijaan olisi ollut mahdollista lähteä kuuden kilometrin päässä olevaan kylään. Se ei meitä houkuttanut, ja teimme vain kävelylenkin kylänraitilla.

Hotellissa oli myynnissä matkamuistoja, mutta missään muualla en ole nähnyt käytössä "rehellisyysmaksua". Se tarkoittaa itsepalvelumyymälää, jossa ei ole ketään valvomassa, mitä otat ja mitä maksat. Tarkoitus on, että tuotteesta irrotetaan hintalappu ja se pannaan tasarahan kanssa kuoreen, joka tiputetaan laatikkoon.

Oli Valentinuksen päivä, ja illalla hotelli tarjosi Valentinuksenpäiväillallisen. Elävällä musiikilla yritettiin meitä viihdyttää, mutta kärsimystähän se oli, kun volyymit olivat taivaissa.











Torstai-perjantai 15.-16.2.2018 - Bohol, Panglao

Torstaina pääsimme sitten Boholin kierrokselle. Lähdimme puoli yhdeksältä bussilla liikenteeseen. Ensimmäinen kohteemme Boholin puolella oli Sandugon eli sopimuksen muistomerkki. Sopimuksessa osapuolina vuonna 1565 olivat espanjalainen tutkimusmatkailija Miguel López de Legazpi ja Boholin päällikkö Datu Sikatuna.

Filippiinienkummituseläin on tarsiereihin kuuluva kädellinen. Se on lajina lähempänä lemuria kuin apinaa. Sillä on suuret silmät, häntä on pitkä ja vahva. Ruumis on vain 15–18 cm pitkä, mutta häntä 22–25 cm. Se painaa 80–140 g. Se syö hyönteisiä ja pieniä selkärankaisia kuten sisiliskoja. Eläin on hyvin uhanalainen, ja Boholilla on suojelualueita, joissa laji yritetään säilyttää elinvoimaisena. Kävimme tutustumassa näihin söpöliineihin Corellan kaupungin lähellä olevalla suojelualueella.

Suklaakukkuloiden synnystä on useita teorioita, mutta varmaa tietoa ei ole siitä, miten ne ovat muodostuneet. Niitä pidetään yhtenä Filippiinien luonnonihmeistä. Kukkulat koostuvat kalkkikivestä, joka on muodostunut jääkauden jälkeen paikalle jääneistä koralleista. Kukkuloiden nimi johtuu siitä, että ne muuttuvat kesäisin ruskeiksi. Kiipesimme parinsadan rapun verran ylös näköalatasanteelle ihailemaan maisemaa.

Pistäydyimme katsomassa seuraavaksi perhosia. Boholissa on noin 200 kotoperäistä perhoslajia, joista näimme pienen murto-osan. Ihastusta herätti komea inkiväärinkukka. Ohjelmassa seurasi lounasristeily Loboc-joella. Alkudrinkkinä oli tuoreen kookospähkinän mehu. Ruoka oli hyvää, mutta mukava rauhallinen tunnelma oli tipotiessään, kun jälleen saimme "nauttia" hyvin vahvistetusta elävästä musiikista.

Nipa-palmua kasvatetaan laajoilla alueilla saarella. Sitä käytetään talojen kattomateriaalina. Seurasimme, kun nainen "ompeli" lehviä levyiksi, joista katot rakennetaan. Toinen pysähdyspaikkamme oli metallimiesten paja, jossa he takoivat veitsiä ja isompiakin teräaseita. Ei ollut pojilla suojalaseja eikä mitään muitakaan suojavarusteita. Siltatyömaan pojilla sitä vastoin oli suojalasit, mutta muuten hitsareiden työturvallisuus näytti huteralta. Kahden kapean raudan päällä seisten he hitsasivat ja suoraan alapuolella virtasi joki.

Olimme hotellissa kello neljän korvilla ja pyhitimme loppupäivän lepäilylle, että jaksaisimme vielä seuraavanakin päivänä lepäillä.

Perjantaipäivä oli retkipäivä, jolloin lähes kaikki muut ryhmästämme menivät meriretkelle läheiselle Balicasagin saarelle. Ohjelmassa oli uintia ja snorklausta, mutta koska kumpikaan ei meitä kiinnosta, jäimme viettämään päivää ilmastoidussa hotellissamme - emmekä katuneet.

Perjantaina vaihtui kiinalainen kukon vuosi koiran vuoteen, ja hotellissamme juhlittiin illallisella lohikäärmeen kanssa. Myös leijona oli paikalla karkottamassa pahat henget pois. Illallinen oli samalla ryhmämme jäähyväispäivällinen.











Lauantai-sunnuntai 17.-18.2.2018 - Panglao-Manila-Istanbul-Helsinki

Kotimatkamme alkoi aamulla kello yhdeksältä, jolloin bussimme lähti kohti lentokenttää. Meillä oli kuitenkin vielä osa turistin työstä tekemättä Manilassa, jonne tulimme puoli yhden aikaan.

Ensimmäinen ohjelmanumero oli lounas Ayala-museon kahvilassa. Ruokakippoa toisensa perään kannettiin pöytään, mutta herkullisinta oli ensimmäisenä tuotu leipä ja lämmin juustopaistos. Ruokailun jälkeen teimme kierroksen Ayalan museossa. Siellä on mm. arkeologinen ja etnografinen osasto, mutta mielenkiintoisimpia ovat toisen kerroksen 60 diodraamaa eli Filippiinien historiallisia tapahtumia kuvaavat pienoismallit.

Vielä oli aikaa ostoksille, ja menimmekin Landmark-tavarataloon hankkimaan inkiväärikarkkeja ja suklaalla päällystettyjä kuivattuja mangoja, joihin olimme tykästyneet.

Lentomme Istanbuliin lähti kello 22.40 ja kesti runsaat 12 tuntia. Istanbulissa kello oli vasta puoli seitsemän, kun tulimme sinne. Ja mikäs olikaan meillä siellä edessä, se mieletön "jonottaminen" turvatarkastukseen. Sinne on aina mentävä ohituskaistalla mahdollisimman lähelle paikkaa, jossa labyrintti alkaa ja sitten jonottaa kiltisti. Selvisimme jälleen kerran ehjin nahoin ja ehdimme tämän reissun viimeiselle lennollemmekin Helsinkiin, jonne laskeuduimme puoli kahdeltatoista.


Kaikki Filippiinien matkat

Maahakemistoon
Etusivulle







© Aino Ilkkala