Kazakstan ja Kirgisia 6.-15.6.2017

Olympia: Kazakstan ja Kirgisia
Matkaseurue: Emma, Aino, Jussi ja Päivi (sekä 13 + 1 muuta)






HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.

Tiistai-keskiviikko 6.-7.6.2017 - Helsinki-Istanbul-Astana

Edessä oli jälleen kerran lento Istanbuliin, mutta koska Turkish Airlines kuuluu parhaimpiin lentoyhtiöihin ystävällisine henkilökuntineen ja tarjoiluineen, ei voi valittaa. Lennon TK1762 lähtöaika Helsinki-Vantaalta oli 12:20, joten lentokenttätaksi tuli noutamaan meitä kello 9:40. Kahvilassa koneeseen nousua odotellessamme jo huomasimme, että samalle matkalle oli tulossa myös muutama tuttu edellisiltä matkoilta. Laskeuduimme Istanbuliin runsaan kolmen tunnin lennon jälkeen. Siellä saimme taas kierrellä turvatarkastukseen jonolabyrintissä aika tovin. Ryhmäämme kuului matkanjohtajan lisäksi 17 matkaajaa. Kun aikaa oli Istanbulissa, keräännyimme saman pöydän ääreen esittäytymään toisillemme. Jatkolento Astanaan lähti parikymmentä minuuttia myöhässä vähän kello 19:n jälkeen. Astanassa kello on kolme tuntia edellä, joten laskeuduimme paikallista aikaa puoli kolmen aikoihin aamuyöllä. Maahantulomuodollisuuksien jälkeen pääsimme bussillemme, jolla kesti puoli tuntia viedä meidät Rixos President Astana -hotelliin. Nukkumaan päästiin puoli viiden maissa - ja sitten aamiaiselle kymmeneltä.

Lähdimme Astanan kaupunkikierrokselle puolen päivän aikaan. Vuonna 1994 tehtiin päätös pääkaupungin siirtämisestä Almatysta Aqmolaan. Pääkaupunki siitä tuli joulukuussa 1997 ja kaupunki sai nykynimensä kesäkuussa 1998. Kaupungin nykyinen nimi Astana tarkoittaa yhden lähteen mukaan valkoista palatsia ja toisen lähteen mukaan pääkaupunkia. Aloitimme kierroksen tutustumalla Atamekenin miniatyyrimuseoon. Matkan varrelle jäi Astana Tower, jossa on mm. Suomen suurlähetystö. Atamekenissa on ulkona esiteltynä maan tärkeimmät kaupungit ja rakennukset, ja sisätiloissa on pienoismallit Astanan rakennuksista. Käväisimme "maailman suurimmassa teltassa" eli brittiarkkitehti Norman Fosterin suunnittelemassa Khan Shatyr -ostoskeskuksessa, jonka sisälle mahtuu 10 000 ihmistä. 150 metriä korkean teltan alue on suurempi kuin 10 jalkapallokenttää, ja sen sisälle mahtuu puisto, ostosalue, katuja, joki ja minigolfrata. Ylimmässä kerroksessa on hiekkaranta aaltoaltaineen.

Astanassa järjestetään maailmannäyttely EXPO 2017, ja muutama päivä ennen avajaisia näytti rakennus- ja istutustöissä olevan vielä kovin kiireistä. Suomi osallistuu näyttelyyn ainoana pohjoismaana. Astanassa on lukuisia maamerkkejä, mutta ehkä näyttävin on Baiterek ("korkea poppeli"). Se on 97-metrinen puuta kuvaava monumentti, jonka huipulla eli puun oksilla lepää kultamuna. Kazakkien Samruk-myytissä pyhä lintu munii joka vuosi kultaisen munan poppelipuuhun.

Ohjelmaamme ei varsinaisesti kuulunut lounastaukoa lainkaan (varsin omituista muuten), mutta kun nälkä alkoi kurnia vatsoissa, kävimme pikapikaa kahvilassa haukkaamassa voileivät. Kävimme katsomassa Kenesary Kasymovin ratsastajapatsasta. Monumentti on yksi tärkeimmistä itsenäisyyden symboleista Kazakstanissa. Kenesary Kasymov oli Ablai-kaanin pojanpoika ja näin myös Tsingis-kaanin jälkeläinen.

Khazret Sultanin moskeija on upea ja tyylikäs rakennus, ja sen sanotaan olevan Keski-Aasian suurin tai toiseksi suurin moskeija lähteestä riippuen ja riippuen siitä, millä sitä mitataan. Moskeija valmistui vuonna 2012, ja siellä vierailevilta naisilta vaaditaan pitkä hame ja löysä yläosa. Pitkien housujen päälle oli puettava hupullinen kaapu. Rauhan ja sovinnon tai harmonian palatsi on myös Norman Fosterin suunnittelema, pyramidin muotoinen kaikille uskontokunnille avoin palvonta- ja kokoontumispaikka. Sen konferenssisalin katon lasimaalauksissa lentelee jättikyyhkyjen parvi. Teatterissa seurasimme hetken Romeo ja Julia -baletin harjoituksia.

Päivä olikin sitten illallista vaille paketissa. Meille tarjottiin salaattien lisäksi Kazakstanin kansallisruokaa beshbarmakia, joka sisälsi mm. nuudelia ja hevosenlihaa. Beshbarmak tarkoittaa kazakstanin kielellä viittä sormea, koska sitä on perinteisesti syöty sormin.











Torstai 8.6.2017 - Astana-Almaty

Aamulla oli pakattava laukut, koska iltapäivällä matka jatkui entiseen pääkaupunkiin Almatyyn, jonka entinen nimi oli Alma Ata. Aamupäivällä oli kuitenkin vielä tehtävä Astanassa turistin työtä. Puoli kymmeneltä olimme lähdössä hotellista, kun huomasimme, että jotain oli tekeillä. Kerroksissa oli lukuisia poliiseja koirien kanssa ja pihassa oli panssarivaunu sotilaineen. Kysymys oli kuitenkin vain turvatoimista, kun jonkun maan, olisiko ollut Singaporen, silmäätekevä oli tulossa EXPO 2017:n avajaisiin ja majoitumaan hotelliimme.

Ajelimme 37 km:n päässä Astanasta sijaitsevaan Alzhirin museoon, joka avattiin 10 vuotta sitten eli vuonna 2007. Alzhir-nimi on lyhenne venäjänkielisistä sanoista "Akmolinskyn eristysleiri maanpettureiden vaimoille". Se muistuttaa Neuvostoliiton synkistä vuosista 1937-1953, jolloin noin 30000 leirillä oli eri arvioiden mukaan yhteensä 4-18 miljoonaa vankia, joista ehkä 1,5 miljoonaa kuoli leireillä. Tämä leiri oli vain naisille, ja ensimmäiset vangit lapsineen tulivat tänne 6.1.1938. Vankeja tuotiin tänne joka puolelta Neuvostoliittoa, ja onpa leirillä ollut 12 suomalaistakin naista.

Paluumatkalla kuvasimme isoa islamilaista hautausmaata, jossa kaikki muistomerkit oli rakennettu tiilistä. Melkein jokaisessa muistomerkissä oli lyhyt salko, jonka huipulla oli kuun sirppi ja salko lävisti kaksi palloa. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä nämä pallot symboloivat. Olimme matkalla lentokentälle, mutta koska se oli Alzhiriin nähden Astanan vastakkaisella puolella, ajoimme vielä kertaalleen kaupungin läpi.

Lentokentällä postitimme muutamat kortit, jotka olimme kirjoittaneet ja söimme välipalavoileivät. Lähtömme viivästyi tasan tunnin, kun kentälle odotettiin Putinin konetta. Kaksi vastaanottajiin kuulunutta kansallispukuasuista tyttöä odotteli kanssamme kahvilassa. Lyhyellä 1,5 tunnin lennolla Air Astana tarjosi meille juoman ja lämpimän välipalapiirakan.

Maisemat muuttuivat täysin, kun pääsimme Almatyyn. Paikkakunnan nimeksi tuli tsaari Nikolai I:n mieltymyksen perusteella Vernyi (uskollinen, todellinen). Vuonna 1921 kaupungista alettiin käyttää kazakinkielistä nimeä Alma-Ata. Alkuosa tarkoittaa omenaa, loppuosa isoisää. Almaty on lumihuippuisten vuorten ympäröimä eikä siellä ole varsinaista vanhaa kaupunkia, sillä vain yksi tiilitalo selvisi vuoden 1887 maanjäristyksestä. Almay sijaitsee noin 700-900 metriä merenpinnan yläpuolella. Nykyään Almatyssa on 1,7 miljoonaa asukasta.

Puoli seitsemän aikaan lähdimme ajelemaan bussilla kohti kaupunkia ja illallisravintolaa. Ruokailun jälkeen majoituimme hyvätasoiseen Rixos Almaty -hotelliin.











Perjantai 9.6.2017 - Almaty

Lähdimme yhdeksältä kaupunkikierrokselle, jonka aloitimme Panfilovin puistosta. Puisto on saanut nimensä venäläisen kenraalin Ivan Panfilovin mukaan. Hän johti II maailmansodassa punaisen armeijan 316. kivääridivisioonaa. Osaston miehistä suurin osa oli kotoisin Kazakstanista ja Kirgisiasta. Kaikki miehet, mukaan lukien heitä johtanut kenraalimajuri Ivan Panfilov saivat surmansa marraskuussa 1941, mutta heidän sankariteoistaan sepitettiin tarina.

Kävimme puistossa sijaitsevassa Zenkovin ortodoksikatedraalissa, joka on valmistunut vuonna 1907. Neuvostoliiton aikana kirkko toimi museona, ja se palautettiin ortodoksiselle kirkolle vuonna 1995. Kirkko on rakennettu alun perin kokonaan nauloja myöden puusta, mutta nyt siinä on betonikate. Puistossa on myös useita sotiin liittyviä muistomerkkejä.

Tasavallan aukion keskellä on pylväs, jonka huipulla on hahmo, joka kuvaa "kultaista miestä". Kultainen mies löydettiin vuonna 1969 skyyttien haudan sivukammiosta. Nuori mies oli puettu kultaiseen haarniskaan ja haudattu arviolta 300- tai 400-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Kansallismuseossa käydessämme näimme pienoismallin kultaisesta miehestä kultahaarniskoineen. Alkuperäinen on jossain paremmassa tallessa.

Museosta päästyämme kello olikin jo sen verran, että oli lounasaika. Georgialaiseen lounasravintolaan oli kerätty vanhaa tavaraa hyllyille ja varsinkin vanhojen radioiden kokoelma oli komea. Ajelimme bussilla Medeu-stadionin yläpuolelle ihailemaan maisemia. Jäästadion sijaitsee 1691 metrin korkeudella merenpinnasta. Aikoinaan Medeu oli eräs nopeimmista pikaluisteluradoista maailmassa ja se on toiminut lukuisten arvokilpailujen isäntänä. Siellä on luisteltu kaikkiaan 170 maailmanennätystä.

Seuraavaksi astuimme köysiradan vaunuun ja nousimme Kok-Tobe -kukkulalle 1100 m merenpinnan yläpuolelle. Kukkulalla on virkistysalue, jossa on huvipuistotyyppisiä laitteita ja ravintoloita. Siellä on myös kuvanveistäjä Eduard Kazaryanin veistämä pronssipatsas Beatleseista. Monet halusivat itsestään kuvan Beatlesien kanssa.

Ohjelmassa ei ollut yhteistä illallista, ja me kävimmekin vain lähikaupasta hakemassa syötävää huoneeseemme.











Lauantai 10.6.2017 - Almaty-Karakul

Edessä oli pitkä matka, joka sisälsi myös rajanylityksen Kazakstanista Kirgisiaan. Lähdimme liikkeelle aamukahdeksalta. Tie oli enimmäkseen surkeassa kunnossa, mutta korjaustöitä oli käynnissä siellä täällä. Ravintoloita ei matkan varrelle monia osunut, oten piti lounastaa silloin, kun sellainen löytyi. Söimme jo ennen yhtätoista Shelekin kaupungissa.

Charynin kanjoniin ajelimme päätieltä noin 10 km hyvin huonokuntoista tietä, minkä jälkeen oli vielä noin kilometrin verran patikoitavaa ennen kuin tulimme näköalapaikalle. Kanjonin pohjalla virtaa Charynjoki.

Kanjonilta oli vielä noin 2,5 tunnin ajomatka Kirgisian rajalle. Matkalla näimme useita isoja lammas- ja lehmälaumoja, joita ratsain kulkevat paimenet ohjailivat. Muuten hevoset ja muut eläimet liikkuivat laumoissa ilman minkäänlaisia aitauksia.

Rajanylitys tapahtui ilman mitään viivytyksiä. Jonotimme ensin Kazakstanin passintarkatukseen ja saimme poistumisleimat passeihin. Pienen matkan päässä oli pieni koppi, jossa oli Kirgisian passintarkastuspiste. Sitten vain takaisin bussin kyytiin ja matka jatkui.

Kirgisian puolella oli vielä jurttia, joita käytettiin asuntoina, kun taas Kazakstanissa jurtat toimivat yleensä kauppoina tai tilapäisinä suojina. Kun Kazakstan on Keski-Aasian rikkain valtio öljyineen ja mineraaleineen, Kirgisia on maanosan köyhin maa. Kirgisian bruttokansantuote per asukas oli vuonna 2015 noin 1100 USD, kun se Kazakstanissa oli noin 10500 USD eli lähes kymmenkertainen. Molemmissa maissa hämmästytti hautausmaiden lukumäärä. Niitä oli tienvarsilla monta yhtä kylää kohden. Paikallisoppaamme ei osannut selittää asiaa.

Karakul oli seuraava yöpymiskaupunkimme. Tulimme illallisravintolaamme vähän kello 19:n jälkeen ja Green Yard -hotelliin kello 20:15.











Sunnuntai 11.6.2017 - Karakul-Cholpon Ata

Aamu oli todella rauhallinen. Ennen lounasta meillä oli Karakulissa vain kaksi tutustumiskohdetta, joten lähdimme hotellista vasta kello 11. Ihailimme talojen ikkunanpieliä, jotka on koristeltu kauniilla puukaiverruksilla. Saman olimme huomanneet jo Kazakstanin puolella, mutta täällä niitä oli vieläkin enemmän. Karakul syntyi vuonna 1869 venäläisen varuskunnan ympärille. Siperiasta tulleet kasakat saivat naapureikseen Kiinasta muuttaneita dunganeita 1880-luvulla. Kävimme ensin katsomassa erikoista puumoskeijaa, joka on dunganien rakentama ja muistuttaa enemmän kiinalaista pagodia kuin perinteistä moskeijaa. Neuvostoliiton aikana moskeija toimi mm. suutarinverstaana ja paloasemana. Paloasemaan rakennettiin palotorni, joka toimii nyt moskeijan minareettina.

Toinen tutustumiskohteemme oli puusta rakennettu kasakkojen ortodoksikirkko. Paikalla ensin ollut kivikirkko tuhoutui maanjäristyksessä 1890, ja puukirkko valmistui vuonna 1895. Rakennustöiden aikana kirkkona toimi jurtta. Vallankumouksen jälkeen kirkossa on toiminut erilaisia kouluja, se on ollut urheiluhallina, tanssisalina ja hiilivarastona. Kirgisian itsenäistymisen jälkeen vuonna 1991 kirkko luovutettiin seurakunnalle, joka on ollut siitä lähtien vastuussa sen ylläpidosta. Valokuvaus oli kirkon sisällä kielletty, mutta lupa kuvaamiseen saatiin kohtuullisella rahalahjoituksella.

Uiguuriperheen valmistaman lounaan jälkeen menimme Nikolai Przevalskin museoon. Przevalski (1839-1888) oli venäläinen maan- ja luonnontieteilijä, joka teki useita retkiä Keski- ja Itä-Aasiaan tutkien alueen eläimistöä ja kasvistoa. Hänen päämääränään oli päästä Lhasaan Tiibetiin, mutta sinne hän ei koskaan päässyt, kun hän kuoli Karakulissa lavantautiin viidennellä retkellään. Przevalski oli syntynyt puolalaiseen aatelisperheeseen Smolenskissa, Wikipedian mukaan nykyisellä Valko-Venäjällä, mutta Smolensk on kylläkin nykyisen Venäjän puolella. Olemme yöpyneetkin Smolenskissa, mutta emme ole koskaan käyneet Valko-Venäjällä. Vuosina 1889–1921 ja 1939–1991 Karakulin kaupungin nimenä oli Przevalsk. Matkoillaan Przevalsk keräsi valtavan kokoelman kasveja ja eläimiä. Hän antoi myös nimensä maailman ainoalle Mongoliasta löytämälleen villihevoselle.

Matkamme jatkui pitkin Issyk-Kul-järven pohjoisrantaa kohti Cholpon Atan aluetta. Issyk-Kulin sanotaan olevan maailman toiseksi suurimman vuoristojärven Titicacan jälkeen. Sen pinta on noin 1600 metrin korkeudella merenpinnasta. Useampi joki laskee siihen, mutta sillä ei ole laskujokea. Järven pituus on 160 km ja leveys 70 km. Nimi paikallisella kielellä tarkoittaa "Kuuma järvi" eikä se jäädykään koskaan. Mineraalipitoisuus järvessä on niin korkea, että kalat eivät siinä elä.

Skyytit olivat paimentolais- ja maanviljelijäheimoja, jotka antiikin aikoina asuivat aroalueilla Altain ja nykyisen Bulgarian välillä Skyytiaksi kutsutulla alueella. Skyyttien valtakausi oli noin 600 eaa. – 300 jaa. He olivat sotaisia, hevosella liikkuvia ja teltoissa asuvia paimentolaisia. Heidän hautakumpujaan näkyi siellä täällä, ja pysähdyimmekin yhden kohdalla.

Neljän aikoihin iltapäivällä tulimme seuraavaan yöpymispaikkaamme Karven Issyk-Kul -hotelliin, ja osa porukastamme lähti kävelyretkelle katsomaan naapurissa sijaitsevaa neukkuhotellia. Kuudelta kokoonnuimme kuohuviinille ja seitsemältä nautimme hotellin ravintolassa illallisen.











Maanantai 12.6.2017 - Cholpon Ata

Maanantai oli luontopäivä. Lähdimme puoli kymmeneltä pikkubusseilla kapuamaan hyvin huonokuntoista ns. tietä pitkin ylös jokivartta ja Grigorevan kanjonia. Jäimme noin 2200 metrin korkeuteen, missä halukkaat voivat kokeilla ratsastusta. Jussikin istahti elämänsä ensimmäistä kertaa hevosen satulaan. Maistelimme kumissia eli tamman maidosta valmistettua hapatettua juomaa. Tässä oli mukana savun makua ja se maistui paremmalle kuin Mongoliassa, jossa sitä myös maistelimme.

Kotkien kesyttäminen ja harjoittaminen metsästykseen on aikaa vievä harrastus ja tämän vuoksi sitä harrastetaan entistä vähemmän. Meille kuitenkin esitettiin, kuinka se tapahtuu. Kotka on luonnon villi petoeläin, jolla on vahvat ja terävät kynnet. Kun se ottaa saaliistaan kiinni, se ei päästä irti ennen kuin saalis on kuollut. Meidän nähden yksi kaniini pääsi hengestään maakotkan kynsissä. Aika moni halusi pitää kotkaa kädessään ja totesi sen olevan niin painavan, ettei sitä treenaamatta kauaa jaksanut pitää.

Paikalla oli myös lauma lehmiä, joista yksi oli juuri poikinut. Vasikka oli vähän pyörryksissä ja yritti mennä imemään maitoa hevoselta ennen kuin löysi emonsa. Odottelimme, että hotellimme keittiöhenkilökunta ilmestyisi paikalle picnic-eväineen, mutta ketään ei näkynyt. Vuoristossa ei ollut matkapuhelinverkkoa, joten toinen pikkubussi vei paikallisoppaan ihmistenilmoille. Sieltä palattuaan hän kertoi, että eväämme odottavat siellä paljon alempana... Pöytä oli pantu tosi koreaksi keltaisen teltan sisään, ja kyllä se ruoka maistuikin.

Kävimme pikipäitten välillä hotellissa ja lähdimme sitten "omalla" bussillamme tutustumaan vuosituhansien takaisiin petroglyfeihin eli kalliopiirroksiin. Täällä ne oli tehty isoihin kiviin. Piirrokset ovat eri ikäisiä vanhimpien ollessa 1000-luvulta eaa ja uusimpien 500-luvulta jaa. Piirrokset esittävät usein hirvieläimiä ja niiden metsästäjiä.

Ohjelmassa oli vielä risteily Issyk-Kul-järvellä. Järven eteläpuolella erottui vain jylhä lumihuippuinen vuoristo ja pohjoisrannalla on useita hotelleja ja mm. sekä Kazakstanin että Kirgisian presidenttien loma-asunnot. Kazakstanin presidentti käy täällä kuitenkin hyvin harvoin.

Nautimme illallisen hotellissamme kello 18, ja ihailimme ravintolasta lähtiessämme upeaa auringonlaskua järven taakse.











Tiistai 13.6.2017 - Cholpon Ata-Biskek

Aamulla oli taas pakattava laukut, koska edessä oli siirtyminen Kirgisian pääkaupunkiin. Lähdimme puoli kymmeneltä matkaan ja ajelimme järven pohjoisrantaa länteen päin. Ihmettelimme taas sitä hautausmaiden määrää, mikä oli tien varrella. Oli muutama pieni kylä ja lukematon määrä isoja hautausmaita. Teitä paranneltiin ja oli varaakin parannella, sellaisessa kunnossa ne olivat. Pieniä ja keskisuuria moskeijoita oli myös tiheässä. Tienvarsilla oli myös tiheässä lumileopardia, vuohia ja kotkia esittäviä patsaita. Olipa siellä pari Leniniäkin ja jokunen sodan muistomerkki.

Balykchya lähestyessämme tien varrella myytiin muutamassa kohdassa kuivattua kalaa. Kala ei kuitenkaan ole kotoisin viereisestä järvestä, vaan se pyydetään kauempana olevista vesistä. Kaupungilla on ollut monia nimiä, viimeisimpinä Rybachye 1909-1993, Issyk-Kul ja lopulta Balykchy. Rybachye on venäjää ja tarkoittaa kalastuspaikkaa ja Balykchy on kirgisiaa ja tarkoittaa kalastajaa. Juustokauppiaita oli myös paikalla, mutta emme uskaltautuneet maistelemaan heidän tuotteitaan. Hunajaostoksilla sen sijaan kävimme ennen kuin matka jatkui. Hunajaa oli monenlaista, mikä minkäkin vaivan parantaa. Onneksi ei ole vaivoja, että voi ostaa ihan vain maun vuoksi.

Tokmok on uzbekkien perustama kaupunki. Lounastimme sielläkin yksityiskodissa, jossa pöytä notkui ruoista. Meille oli aina varattu aivan liikaa ruokaa, mutta onneksi paikallisoppaallamme oli kanavia, joiden kautta loput meni aina tarvitseville. Perhe kasvatti kanoja ja lampaita.

Lounaspaikastamme oli kymmenen minuutin ajomatka Buranaan. Paikalla oli ilmeisesti ollut muinaisten sogdien Balasagunin kaupunki. Tornin lisäksi kaupungista on jäljellä vain joitain hautapaikkoja, mausoleumeja ja linnan jäännöksiä. Itse torni oli alunperin 45 metriä korkea, mutta maanjäristysten ja muun tuhoamisen seurauksena 1970-luvulla restauroitu torni on nyt 25 metriä korkea.

Kävimme vielä seuraamassa hevosurheilunäytöstä ennen kuin jatkoimme Bishkekiin. Kirgiisian kansallisurheilulaji on Uluk Tarktysh, jossa kaksi joukkuetta pelaa vastakkain tarkoituksena heittää lampaan ruho vastustajan maaliin. Pelaajat ratsastavat hevosilla. Taisi olla niin, että yksi vihreäpaitainen kaveri oli ylivoimainen ja hoiti kaikki maalit. Toisessa lajissa ratsastaja yritti saada pomituksi maasta palloja, kun hevonen laukkasi täysillä. Sekin oli hurjan näköistä touhua. Kolmannessa lajissa käytiin kaksintaistelua, jossa yritettiin saada vastustaja pois hevosen selästä.

Noin kello 16.40 tulimme Bishkekin hotelliimme, vietimme lepotauon ja lähdimme illallisretkelle seitsemältä.












Keskiviikko-torstai 14.-15.6.2017 - Biskek-Istanbul-Helsinki

Puoli yhdeksältä lähdimme bussilla Bishkekin kaupunkikierrokselle. Bishkek on perustettu vuonna 1878. Vuosina 1926–1991 kaupunki tunnettiin nimellä Frunze, mutta maan itsenäistyttyä entinen nimi palautettiin. Bishkek sijaitsee 800 metrin korkeudessa Alatau-vuoriston reunamailla, ja se oli aikanaan Silkkitien varrella tärkeä karavaanien taukopaikka. Asukkaita kaupungissa on vähän alle miljoona.

Aloitimme kierroksemme basaarista, jossa oli myynnissä kaikkea vihanneksista lihaan ja vaatteisiin. Joillakin oli tarve mennä matkamuisto-osastolle, mutta sen viimein löydettyämme totesimme, että ehkä sittenkin tavarataloon. Valkoinen talo on sekä eduskunnan että presidentin toimitila. Sitä kuvailimme bussin ikkunasta samoin kuin Ala-Too -aukiolla sijaitsevaa kansallismuseota, joka oli ennen Lenin-museo. Sen edessä on Manasin ratsastajapatsas, mutta aikaisemmin siinä on seissyt Lenin, joka on siirretty pienemmälle aukiolle museon taakse. Kirgiisien eeppinen runoelma kertoo Manasista ja hänen jälkeläistensä sodasta uiguureja vastaan 800-luvulla. Runoelma kirjoitettiin ylös vasta vuonna 1885. Teoksen keskeinen henkilö, Manas, esiintyy monissa patsaissa ja seinämaalauksissa usein ratsailla miekka kädessään, ja häntä pidetään kirgiisien henkisenä isänä.

Jalkauduimme ja menimme katsomaan itse Leniniä lähempää. Kirgisialaiset arvostavat edelleen Leniniä, ja useissa kaupungeissa on häntä esittäviä patsaita. Viimeinen tutustumiskohteemme oli taidemuseo. Museossa on pääasiassa nykytaidetta, huopatöitä ja kansallispukujen näyttely.

Kävimme lounaalla varsin prameissa puitteissa sijaitsevassa ravintolassa. Erikoisuutena oli, että ruoka haettiin keittiössä olevista noutopöydistä. Lounaan jälkeen kävimme tuhlaamassa viimeisiä paikallisia seteleitä tavaratalon matkamuistomyymälässä.

Illalla oli vielä ohjelmassa läksiäisillallinen. Sen yhteydessä saimme kuunnella todella taidokasta soitantaa ja laulantaa. Harmi vain, että ilta venyi aika myöhäiseksi, koska herätys oli torstaiaamuna kello kolme.

Keitimme huoneessa aamuteen ja menimme alas. Hotellista saimme aamiaispaketit, mutta eipä siihen aikaan vielä ruoka oikein maittanut, joten paikallisoppaamme sai taas aika lastin jaettavaksi tarvitseville. Neljältä lähdimme lentoasemalle. Kone Istanbuliin lähti seitsemän korvilla. Istanbulissa oli viitisen tuntia vaihtoaikaa, mutta se sujui ihan mukavasti valokuvia koneella käsitellessä. Kello 15:n (Kirgisian aikaa 18:n) aikoihin koneemme lähti kohti Helsinki-Vantaata.


Kaikki Kazakstanin matkat
Kaikki Kirgisian matkat

Maahakemistoon
Etusivulle








© Aino Ilkkala