Peking - Tiibet (- Hongkong) 31.5.-14.6.2010

Maanantai 31.5. - Lähtö Helsingistä

Olimme varanneet kesäkuulle matkan Kanadaan, mutta jo helmikuussa matkatoimistosta ilmoitettiin, että matka on peruutettu. Onneksi kuitenkin löytyi suurin piirtein samalle ajankohdalle toinen kohde, joka oli ollut tulevaisuudensuunnitelmissamme. Näin siis valitsimme matkakohteeksemme Tiibetin. Jännityksen aiheena oli vuoristotaudin pelko, koska emme olleet koskaan niissä korkeuksissa olleet emmekä siis tienneet, miten tulisimme reagoimaan ohuessa ilmanalassa.

Laukut oli pakattu ja olimme (niin luulimme) lähtövalmiita kello 15.45. Palattuamme kävi ilmi, että jääkaappiin jäi ruokia mätänemään ja pyykkikoneeseen märät pestyt pyykit... Airport taksi oli myöhässä, kun auto oli mennyt rikki eikä korvaavaa kuljetusta saatu heti. Ehdimme kuitenkin sopivasti kentälle, kun ei tarvinnut kiertää koko Helsinkiä, vaan pääsimme ajelemaan suorinta tietä.

Astelimme Pekingin koneeseen kello 17.40, ja kone lähti vähän kello 18:n jälkeen. Arvioitu lentoaika oli 7 tuntia 20 minuuttia, joten tuloaika Pekingiin olisi Suomen aikaa puoli kaksi ja paikallista aikaa puoli seitsemän. Matkaa Pekingiin oli 6315 km.

Ruokatarjoilu sisälsi kasvislasagnen, porkkana/kaalisalaatin ja mansikkapiirakan. Aino otti unilääkkeeksi punaviinin ja Emma tyytyi appelsiinimehuun. Aino saikin tovin nukutuksi - toisin kuin Emma.

Tiistai 1.6.2010 - Peking

Herätys tuli Suomen aikaa jo pian puoli kahdentoista jälkeen, ja tarjolla oli aamupalaa: "pyttipannua", munakokkelia ja sämpylä. Niitä syödessä Suomessakin päästiin tiistain puolelle. Puoli seitsemältä Kiinan aikaa laskeuduimme Pekingin lentokentälle. Asetuimme tuttuun tapaan numerojärjestyksessä passintarkastusjonoon, sitten junaan ja laukkuhihnan ääreen. Tiedä ketä oli tulossa jälkeemme, kun pääsimme kulkemaan isoja kukkakimppuja pitelevien vastaanottajien muodostamaa kujaa pitkin ulos.

Bussimatka hotelliin kesti 45 minuuttia, ja saimme heti huoneemme, joka oli B-tornin 8. kerroksessa. Laukutkin tulivat tuota pikaa ja ryhdyimme teenkeittopuuhiin. Se maistuikin mainiolta.

Kymmeneltä lähdimme ohjelmaan merkitylle käynnille Taivaallisen rauhan aukiolle. Tätä ohjelmanumeroa ei näköjään pysty välttämään millään Pekinginmatkalla. Ja onhan se joka kerta kuitenkin yhtä hämmentävä kokemus nähdä kaukaa tulleiden kiinalaisten ihmettelevän aukiota ja - meitä isoneniä. Tällä kertaa Aino pääsi poseeraamaan yhden seurueen kanssa kuvaan. Kaupustelijoita oli ehkä entistä enemmän.

Kello 11.15 olikin jo lounasaika. Omituista oli ajatella, että kello oli oikeastaan vasta 6.15, ja oli jo nälkä. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Hotelliin päästyämme otimme 1,5 tunnin päiväunet, ja kolmen jälkeen lähdimme kaupungille kävelemään. Ostimme leipomosta iltaevästä (23 CNY) ja tavaratalosta kirjailuohjekirjan (26,80 CNY). Iltatee maistui hotelliin palattuamme.

Vielä oli tehtävänämme laukkujen uudelleen pakkaus niin, että kaikki kahden päivän junamatkalla tarvitsemamme tavarat tulivat reppuihin. Sitten ei muuta kuin pää tyynyyn.

Keskiviikko 2.6.2010 - Peking

Aamupäivän ainoa ohjelmanumero oli hotellia vastapäätä olevassa supermarketissa käynti. Ostimme sieltä kaksi pientä käsi/kasvopyyhettä junamatkaa varten sekä kuusi litraa vettä. Tämän ponnistuksen jälkeen suoritimme vielä hiusten pesun, koska seuraava mahdollisuus olisi vasta Lhasassa.

Kello 13 lähdimme lounaalle Taivaan temppelin lähellä olevaan ravintolaan, jossa meitä viihdytti tanssiryhmä. Ravintola edustaa eteläyunnanilaisen dai-kansan keittiötä. Pöydän antimet olivat taas maukkaita.

Kaupunginsuunnittelumuseo oli seuraava käyntikohteemme. Se oli vanhan kertausta 3D-elokuvineen, koska olimme olleet siellä jo edellisenä kesänä.

Seuraavaksi suuntasimme kohti Silkkikujaa, joka ei ole ollut aikoihin enää kuja vaan tavaratalo (Xiu Shui). Saman tapaisia tavarataloja on Pekingissä useita. Niissä asioiminen on tuskaa. Aino halusi ostaa paidan ja pääsikin pitkän tinkimisen jälkeen sopimukseen hinnasta. Kun maksamisen aika koitti, myyjä vaatikin rahamäärää euroissa. Ei tullut kauppoja, mutta myyjä olisi kuitenkin halunnut jatkaa kaupantekoa. Sen verran homma haiskahti huijausyritykseltä, että ostimme paidan toiselta yrittäjältä. Sitten äkkiä ulos ja läheiseen kahvilaan nauttimaan isot mukit lattea ja kaakaota ja lukemaan kiinankielistä National Geographicia.

Puoli seitsemältä menimme tavaratalon 6. kerroksen ravintolaan syömään seisovan pöydän antimia. Ruokahalu kyllä lähti.

Puoli kahdeksalta lähdimme bussilla kohti Läntistä rautatieasemaa, josta junamme oli määrä lähteä kello 21.30. Matkalla seurasimme bussin ikkunasta lipunlaskua Taivaallisen rauhan aukiolla. Tilaisuutta oli todistamassa iso joukko turisteja ja ehkä paikallisiakin. Kahdeksalta olimme rautatieasemalla, ja pääsimme junaan jo pariakymmentä minuuttia vaille yhdeksän. Matkalaukkumme odottivat jo laiturilla.

Tässä junassa matkalaukut eivät mahtuneetkaan alavuoteiden alle, vaan ne oli nostettava ylös jalkopäässä oleville hyllyille. Onneksi oli riskejä miehiä nostelemassa. Meitä oli matkanjohtaja mukaan lukien yhteensä 13 henkeä, ja jakauduimme neljän hengen hytteihin siten, että kahdessa oli pelkästään ryhmäläisiämme, yhdessä yksi vieras ja yhdessä kaksi vierasta. Juna nytkähti liikkeelle jokseenkin ajallaan, ja matkanjohtajamme tarjoili matkan alkamisen kunniaksi viiniä ja pähkinöitä.

Vähän ennen puolta yötä juna tuli Shijiazhuangin asemalle, jossa kävimme jaloittelemassa ennen kuin aloimme houkutella unta pollaan.

Torstai 3.6.2010 - Juna

Heräsimme kohtalaisesti nukutun yön jälkeen kello 6.45 "pesulle". Aamiaiselle junan ravintolavaunuun, joka oli vaunumme vieressä, menimme puoli kahdeksalta. Ateria koostui paistetusta munasta, paahtoleivästä, hillosta ja kupillisesta vihreää teetä. Tämän jälkeen joimme omista pusseistamme liotetut teet hytissämme.

Xianissa pysähtyessämme kello 8.40 pääsimme taas vähän jaloittelemaan laiturille, jossa välipalojen myyjät olivat kauppaamassa tuotteitaan.

Vaunussamme kävi usein tiibetiläisiä koululaisia harjoittelemassa englannin kielen taitojaan. Koululaiset olivat käyneet pelaamassa koripalloa Pekingissä, mutta eivät olleet ehtineet paljon muuta tehdäkään, kun jo piti lähteä takaisin Lhasaan

Puoli kahdeltatoista oli lounasaika, jolloin saimme ihan kohtuullisen maittavaa ruokaa ravintolavaunussa (kanaa, possua, kalaa, vihanneksia). Muuten aika junassa kului pääasiassa Kiinan maaseutua ihmetellessä junan ikkunasta. Oli paljon kasvihuoneita, jotka kiinalaiseen tapaan oli osittain rakennettu maan sisään, että säästetään lämmityskustannuksissa. Näytti siltä, että kaikki viljelykseen kelpaava maa oli otettu käyttöön. Myös vuorten rinteet oli pengerretty viljelyksille.

Puoli neljän tienoilla tulimme Lanzhouhin, mikä tiesi jälleen pääsyä ulos laiturille. Olimme jo aloittaneet nousun korkeuksiin, ja Lanzhou on 1529 m meren pinnan yläpuolella. Junaan lisättiin täällä toinen veturi. Sää oli hieno, aurinkoinen ja lämpöä 32 astetta.

Kuudelta menimme jälleen ravintolavaunuun syömään. Kesken ruokailun juna saapui Xiningin asemalle, jolloin pistäydyimme pika pikaa taas laiturilla. Xiningin asema on 2214 metrin korkeudella. Juna piipahti tunnelissa vähän väliä. Radan pisin tunneli on Xiningin ja Golmudin välillä oleva Guanjiaon tunneli (4010 m).

Tässä vaiheessa vannoimme kirjallisesti, että terveytemme sallii yli 3000 metrissä matkailun, vaikka mitään takeita selviytymisestä vielä ei ollutkaan. Jatkoimme siis matkaa omalla vastuulla. Teehetken jälkeen illan pimennettyä Aino liittyi seurueeseen, joka lähti pitämään hauskaa paikallisten matkakumppaneiden kanssa istumavaunuissa. Näissä lapset, nuoret, keski-ikäiset ja vanhukset matkustavat täysissä vaunuissa kaksi vuorokautta. Matkanjohtajamme järjesti juomatarjoilun ja "karaoken" yhdessä vaunussa, ja se näytti kovasti piristävän yleisöä.

Perjantai 4.6.2010 - Junassa, tulo Lhasaan

Nukuimme yli seitsemään ja heräsimme valkoisiin maisemiin. Olimme nousseet jo noin 4000 metrin korkeuteen. Maa oli tosiaan valkoinen, mutta mieluummin kuurassa kuin lumen peittämä. Lumiaitoja oli pitkin matkaa, ja niille on varmasti tarvetta talvisin. Olimme tulleet ikiroudan alueelle, ja ulkolämpötila oli laskenut lähelle nollaa. Emme olleet heränneet Golmudissa, jossa juna pysähtyi yöllä puoli neljän korvilla. Siellä junaan oli lisätty kolmas veturi.

Menimme aamupalalle vasta puoli yhdeksältä. Siinä vaiheessa paahtoleivät olivat jo loppuneet, ja saimme niiden sijasta epämääräisen näköisen ja makuisen vehnäpullan. Niillä eväillä pärjäsimme kuitenkin oivasti lounaaseen saakka.

Aurinko paistoi jälleen siniseltä taivaalta ja maisemia voi vain ihailla. Siellä täällä oli pieniä kyliä keskellä ei-mitään. Jakkilaumoja myös näkyi. Ihmeen niukasta ja karusta maasta ne pystyvätkin saamaan ravintonsa. Junamme pyyhälsi läpi tunneleiden. Yksi niistä sijaitsee 4905 metrin korkeudessa ja on 1338 metriä pitkä. Tämä on maailman korkeimmalle tehty tunneli eikä sen rakentaminen ollut aivan yksinkertaista hapenpuutteen takia. Kello 10.45 olimme reittimme korkeimmalla kohdalla Tanggulan solassa, jossa rata kulkee 5072 metrin korkeudessa. Tätä korkeammalla ei rautatietä ole missään.

Lounas oli vuorossa puoli kahdeltatoista ja maisemia riitti. Nyt alkoivat jo pullot, pussit ja putkilot pullistella. Vaati varovaisuutta niiden availeminen, ettei aineet tulleet silmille. Mutta hätää ei ollut - Hegulin kengät olivat löytyneet.

Ohitimme turkoosin Cuonajärven (Taivaallinen järvi), joka on maailman korkeimmalla sijaitseva (4650 m) makeavetinen järvi. Tätä korkeammalla sijaitsee Namtso-suolajärvi. Vähän ennen puolta kolmea tulimme Naqguun (eli Naqu tai Nakchu). Täällä laiturilla seisoskelevat junatyöläiset olivat kaikki varustautuneet hengityssuojaimin. Mitä lie tartuntaa pelkäsivät. Täältä oli enää 322 km Lhasaan.

Jakkilaumoja oli entistä enemmän ja ne olivat entistä suurempia. Kyliä oli tiheämmässä ja lumihuippuiset vuoret olivat entistä jylhempiä.

Vähän vaille kello 19 tulimme Lhasan asemalle ja jätimme junan taaksemme. Kaksi vuorokautta juna oli ollut asuntonamme, aivan oiva olikin. Kunpa vielä kiinalaiset oppisivat käyttämään vessaa niin, että lattiat eivät lainehtisi eivätkä seinät olisi sotkettu sillä itsellänsä.

Asemalaiturilla ei ollut mahdollisuutta vetkutella pitempään, kun meidät komennettiin jo liikkeelle. Paikallisopas herra Phurbu oli meitä vastassa, mutta hänen lisäkseen myös hiekkamyrsky. Aina Gobin autiomaasta asti tuleva hienon hieno hiekka sumensi maiseman, tunkeutui kaikkialle ja sai hampaat narskumaan.

Selvitimme kuitenkin tiemme bussille, joka vei meidät Thangka-hotelliin. Hotellin pihassa meitä tervehti paikallisen matkatoimiston puolesta jakit ja saimme kadaliinat sekä maisteltavaksi ohraviiniä. Sisätiloihin siirryttyämme saimme hotellin puolesta tervetulojuomat ja kadaliinat.

Saimme huoneen 2. kerroksesta. Odotimme, että laukut tuotiin huoneeseen ja lähdimme saman tien illalliselle samassa kerroksessa sijaitsevaan ravintolaan. Ruoka oli jälleen maittavaa. Ruokailun jälkeen olikin sitten uskomattoman hyvä fiilis, kun pääsi peseytymään kunnolla. Kylpyhuone oli erikoinen. Se oli lasiseinäinen koppi, jossa ei ollut ovea, vain verhon voi vetää eteen näkösuojaksi. Suihkukopissa sentään oli ovikin, mutta sen alta vesi pääsi virtaamaan varsinaisen kylpyhuoneen lattialle. Vielä laukkujen osittainen purku, iltateen keitto ja sitten nukkumaan.

Lauantai 5.6.2010 - Lhasa

Herättyämme kärsimme molemmat päänsärystä, mutta se pysyi yhden pillerin voimalla lopun päivää poissa. Sama toistui kahtena seuraavana aamuna. Sen vakavampaa vuoristotautia emme onneksi sairastaneet. Eilisestä hiekkamyrskystä ei ollut tietoakaan ja aurinko helli meitä jälleen. Aamiaiseen olimme tyytyväisiä muuten, mutta musta tee olisi saanut olla lämmintä. Sitä oli tarjolla yhdessä posliinisessa kannussa, mikä oli seissyt pöydällä ties kuinka kauan. Päivän ohjelma aloitettiin vasta puoli kymmeneltä, joten aamun voimme ottaa rauhallisesti.

Hotellimme sijaitsi Yutuo-kadun varrella. Parisataa metriä hotellista, saman kadun päässä, on Jokhang-temppeli. Se rakennettiin alun perin 600-luvulla, mutta sitä on laajennettu ja korjailtu luonnollisesti moneen kertaan sen jälkeen. Joitakin alkuperäisiä osia on kuitenkin säilynyt. Jokhang on tiibetiläisten pyhin temppeli. Loppumattomat pyhiinvaeltajien virrat tulevat temppeliin rukousmyllyjä pyörittäen, osa maahan langeten ja vartalonmitta kerrallaan edeten. Pääsalissa on Sakyamunin patsas, joka on ehkäpä kunnioitetuin yksittäinen esine Tiibetin buddhalaisuudessa. Salissa on myös kuningas Songtsen Gampon ja tämän kahden kuuluisimman morsiamen, prinsessa Wen Chengin ja prinsessa Bhrikutin patsaat. Katolta on hienot näkymät kaupunkiin ja Potalan palatsiin. Erikoinen näky oli, kun joukko ihmisiä tamppasi temppelin kattoa. Tämä kävi rytmikkäästi rivissä laulaen kuudennen dalai-laman säkeitä.

Temppelikierroksen jälkeen kiersimme Barkhorin, myötäpäivään, kuten kuuluu. Myynnissä oli uutta ja vanhaa tavaraa jos jonkinlaista. Poikkesimme yhdessä liikkeessä, jossa meille tarjottiin teetä ja kerrottiin thangkamaalauksista. Mukaan tarttui pöytämallinen rukousmylly (80 CNY) ja jakkikuvioinen t-paita (25 CNY).

Sitten olikin taas jo aika lounastaa. "Jälkiruoaksi" ravintola tarjosi kaikille kokeiltavaksi komeat tiibetiläiset asut. Näissa sitten poseerasimme ryhmäkuvassa ja yksittäin, Potalan palatsi ja lumihuippuiset vuoret taustalla.

Jatkoimme taivalta Tatipukukkulan juurella sijaitsevaan Seran luostariin, joka on yksi harvoista kulttuurivallankumouksesta selvinneitä luostareita Tiibetissä. Silloinhan (1966-1976) suurin osa temppeleistä ja luostareista poltettiin ja munkkiyhteisöt hajotettiin vangitsemalla ja teloittamalla. Seurasimme, kun munkit rakensivat mandalaa käyttäen hienoa, värjättyä hiekkaa. Myös munkkien väittely luostarin puistossa oli hauskaa seurattavaa. Tämä tapahtui pareittain siten, että kysymysten tai väitteiden esittäjä seisoi ja tehosti sanomaansa käsiä voimakkaasti läpsimällä. Vastaaja istui maassa.

Matkalla hotelliin poikkesimme postitoimistossa, josta ostimme lähetettävät kortit sekä niihin merkit. Niitä kirjoitellessa aika kuluikin mukavasti illalliseen asti. Päivän ohjelmassa ei muuta illallisen lisäksi ollutkaan. Söimme nepalilaisravintolassa jakinlihapihvit. Ne olivat sitkeitä, kuten kaikki matkamme aikana maistamamme jakinlihat.

Sunnuntai 6.6.2010 - Lhasa

Potalan palatsiin tutustuminen oli merkitty alkuperäiseen ohjelmaamme jo edelliselle päivälle, mutta se oli viisaasti siirretty päivällä eteenpäin. Näin elimistömme ehti jo vähän enemmän tottua ohueen ilmaan ja kiipeäminen onnistuisi paremmin. Ei se kyllä helppoa ollut nytkään. Portaat palatsin yläkerroksiin panivat puuskuttamaan ja jalat maitohapoille. Lähtötaso oli yli 3 700 metrin korkeudessa, ja itse palatsi kohoaa siitä yli sadan metrin korkeuteen. Turvatarkastukset olivat tiukemmat kuin konsanaan lentokentillä.

Oli yllätys, että palatsi sijaitsee Lhasan keskustassa. Jotenkin oli kuvista saanut käsityksen, että ympärillä ei juuri muita rakennuksia olisi. Vähän samanlainen yllätys olivat aikoinaan Gizan pyramidit, jotka sijaitsevat "melkein" Kairon keskustassa. Ensimmäiset rakennukset alueelle kohosivat jo Songtsen Gambon hallituskautena 600-luvulla, ja nykyisen palatsin rakentamisen aloitti viides dalai-lama 1600-luvulla. 13. dalai-lama laajensi palatsia entisestään 1900-luvulla. Palatsi oli sekä hengellinen että hallinnollinen keskus Tiibetissä vuoteen 1959, jolloin nykyinen eli 14. dalai-lama pakeni Intiaan. Palatsissa sijaitsevat mm. useiden dalai-lamojen kullatut ja runsain jalokivin koristellut hautastupat. Valokuvaaminen palatsin sisätiloissa ei onnistu edes maksua vastaan, joten ostimme palatsista kertovan kirjan (150 CNY).

Grand-hotellissa nautitun lounaan jälkeen ajoimme Norbulinkaan ("Kauniit puutarhat"), joka oli dalai-lamojen kesäpalatsi. Sen rakennutti 7. dalai-lama 1700-luvulla. Täällä saimme pieniä sadekuuroja niskaamme, mutta pahin tuli juuri, kun menimme sisätiloihin.

Seuraavana oli vuorossa vierailu mattokutomossa, jonka yhteydessä oli luonnollisesti myymälä. Matto jäi ostamatta, mutta Aino sai 25 yuanin t-paidan.

Kello kolmen maissa olimme hotellissa, keitimme teetä ja lepäilimme illalliseen saakka.

Maanantai 7.6.2010 - Lhasa-Tsedang

Kiinalaistyylinen viikon avaus kuului näköjään tämänkin hotellin ohjelmaan. Pihassa työläiset lausuivat yhteen ääneen kaiketikin työhön kannustavia säkeitä ja vastasivat toimitusta johtaneen kysymyksiin. Olisikohan syytä alkaa motivoida meilläkin työntekijöitä maanantaiaamuisilla huudoilla?

Kello 9.40 menimme tutustumaan tiibetiläiseen lääketieteeseen ja sairaanhoitoon kadun toisella puolella olevaan sairaalaan. Kurkimme vastaanottohuoneisiin, joita oli omat erilaisille vaivoille. Neljässä tantrassa tiivistetään lääkärin pävittäinen työ kolmeen puuhun, jotka havainnollistavat tiibetiläisen lääketieteen ja luonnon yhteyden. Tiibetiläisen lääketieteen opiskelijat opiskelevat näitä puita vielä tänäkin päivänä. Ne ovat: terveyden ja sairauden puu, diagnostiikan puu ja terapioiden puu. Professori piti meille luennon lääketieteen perusteista, joista erityisesti jäi mieleen, miten lääkäri tekee diagnoosin aina seuraavien neljän toimenpiteen perusteella: yleistutkimus, haastattelu, pulssin kuuntelu ja virtsa-analyysi. Lääkäri tarkastelee potilaan ulkonäköä, tutkii kieltä ja silmiä jne. Haastattelussa potilaalta kysytään oireista ja niiden kestosta, ruokavaliosta ja elämäntavoista. Pulssin sykinnän kuuntelu on vaikea oppia. Sanotaan, että on kuunneltava noin kymmenentuhannen potilaan pulssi, ennen kuin menetelmän hallitsee. Aamuvirtsasta tutkitaan väri, haju, koostumus, höyry, kuplaisuus, kalvo jne.

Puoliltapäivin lähdimme lounaalle ja sieltä sitten ensin etelään ja sitten itään kohti Tsedangia. Reittimme myötäili ensin Lhasajokea ja sitten Yarlung Tsangpo-jokea, joka jatkuu myöhemmin Brahmaputrajokena. Matka kului mukavasti maisemia ihaillessa.

Tulimme Tsedangiin vähän neljän jälkeen ja majoituimme Yarlung River -hotelliin. Huvitimme itseämme lukemalla hotellikansiossa olevia lehtisiä, jotka oli tarkoitettu englanninkielisiksi, mutta joista ei juuri saanut tolkkua.

Illallisen lomassa kuuntelimme tarjoilijatyttöjen lauluesitystä.

Tiistai 8.6.2010 - Tsedang

Ensimmäinen aamu Tiibetissä, jolloin ei tuntunut edes lievää päänsärkyä, vaikka Tsedang on vain muutaman kymmenen metriä alempana kuin Lhasa. Yhdeksältä lähdimme ajelemaan kohti joenylityspaikkaa, josta vene vei meidät toiselle rannalle. Ajomatkaa oli 35 minuuttia.

Samassa veneessä kanssamme matkusti muutama paikallinenkin. Välillä venettä irrotettiin hiekkasärkältä, jonne se oli pohjastaan juuttunut. Astuimme 1 tunnin ja 25 minuutin venematkan jälkeen bussiin, jonka pomppivassa ja varsin ahtaassa kyydissä matkasimme parikymmentä minuuttia Samyen luostariin. Bussin käytävälle pantiin muutama muovijakkara istuimiksi, mutta sittenkään kaikille ei löytynyt istumapaikkaa.

Samyen luostarissa meidät yllätti ennen näkemätön jono. Pekingistä vierailulla oleva 11. panchen-lama (siis Kiinan hallituksen nimittämä) oli täällä ottamassa vastaan pyhiinvaeltajia. Poliisit säännöstelivät jonon etenemistä, ja kun tilanne alkoi näyttää toivottomalta, päätimmekin käydä ennen luostarivierailua lounaalla. Ruokailumme päättyessä panchen-lama oli lähtenyt ja jono hävinnyt. Näin pääsimme suoraan tutustumaan luostariin. Samyen luostari on Tiibetin vanhin. Se on rakennettu 700-luvulla mandalan pohjapiirustusten mukaan.

Paluu bussilla rantaan ja edelleen veneellä toiselle rannalle sujui mutkitta. Emman oloa vain alkoi häiritä nouseva kuume. Ajettuamme "omalla" bussilla muutaman kilometrin Tsedangiin päin liikenne pysäytettiin ja meidät ohjattiin sivutielle. Panchen-lama oli nyt tulossa Tsedangin suunnasta, eikä tiellä saanut olla turvallisuussyistä muuta liikennettä. Kellonaikaa ei tiedetty, mutta ilmeisesti kuitenkin saman päivän aikana. Tien varteen oli kokoontunut paikallista väkeä tervehtimään panchen-lamaa. Heidän kanssaan odottelu sujuikin rattoisasti paitsi Emmalla, joka poti tautiaan bussissa. Puolen tunnin odottelun jälkeen laman saattue ilmestyi vauhdikkaasti. Paikalliset sytyttivät risukasan ja kumartuivat maahan parikymmenvuotiaan panchen-laman auton ohittaessa paikan. Tavallinen kansa tuskin tietää, että tämä kyseinen lama on Kiinan hallituksen nimittämä, ja nykyisen dalai-laman alun perin nimittämä 11. panchen-lama viruu ilmeisesti vankilassa, ellei häntä ole jo teloitettu.

Tämän ylimääräisen ohjelmanumeron jälkeen matkamme jatkui kohti Tsedangia ja edelleen Tiibetin ensimmäiselle kuninkaalle Nyatri Tsenpolle 100-luvulla eaa rakennetulle palatsille. Palatsi sijaitsee korkean kukkulan päällä, jonne kiipeäminen olisi ollut todella ylivoimainen ponnistelu kuumeiselle. Jäimmekin alas odottelemaan toisten lähtiessä kiipeämään ylös. Jos olisimme arvanneet olosuhteet, olisimme ilman muuta jääneet bussista Tsedangissa emmekä olisi tulleet yli tunniksi maleksimaan kukkulan juurelle. Onneksi Emmalle tarjottiin sohvan nurkkaa läheisestä myymälästä, kun bussiinkaan ei saanut jäädä lepäämään.

Aino kävi muun ryhmän kanssa illallisella samassa paikassa kuin edellisenäkin iltana, nyt vain eri kabinetissa. Matkalla hotelliin poikettiin hedelmäkaupassa, ja Aino osti nipun banaaneja lähinnä Emmaa varten.

Keskiviikko 9.6.2010 - Tsedang-Gyangtse

Edessä oli pitkä ajomatka Gyangtseen. Lähdimme aamuyhdeksältä, ja poimimme eväspaketit Tsedang-hotellista, jossa meidän oli alun perin määrä yöpyä. Panchen-laman vierailun takia meidät kuitenkin majoitettiin vähän sivummalle, mutta parempitasoiseen Yarlung River -hotelliin. Supermarketista mukaan haettiin nuudelikeittoja.

Alkumatkan maisemat olivat tuttuja, mutta parin tunnin ajomatkan jälkeen tulimme uusille tieosuuksille. Valokuvaus- ja "vessa"taukoja pidimme sopivin väliajoin. Kuvasimme paimenta lampaineen, järvimaisemaa, rihkamamyyjiä ja maatyöläisiä lounastauollaan jakkiensa kanssa. Mongoliassa tutuksi tulleet obot ovat täällä toboja. Vähän ennen yhtä tulimme 4794 metrissä olevalle näköalapaikalle, josta näkyy syvänsininen Yamdrokjärvi ja sen takana olevat lumihuippuiset vuoret korkeimman huipun ollessa 7100 m. Täällä oli matkamme kallein vessa. Riistohinta 2 yuania (parikymmentä senttiä) perittiin käynnistä äärettömän sikaisessa kunnossa olevassa "mukavuuslaitoksessa". Meistä kumpikaan ei uhrannut rahoja tänne, kun puskissa ei maksa mitään eikä myöskään haise.

Laskeuduimme noin 300 metriä järven rannalle, jonne tulimme puoli kahdelta ja jossa nautimme retkilounaan. Puoli kolmelta jatkoimme matkaa ja aloimme taas nousta korkeuksiin. Korkein ohittamamme kohta oli yli 5000 metrissä. Lammaslaumoja, vuohilaumoja, jakkilaumoja, maatöissä ahertavia, puron varrella pyykkääviä ja peseytyviä ihmisiä, hauskoja taloja ja hienoja ikkunoita ja ovia - kuvauskohteita riitti. Noin 3800 metrin korkeudessa jalkauduimme ja kävelimme upeassa maisemassa kilometrin verran. Tarkoitus ei ollut tehdä näin pitkää lenkkiä, mutta bussikuski päätti toisin ja ajoi seuraavaan kylään.

Vähän ennen kuutta tulimme Gyangtse-hotelliin, jonka vastaanotto oli jokseenkin pramean oloinen. Huonekin oli ihan asuttava, vaikka suihkussa olisi ollut toivomisen varaa. Illallinen hotellissa oli jälleen runsas. Huoneentauluissa oli taas ankaraa tekstiä:

Torstai 10.6.2010 - Gyangtse-Shigatse

Yhdeksältä lähdimme kaupungille. Kävimme apteekissa ostamassa tiikerisalvaa, joka tunnetaan myös lohikäärmesalvana. Kauppahallissa seurasimme kanojen kynimistä, minkä jälkeen oli vuorossa tutustuminen Palkhorin luostariin. Se on erikoinen siitä, että siellä elävät sulassa sovussa sekä sakya-, gedang- (kadam) että gelugbuddhalaiset. Luostari perustettiin 1400-luvulla, ja koko kompleksi käsitti itse asiassa 15 erillistä luostaria. Näyttävin rakennus on Kumbum-stupa, jossa on 9 kerrosta ja 108 kappelia.

Omituisin katu tässä kaupungissa oli lehmäkatu. Jokaisen talon edustalla oli yksi tai useampia lehmiä ja vasikoita liekanarun päässä. Oli siinä laidunta kerrakseen. Talojen alakerta on usein omistettu kotieläimille ja ihmiset asuvat toisessa kerroksessa. Mutta että keskellä kaupunkia! Pistäydyimme sekatavarakaupassa, jonka takahuoneessa vanharouva kutoi kangasta, josta valmisti myyntiin raidallisia tiibetiläisessuja. Hinta putosi 500 yuanista 400:aan, mutta ostajia ei löytynyt. Aika vähän lienee Suomessa käyttöä essulle, vaikka taidokasta käsityötä olikin.

Jatkoimme kävelyä lounasravintolaan ja jäimme matkalla seuraamaan seurueen ruokailua. Hevonen oli köytetty kiinni puuhun ja leiri oli levitetty jalkakäytävälle. Pussista mätettiin suuhun tsampaa eli paahdettua ohrajauhoa ja päälle hörpättiin jakinvoiteetä. Lähdettyämme ravintolasta saimme ties monennetko katahuivit kaulaamme. Näitä takkuavia ja roskaavia huiveja oli jo kertynyt riesaksi asti, mutta niistä piti olla ylpeä, koska niitä jaetaan vain arvostetuille vieraille. Myös temppeleissä näitä nähtiin annettavan uhrilahjoina.

Lounaan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Shigatsea, jonne oli matkaa noin 100 km. Vajaan puolen tunnin ajon jälkeen pysähdyimme ihmettelemään mylläriä, joka jauhoi vesivoimalla käyvässä myllyssään ohranjyviä. Pienessä myllyssä ei montaa sekuntia voinut viivähtää sakean jauhopölyn takia.

Edelleen parinkymmenen minuutin ajomatkan jälkeen teimme yllätysvierailun maataloon. Pihassa oli käynnissä kankaan kudontaa edeltävä loimien luonti. Yläkertaan kiivettiin aika vaikeakulkuisia tikapuita pitkin. Ihmetystä herätti, miten pikkulapset näistä selviävät ja miten usein sieltä tullaan pää edellä alas. Lapset kuitenkin näyttivät ehjäpäisiltä. Noin 10-vuotias poika esitteli englanninkielen oppikirjaansa. Ensimmäisen kappaleen aiheena kirjassa oli matka Pekingiin. Kysyttäessä vanha rouva kertoi, että hän ei ole koskaan käynyt Lhasassa puhumattakaan Pekingistä. Vastakysymys kuului: Miksi pitäisi käydä? Talossa asui useampi polvi ja kullakin perheellä oli omat tilansa. Maalattia ja pöly, minkä se aiheuttaa, selittivät, miksi ihmiset ja heidän vaatteensa usein olivat niin likaisia. Ja pyykinpesukoneelle oli muutakin käyttöä: Jakkijugurtti valmistui vanhassa pulsaattoripesukoneessa.

Matka jatkui, ja kello 15.40 olimme Shigatsessa Manasarovar-hotellissa. Siellä emme kuitenkaan vanhentuneet kauaa, vaan olimme kohta taas lähdössä luostariin. Shigatsessa sijaitseva 1400-luvulla rakennettu Tashilhunpon luostari on ollut vuosisatoja panchen-lamojen asuttama. Yleensä munkit voivat käyttää haluamiaan jalkineita, mutta tässä luostarissa pakollisina on hauskat punaiset töppöset. Jotkut eivät olleet vielä saaneet tarpeekseen rihkamakauppiaiden kanssa seurustelusta, vaan halusivat luostarikierroksen päätyttyä harjoitella lisää tinkimistä. Siinä vierähti yli puoli tuntia.

Perjantai 11.6.2010 - Shigatse-Lhasa

Meillä oli taivallettavana noin 340 km:n matka takaisin Lhasaan, ja jätimme yhdeksältä Shigatsen taaksemme. Tällä tiellä tarkkaillaan autojen nopeuksia siten, että ilmoittaudutaan tietyin väliajoin tarkkailupisteisiin, joissa katsotaan, miten kauan on viipynyt edellisellä etapilla. Meilläkin teki tiukkaa, vaikka tupakka- ja puskataukoja pidettiin tuon tuosta.

Ensimmäinen tauko pidettiin kukkulan juurella. Tämä oli paikka, jossa suoritettiin taivaaseen hautaamisia. Kukkulan laella oli stupia ja korppikotkat kaartelivat niiden yllä. Tiibetinkielinen taivaaseen hautaamista tarkoittava sana on suoraan käännettynä almujen antamista linnuille.

Seuraava pysähdys oli näköalapaikalla, jossa oli jälleen runsaasti myyntihenkilökuntaa ja -artikkeleita. Pysähdyimme myös erään talon kohdalla, jossa kaksi matkaseurueestamme oli ollut tutustumassa vuosia aiemmin. Heillä oli mukanaan valokuvia jaettavaksi kyläläisille.

Nautimme matkan varrella lounaan hyvin vaatimattomissa puitteissa, mutta ruoka oli ihan maistuvaa. Ravintolan saniteettitilat eivät sen sijaan ansaitse kovin korkeaa arvosanaa. Vänkyräisen lautaoven takana oli kaksi laaria sementtilattialla...

Seuraava puska- ja maisemapysähdys oli joen varrella. Komeat näkymät täälläkin. Tulimme tuttuun Thangka-hotelliin Lhasaan vähän kello 16:n jälkeen. Saimme huoneet nyt 3. kerroksesta.

Nautimme illallisen ohjelmallisessa ravintolassa, jossa oli buffet. Tämä oli ohjelman mukaan jäähyväisillallinen, mutta siitä oli rento tunnelma kaukana. Hätäisesti syötiin ruoka, musiikki- ja tanssiesitykset alkoivat. Niitä kesti 50 minuuttia ja sitten jo yllättäen hätistettiinkin ulos.

Lauantai 12.6.2010 - Lhasa-Chengdu(-Hongkong)

Kahdeksalta oli taas laukut pakattuina ja olimme lähdössä lentokentälle. Lhasa jätettiin kylpemään kauniissa auringonpaisteessa. Seurasimme vielä bussin ikkunasta rukousmyllyjä pyörittäviä töihin menijöitä ja Potalan pyhiinvaeltajajoukkoa.

Onnistuimme näkemään myös jakinnahkaveneitä, joilla soudettiin Yarlung Tsangpo-joessa. 9.20 olimme lentokentällä ja 10.45 nousimme koneeseen, joka lennätti meidät Chengduun. Laskeuduimme sinne kello 13.15.

Matka jatkui Hongkongiin.

Kaikki Kiinan matkat

Maahakemistoon
Etusivulle