Dubrovnik 20.-27.9.1985

Lähtöä edellisenä päivänä eli torstaina tuntui siltä, että emme pääsisikään matkaan. Aino ei pystynyt huimauksen takia nousemaan ollenkaan sängystä aamulla. Iltapäivällä olo helpotti sen verran, että selviytyminen Tevan työterveyslääkärille onnistui. Hän totesi vain alhaisen verenpaineen (80/60). Perjantaina tuntui jo paremmalta. Lääkäriasemalla todettiin, että verenpaine oli noussut, ja voimme lähteä matkaan. (Tämän jälkeen moisia oireita ei ole koskaan ilmennyt.)

Perjantai 20.9.1985

Viiden aikaan iltapäivällä soitimme taksin, johon poimimme mukaan Leenan Laivanvarustajankadulta. Kun olimme varanneet matkan, kävi ilmi, että tämä nimenomainen lähtö oli Apukerhon matka. Emme antaneet asian häiritä, vaan otimme iloisina vastaan lentoasemalla Apukerhon lippikset. Mukaan matkalle tulivat viihdyttäjiksi Heikki Hietamies ja Harri Nuutinen :D Kone lähti kello 19.15, ja olimme perillä kello 21.35 Jugoslavian aikaa, joka on tunnin Suomen aikaa jäljessä. Emma oli ainoa lapsi koneessa ja sai lentoemänniltä erikoispalvelun. Joka matkalla on lapsille jaettu jotain pientä, mutta nyt Emma sai kantamuksen pelejä ja muuta tavaraa.

Perillä kaikki sujui nopsaan. Hotelli Adriaticissa saimme ensimmäisinä huoneen, ja olimme siellä jo varttia vaille 11. Purimme matkalaukkumme ja istuskelimme parvekkeella lämpimässä ja pikimustassa yössä. Näin syntyi Emman valvomisennätys.

Lauantai 21.9.1985

Nousimme puoli kahdeksalta. Aamupala tarjottiin kadun toisella puolella olevassa ravintolarakennuksessa. Puoli kymmeneltä oli Kompas-hotellissa Aurinkomatkojen ja Apukerhon tiedotustilaisuus. Niin, olimmehan tietämättämme osallistumassa Apukerhon lukijamatkalle, jossa viihdyttäjänä toimi mm. Heikki Hietamies.

Tilaisuuden jälkeen osallistuimme kaupunkikierrokselle. Bussi ajoi Dubrovnikin yläpuoliselle rinteelle, josta oli hyvä näköala vanhaan kaupunkiin. Vanhassa kaupungissa tehtiin kävelykierros. Oli kuuma, ja hotelliin päästyämme Emma väsähti. Siinä Emman siivellä Ainokin otti päiväunet. Leena sen sijaan ihaili parvekkeella parin tunnin ajan mäntyä, joka kukoisti peittäen kaiken muun näkyvistä, vaikka olimme maksaneet ylimääräistä merinäköalasta.

Olimme luvanneet Emmalle, että menisimme uimaan iltapäivällä. Hotellin oma ranta oli kallio/betoniranta, joka ei ollut Emmalle hyvä. Läheinen yleinen ranta oli hyvin roskainen ja epämiellyttävä, emmekä viihtyneet siellä kauaa.

Kävimme illallisella hotellimme ravintolassa, jossa söimme paikallista jauhelihapihviä. Ruokailun jälkeen kävimme iltakävelyllä Lapadin kävelykadulla, kunnes Emma halusi nukkumaan. Aino ja Leena istuskelivat parvekkeella.

Sunnuntai 22.9.1985

Päätimme tutustua lähiseutuun kävelyretken merkeissä. Neljän tunnin aikana Emman jalkapohjat kipeytyivät ohutpohjaisissa tossuissa, ja kaikki väsyivät. Löysimme toisen uimarannan, jossa Emma ui käsipohjaa, kun kellukkeet eivät olleet mukana. Hot dogien jälkeen Emma meni päiväunille, ja Aino ja Leena kirjoittelivat kortteja.

Myöhemmin menimme bussilla vanhaan kaupunkiin. Emma valitteli edelleen jalkojaan, mutta käveleskelimme jonkin aikaa. Välillä istuimme torikahvilassa, seurasimme satamassa köysirataa ja pimeän tuloa.

Kahdeksalta olimme jälleen päivällispöydän ääressä. Meille tarjottiin tomaattikeittoa, grillipihvit ja leivos. Istuimme vielä hotellin baarissa Apricot brandy-iltamehua nauttien. Emma väritti uutta värityskirjaansa sekä leikki ja pelleili Pälli Pöllillä tai Pölli Pällillä. Hän ei osannut päättää, kumpi hänen unilelunsa nimi oli - vai oliko se pelkkä Pölli tai Pälli.

Maanantai 23.9.1985

Ohjelmassamme oli vanhankaupungin muurin kiertäminen. Ajoimme bussilla kaupungille ja nousimme muurille fransiskaaniluostarin luota. Näkymät olivat upeat, ja Emmalle oli "kerrankin tarpeeksi rappuja". Kävimme syömässä lasagnea, minkä jälkeen suunnistimme akvaarioon. Emmaa kummastuttivat eniten valtavan isot kilpikonnat ja kalat.

Hotelliin menimme ruokakaupan kautta koukaten. Kolmen kieppeillä Emma nukahti päiväunille ja Aino ja Leena naukkailivat ruokakaupan antimia seitsemään saakka. Sitten pikku hiljaa päivälliselle: Emma söi mussakaa, Aino munakkaan ja Leena kalaa.

Päivällisen jälkeen päätimme tutkia, minne Ivanska Ulitsa johtaa. Ne olivat rappuset, jotka veivät meidät pimeään. Palasimme alas ja teimme iltalenkkimme katuja pitkin. Välillä pysähdyimme iltamehulle. Emma päätti palata hotelliin takaperin ja yritti välillä hypätä taivaaseen.

Tiistaiaamuna 24.9.1985

Vuorossa oli ohjelmanumero huoneen vaihto. Olimme lauantaina ilmaisseet tyytymättömyytemme "merinäköalaamme". Silmiin ja suuhun tunkeutuva mänty ei oikein merellistä tuntua tuonut. Puoli yhdeltä saisimme valita kahdesta vaihtoehdosta. Toisen huoneen ovi oli auki ja se oli siivottu, joten menimme ilmoittamaan, että muutamme nyt emmekä puoli yhdeltä. Pitkin hampain tämä meille suotiin. Itse asiassa uusi huoneemmekin oli täsmälleen saman männyn kohdalla, mutta edessämme ei ollut nyt oksia vaan runko.

Tavaroiden siirron jälkeen otimme taas bussin kaupungille. Matkustimme köysiradalla ylös Srd-vuorelle, josta ihailimme maisemia. Nautimme ylhäällä olevassa kuppilassa virvokkeita, ja Emma keinui hetken. Alas tultuamme palasimme kaupan kautta hotelliin iltapäivälevolle.

Illalla kävimme tavaratalossa, josta ostimme mustatukkaisen tyttönuken ja musiikkikasetin. Hotellissa nautimme lihapullia, minkä jälkeen Emma kaatui suoraan sänkyyn.

Keskiviikko 25.9.1985

Menimme laivalla naapurisaarelle Tokrumille. Kiertelimme hetken saaren kasvitieteellisessä puutarhassa puita ja pensaita tiiraillen. Puutarhuri tuli sitten luoksemme ja ohjasi meidät kasvihuoneeseen, jossa oli hänen kaktusviljelmänsä.

Rannalta löysimme pienen poukaman, jossa Emma voi kahlata. Kävimme välillä syömässä grilliravintolan antimia, ihan hyviä olivat. Pari tuntia otimme vielä kalliolla aurinkoa ja Leena ui. Takaisinpäin lähdimme 15.30:n laivalla, joka lähti kello 16.

Iltapäivälevon jälkeen kävimme syömässä jauhelihapihvit ja jäätelöt. Iltakävelyllä pistäydyimme mustalaistorilla, josta Leena osti äidilleen pöytäliinan.

Torstai 26.9.1985

Torstai oli Montenegron-retkipäivä. Ajoimme läpi alueen, jossa oli riehunut metsäpaloja, ja puut törröttivät mustina ja paljaina. Retkellä olivat mukana myös Apukerhon viihdyttäjät.

Kotorinlahden rannalla sijaitsevassa Risanissa kävimme katsomassa 200-luvulta säilyneitä lattiamosaiikkeja. Paikalla otettiin myös ryhmäkuva Apu-lehteen, mutta emme menneet poseeraamaan.

Maisemat Kotorin lahdella olivat upeat. Maanjäristyksen huhtikuussa 1979 vaurioittamassa Kotorin kaupungissa kävimme ehjänä säilyneessä kirkossa. Kirkossa oli ennennäkemättömän innostunut paikallinen opas, vanha papparainen, jonka isä ja isoisäkin olivat olleet kirkon palveluksessa. Puhetta hänellä olisi riittänyt koko päiväksi.

Lounaan söimme jossain vanhainkodissa, jonka saniteettitilat eivät olleet aivan viimeisen päälle. Ja kun vielä yhdellä retkeläisellä oli pitkin reisiä valuva ripuli, ei itku ollut kaukana, ruokahalu kylläkin. Onneksi löytyi toinenkin vessa, missä jonotuksen jälkeen pääsi asettelemaan jalkojaan vähän kuivemmille sijoille.

Cetinjen kaupunkiin johti serpentiinitie, jossa ajeltiin kieli keskellä suuta. Cetinjessä kävimme tutustumassa kuningas Nikolai I:n palatsiin. Täällä saimme niskaamme aikamoisen sadekuuron juuri kun olimme lähtemässä kaupungista.

Jatkoimme matkaa rannikolle ja pysähdyimme Sveti Stefanissa, joka on kunnostettu huippukalliiksi hotellialueeksi.

Matkalla takaisin Dubrovnikiin näimme, miten metsäpaloa sammutettiin lentokoneilla. Koneet kaappasivat merestä vettä ja pudottivat sen palavalle vuorenrinteelle. Ylitimme Kotorinlahden lautalla. Lautalle pääsivät ajoneuvot, jotka kiilasivat ja estivät toisia tehokkaimmin. Mitään jonotusjärjestelmää ei ollut.

Hotelliin päästyämme Emma oli niin väsynyt, ettei jaksanut lähteä syömään. Aino jäi Emman seuraksi, ja Leena meni yksinään. Ravintolassa tarjoilijatyttö oli kysynyt Leenalta, voisiko hän myydä Marlboroa. Ilmeisesti Jugoslaviassa sitä ei saanut. Viimeisenä iltana Leena jättikin liikenevät askinsa tytölle.

Myöhemmin parvekkeella istuessamme ihmettelimme vaaleita "hiutaleita", joita leijui yhä enemmän ilmassa. Tunnistimme hiutaleet tuhkaksi, ja nenäämme tuli savun haju. Kohta näimme, kuinka metsäpalo levisi edessämme olevalla vuoren rinteellä. Näky oli vaikuttava, kun tulirintama levisi voimakkaan tuulen ajamana parin kilometrin päässä.


Perjantai 27.9.1985

Oli kotiinlähtöpäivä. Lähtö tapahtui vasta illalla ja koneemme lähtöaika oli 00.15.

Päivällä kävimme ostoksilla ja kulutimme aikaa kävellen ympäriinsä. Ihmeesti Emma jaksoi kitisemättä koneeseen asti. Lentokoneessakaan hän ei alkanut heti nukkua, vaan odotti ruokaa. Ruokailun jälkeen uni tuli silmään. Kun sitten kuulutettiin, että lähestymme Helsinkiä, Emma nousi istumaan kuin raketti ja yritti kiinnittää housujen olkaimen solkea turvavyön sijasta lukkoon. Sen verran sekaisin hän oli. Emma piristyi nopeasti ja jaksoi kitisemättä kotiin asti, vaikka kello oli kolme yöllä.

Kaikki Kroatian matkat

Maahakemistoon
Etusivulle


© Aino Ilkkala