Huippuvuoret 28.5.-1.6.2018

Olympia: Huippuvuoret, Pohjoinen ulottuvuus
Matkaseurue: Emma, Aino ja Jussi (sekä 10 + 1 muuta)






HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.

Maanantai 28.5.2018 - Helsinki-Oslo-Tromssa-Longyearbyen

Meillä oli varhainen herätys maanantaiaamuna, koska Airport Taxi tuli noutamaan meitä kello 5:15. Lentoa SK2701 operoi CityJet, joten lähtö oli terminaalista 1. Taisi olla kaikkien aikojen ensimmäinen kerta, kun lähdimme siitä terminaalista. Ehdimme hörpätä kahvit ja kaakaot croissantin kera ennen koneeseen nousua. Koneessa (Bombardier CRJ900) saimmekin sitten odotella tunnin verran ennen kuin pääsimme lähtemään 40 minuuttia myöhässä. Lento Osloon kesti tunnin ja 10 minuuttia, ja tarjolla oli kahvia ja teetä.

Oslossa vaihdoimme vähän isompaan koneeseen eli SAS:n Boeing 737:ään. Koneen piti lähteä kello 9:55 portilta A12, mutta eipä lähtenytkään jonkin teknisen ongelman takia. Marssimme sitten portille C4, josta löytyi ehjä kone, jolla pääsimme jatkamaan matkaa 50 minuuttia myöhässä. Kone teki tunnin ja 25 minuutin jälkeen välilaskun Tromssassa, jonne osa matkustajista jäi. Kaikkien oli poistuttava koneesta passintarkastuksen takia. Huippuvuoret ei kuulu Shengen-alueeseen, joten passi on tarpeellinen. Tromssasta oli vielä tunnin ja 25 minuutin matka Longyearbyeniin, ja tarjolla oli vielä yhdet kahvit ja teet.

Hollantilainen löytöretkeilijä Willem Barents löysi Huippuvuoret vuonna 1596, ja siitä tuli tärkeä tukikohta valaanpyytäjille. Viikinkien aikaisemmista vierailuista ei ole todisteita. Norjalaiset perustivat ensimmäiset hiilikaivokset 1890-luvulla. Amerikkalainen John Munro Longyear perusti Arctic Coal Companyn, ja se avasi vuonna 1906 kaivoskylä Longyearbyenin, josta kehittyi koko saariston hallintokeskus. Huippuvuoret on kuulunut vuodesta 1920 lähtien Norjalle, mutta on sovittu, että muutkin maat voivat vapaasti hyödyntää saarten mineraalivaroja. Norjalaisten lisäksi Neuvostoliitto ja myöhemmin Venäjä ovat pitäneet saarilla pysyvää asutusta hiilikaivostoiminnan harjoittamiseksi. Kolme saarista on asuttuja, ja niillä asuu nyt yhteensä noin 2700 henkilöä.

Majoituimme Radisson Blu Polar -hotelliin ja lähdimme saman tien tutustumaan Huippuvuorten museoon. Siellä esiteltiin valaanpyyntiä, kaivostoimintaa ja eläimistöä sekä kerrottiin Vienanmeren ympäristöstä tulleista pomoreista, jotka tulivat metsästämään turkiseläimiä, mm. mursuja. Viimeinen talvi, jonka he viettivät Huippuvuorilla, oli 1852.

Museosta lähdettyämme näimme muutaman pulmusen ja isolokin lentelevän. Olivat kuitenkin niin nopealiikkeisiä, ettei kunnon kuvaa pystynyt ottamaan laitteillamme. Teimme vielä kyläkierroksen ennen kuin palasimme hotellille. Keskelle kylää on pystytetty "tuntemattoman kaivostyöläisen" patsas. Svalbard Hotellin edessä on keväällä 2017 paljastettu Eivind Astrupin (1871-1895) patsas. Astrup oli norjalainen pohjoisten alueiden tutkija ja kirjailija, joka kuoli 24-vuotiaana Grönlannissa.

Longyearbyeniin rakennettiin kirkko vuonna 1921, mutta sitä pommitettiin toisen maailmansodan aikana, ja se paloi. Uusi puukirkko rakennettiin 1956-1958. Se oli maailman pohjoisin kirkko siihen asti, kunnes Nikolainkirkko rakennettiin Venäjän Nagurskajaan, joka on lentotukikohta Franz Josefin saarilla. Kirkon lähelle on pystytetty muistomerkki longyearbyeniläiselle 14-vuotiaalle nuorukaiselle, joka sai surmansa Utöyan saaren hyökkäyksessä heinäkuussa 2011.











Tiistai 29.5.2018 - Esmarkin jäätikkö-Barentsburg

Lähdimme puoli yhdeksältä hotellilta bussilla satamaan, jossa nousimme Langöysund-laivalle. Se on rakennettu Norjassa vuonna 1954. Ohjeiden mukaan olimme pukeneet kaikki vaatteet päällemme, että ei tarvinnut palella laivan kannellakaan. Lämpötila oli nollan tuntumassa, mutta Jäämerellä puhaltanut navakka tuuli sai ilman tuntumaan huomattavasti kylmemmältä. Aurinkokin pilkisti välillä ja valaisi lumiset vuoret.

Seurasimme lintujen lentelyä ja uiskentelua laivan tuntumassa. Myrskylintuja ja pikkuruokkeja oli paljon, lunnejakin jonkin verran. Rannoilla käyskenteli huippuvuorenpeuroja. Se on läheistä sukua porolle. Silmät tarkkoina tähystelimme, josko näkisimme jääkarhun tai valaan, mutta ne jäivät näkemättä. Ylitimme Isfjordenin ja kävimme vastarannalla olevan Esmarkinjäätikön reunalla. Jäätikössä on harmaan ja turkoosin eri sävyjä, ja siitä lohkeilee paloja mereen. Laivan henkilökunta grillasi meille maittavan lounaan lohesta, valaanlihasta ja possunkyljistä. Lisäkkeenä oli salaattia ja riisiä.

Ylitimme uudelleen Isfjordenin ja tulimme Barentsburgiin. Se on saanut nimensä hollantilaisen tutkimusmatkailija Willem Barentszin mukaan ja on Huippuvuorten toiseksi suurin asutuskeskus Longyearbyenin jälkeen. Asukkaita on noin 500, joista 400 ukrainalaista ja 100 venäläistä. Vuonna 1920 perustettu Arktikugolin hiilikaivos on Barentsburgin tärkein tulonlähde. Vuonna 1932 Alankomaat myi kaivoksen Neuvostoliitolle. Nykyään hiilikaivoksen omistaa Venäjän valtio. Kaivoksessa työpäivän pituus on kuusi tuntia, mutta matka maan uumeniin ja sieltä pois kestää tunnin, joten työpäivän pituus on itse asiassa kahdeksan tuntia. Kivihiilivoimalan tupruttama musta savu näkyi kauas merelle.

Satamasta johtaa kylään parisataa rappusta. Kylässä on mm. kulttuuri- ja urheilukeskus, koulu, päiväkoti, sairaala, hotelli, postitoimisto, ortodoksikappeli, olutpanimo ja Venäjän konsulaatti. Lähetimme postitoimistosta kortit itsellemme, ja ne tulivat perille 8.6.2018. Paikallisoppaamme Ivan kertoili rennosti kylästä ja sen elämästä. Erään rakennuksen seinällä oli vuosiluku 1958. Ivan sanoi, että oikea rakentamisvuosi on 1953, mutta varastosta ei löytynyt numeroa kolme, niin pantiin sen tilalle kahdeksikko. Parhaina aikoina kylässä oli 1000 asukasta, ja siltä ajalta on jäänyt taloja tyhjilleen ränsistymään. Venäläisen eliitin kerrostalot ovat värikkäitä ja näyttävät siisteiltä. Koulun ulkoseinille on maalattu kuvia venäläisistä kaupunkinäkymistä.

Matka takaisin Longyearbyeniin kesti kolmisen tuntia. Kylien välillä ei ole tietä, vaan kulkeminen hoituu veneillä, laivoilla, moottorikelkoilla ja helikopterilla. Jokseenkin jokaisella perheellä on vähintään yksi moottorikelkka.











Keskiviikko 30.5.2018 - Pyramiden

Toiselle laivaretkelle toiseen venäläiseen kaivoskylään lähdimme vasta yhden aikoihin. Satamassa oli iso saksalainen risteilyalus, joka oli muuttanut meidänkin alkuperäistä aikatauluamme retkijärjestyksen suhteen. Tällä kertaa aluksenamme oli katamaraani Aurora Explorer, joka on rakennettu Norjassa vuonna 1999. Sisätiloissa oli väljää, koska matkustajia oli ehkä puolisensataa ja istumapaikkoja 146. Matkustamossa oli koko matkan ajan tarjolla kahvia, teetä ja keksejä. Niitä tulikin nautituksi lämmikkeeksi useammankin kerran. Mielenkiintoisinta tietenkin oli taas kannella, missä saimme ihailla Billefjordenin maisemia lintuineen.

Pyramidenin perustivat ruotsalaiset vuonna 1910, ja se myytiin Neuvostoliitolle 1927. Kylä sai nimensä sen takana olevasta pyramidia muistuttavasta vuoresta. Kylä autioitui vuonna 1998, mutta merkittävä osa sen rakennuksista on edelleen olemassa. Sisustuksista on revitty irti kaikki käyttökelpoinen, ja aikamoinen sekamelska vallitsee useimmissa rakennuksissa. Venäläiset päättivät ruveta esittelemään autiota kylää turisteille. Kylässä oli parhaimmillaan 1980-luvulla 900 asukasta (joidenkin lähteiden mukaan yli 1000), mutta nyt vakituisia asukkaita on yhdeksän. Teimme kahden tunnin kierroksen kylässä venäläisen oppaan johdolla. Pyramideniin rakennettiin oma koulu, kirjasto, elokuvateatteri, uimahalli ja kulttuuritalo, minkä lisäksi sinne pystytettiin myös maailman pohjoisin Lenin-patsas. Tänne panostettiin senkin takia, että se toimi Neuvostoliiton näyteikkunana, kun itse maa oli muuten lähes suljettu turisteilta.

Vietimme jonkin aikaa kylän kulttuuritalossa ja kanttiinissa, joiden sisustus oli tuhotyön jälkeen jätetty sikseen. Kaiken muun rojun keskellä oli (tyhjiä) vodka- ja kuohuviinipulloja. Komeita rakennukset ovat kuitenkin aikoinaan olleet. Kylän uimahalli oli nimetty ensimmäisen avaruuslentäjän Juri Gagarinin mukaan. Vuonna 2013 kylään avattiin uudelleen Tulipan-hotelli, joka majoittaa matkailijoita maaliskuusta lokakuulle. Hotellissa on postitoimisto ja baari, jossa monet ehtivät käydä oluella. Tähän hotelliin mennessä ei tarvinnut riisua kenkiä jalasta kuten yleensä sisätiloihin mentäessä. Aseet pyydettiin kuitenkin jättämään säilytykseen. Erään asuinkerrostalon ikkunalaudat olivat pikkukajavien valtaamat. Pesiä oli noin 200 kpl, kolme jokaisella ikkunalaudalla.

Vähän ennen kuutta laivamme lähti takaisin Longyearbyeniin. Jäälautalla oleili iso parvi haahkoja. Meri oli ihan tyyni, ja myrskylinnut peilautuivat veden pinnasta hienosti, kun ne lensivät lähellä pintaa. Saimme myös kuvata jäätiköstä irronneen jäävuoren huippua, joka uiskenteli vedessä punaisenkirjavana.

Illalla kävimme joukolla syömässä hampurilaisaterian Kroa-ravintolassa.











Torstai 31.5.2018 - Koiravaljakkoajelu, Bolterdalen

Yhdeksältä meitä tultiin hakemaan Bolterdaleniin, missä oli ohjelmassa koiravaljakkoajelua. Alkumatkasta heti vauhti pysähtyi, kun haahkaparvi tepasteli kaikessa rauhassa tiellä. Pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa. Allekirjoitimme lomakkeen, jolla vapautimme valjakkoajelun järjestäjän vastuista ja vannoimme olevamme selvin päin.

Olimme pukeutuneet lämpimästi, mutta omien toppavaatteittemme päälle vedimme vielä haalarin. Saimme myös lämpimät päähineet, saappaat ja kintaat. Sää oli räntäsateinen ja tuulinen, joten ne olivat myös tarpeen. Tukikohdasta matka jatkui ylös huipulle, jossa koirat ja reet odottivat meitä rapsuttamaan. Paikalla oli kaksi EISCAT-tutkaa. Nettitietojen mukaan "tristaattisella ISR-tutkajärjestelmällä tehdään mittauksia, joilla tutkitaan ionosfääriä ja plasmasfääriä. Järjestelmällä voidaan seurata esimerkiksi asteroideja ja revontulia."

Lyhyellä opastustuokiolla neuvottiin, miten valjakko saadaan liikkumaan ja pysähtymään, miten jarrutetaan ja ankkuroidaan. Ennen alamäkiä myös reessä istuvalla matkustajalla oli tehtävä. Hänen piti asettaa paksu köysirengas toisen jalaksen alle jarruksi, ettei reki luista koirien päälle eikä edellä kulkevan valjakon ohi. Suurin osa koirista oli grönlanninkoiria, hyvin kilttejä ja innokkaita. Meteli oli melkoinen, kun ne odottivat pääsyä töihin. Muutamalle koiralle ei riittänyt töitä, ja ne jäivät pettyneinä haukkuen odottelemaan omaa vuoroaan. Koirat hiljenivät heti, kun pääsivät hommiin. Aivan selvästi ne nauttivat työstään. Ajelu tapahtui pareittain, eli toinen ohjasti seisten takana reen jalaksilla ja toinen istui reessä.

Ajelu kesti tunnin verran, ja sen jälkeen oli ohjelmassa koirien paijailua ja pussailua. Ennen paluumatkaa saimme vielä teetä ja kahvia keksien kera.

Illalla nautimme hotellissa läksiäisillallisen.











Perjantai 1.6.2018 - Longyearbyen-Oslo-Helsinki

Aamupäivällä urakkana oli laukkujen pakkaaminen. Huone luovutettiin kello 11, ja puoli kahdeltatoista bussi tuli hakemaan meidät lentokentälle. Lentojen aikataulut on suunniteltu niin, että kaikki neljä saapumista ja neljä lähtemistä tapahtuvat parin tunnin sisällä. Terminaalissa on vain yksi halli, jossa jotkut odottavat laukkujaan, toiset jonottavat lähtöselvitykseen ja kolmannet turvatarkastukseen. Hallissa oli kaaosmainen tunnelma.

Pääsimme kuitenkin ajoissa lähtemään ja olimme Oslossa aikataulun mukaan kello 16.20. Paluumatkalla ei ollut välilaskua. Oslossa oli runsaasti eli viisi tuntia aikaa odotella Helsinkiin lähtevää konetta. Siinä ehti mukavasti käsitellä valokuvia. CityJetin kone oli jälleen tunnin myöhässä, mutta meidät otettiin koneeseen odottelemaan lähtöä. Toinen takaisku oli, että koneeseen ei ollut toimitettu kahvia eikä teetä, joten ainut tarjoilu oli puoli lasia vettä.

Laskeuduimme Helsinki-Vantaalle lauantain puolella kymmentä minuuttia vaille yksi, ja Airport taxi toi meidät kotiin.


Kaikki Norjan matkat

Maahakemistoon
Etusivulle







© Aino Ilkkala