Romania ja Moldova 5.-15.9.2017

Olympia: Romania ja Moldova, Karpaattien katveessa
Matkaseurue: Aino, Jussi ja Päivi (sekä 22 + 1 muuta)





HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.

Tiistai 5.9.2017 - Helsinki-Istanbul-Bukarest

Edessä oli taas lento Istanbuliin, mutta ei voi vieläkään valittaa. Lennon TK1762 lähtöaika Helsinki-Vantaalta oli 12:20, joten lentokenttätaksi tuli noutamaan meitä kello 9:40. Kone lähti jokseenkin ajoissa, nautimme lihapulla-aterian ja laskeuduimme Istanbuliin runsaan kolmen tunnin lennon jälkeen. Samalla koneella lensi Istanbuliin toinenkin Olympian ryhmä. He olivat menossa kiertämään Kazakstania ja Kirgisiaa.

Ryhmäämme kuului matkanjohtajan lisäksi peräti 25 matkaajaa. Istanbulin lentokentällä huomasimme taas, että samalle matkalle oli tulossa myös muutama tuttu edellisiltä matkoilta. Jatkolento Bukarestiin lähti puoli kahdeksan maissa ja kesti vähän toista tuntia. Bukarestin lentokentältä oli noin puolen tunnin matka Sheraton-hotelliimme, jonne tulimme kymmenen aikoihin ja jossa ei sinä päivänä muuta tekemistä ollutkaan kuin iltapesut ja nukkumaanmeno.










Keskiviikko 6.9.2017 - Bukarest

Voimme suorittaa aamun askareet todella rauhallisesti, koska päivän ohjelma alkoi vasta puoli yhdeltätoista. Sukelsimme bussilla Bukarestin aamupäiväruuhkaan ja ajelimme ensimmäiseen kohteeseemme, Nicolae Ceausescun rakennuttamaan parlamenttitaloon, alkuperäiseltä nimeltään Kansan talo (Casa Poporului) tai tasavallan palatsi (Casa Republicii). Rakennus on maailman toiseksi suurin heti Pentagonin jälkeen. Leveyttä sillä on 270 metriä ja pituutta 240 metriä. Se nousee 86 metrin korkeuteen ja ulottuu maan alla 92 metrin syvyyteen. Huoneita on 1100. Marmori- ja jalopuusisustukseen kuuluu 480 kattokruunua. Palatsi oli juuri valmistumassa vuonna 1989, kun Ceausescu syrjäytettiin vallasta ja surmattiin. Turistikierroksella käytiin muutamassa kymmenessä huoneessa. Kierros päättyi parvekkeelle, jolla Ceausescu ei ehtinyt koskaan pitää puheitaan. Sen sijaan Michael Jackson tervehti vuonna 1992 siellä fanejaan ja möläytti: ”Hello Budapest!”

Satuluin ulkoilmamuseo oli seuraava kohteemme. Se on Helsingin Seurasaaren tapainen, yksi Euroopan vanhimmista ulkoilmamuseoista, jossa on noin kolmesataa historiallista puurakennusta asunnoista kirkkoihin, ja se esittelee Romanian historiallista maalaiselämää. Museon perustivat vuonna 1936 Dimitrie Gusti, Victor Ion Popa ja Henri H. Stahl.

Ajelimme "Vapaan lehdistön talon" ohi. Rakennusta on kutsuttu myös Stalinin hampaaksi. Sen edessä on taideteos kommunismiaikana kärsineiden muistoksi. Jatkoimme taloon, jonka asukkaat kärsivät vasta aivan elämänsä viime hetkillä. Nicolae ja Elena Ceausescun käytössä oli palatseja eri puolilla Romaniaa, ja yksi niistä oli vakituisena asuntona käytetty Primaverii- eli Kevätpalatsi. Palatsi rakennettiin 1960-luvulla, ja siinä on 80 huonetta, talvipuutarha, uima-allas, sauna, elokuvateatteri jne. Koristelussa on käytetty paljon kultamaalia ja silkkitapettia. Tälläisessä ympäristössä suutarin poika Nicolae pystyi unohtamaan köyhän lapsuutensa. Elena piti riikinkukoista, ja pihassa niitä tepasteli edelleen useita.

Ohjelmassa luvattu kävelykierros vanhassa Bukarestissa jäi jostain syystä tekemättä ja moni nähtävyys näkemättä. Puoli neljän aikoihin olimme hotellilla ja lähdimme saman tien etsimään pientä purtavaa, koska emme olleet saaneet mitään aamiaisen jälkeen. Päädyimme läheiseen kahvilaan nauttimaan moldavianpasteijoita, jotka maistuivatkin ihan hyville.

Illalla meidät vietiin syömään Crama Domneasca -ravintolaan, jossa oli elävää musiikkia, eikä ruoan laadussakaan ollut moittimista. Takaisin hotellissa olimme puoli yhdeltätoista.











Torstai 7.9.2017 - Bukarest-Brasov

Bukarest oli nyt nähty, ja lähdimme yhdeksältä kohti uusia maisemia. Näimme toki vielä jotain pääkaupungistakin, mm. riemukaaren. Paikalla oli aluksi puusta rakennettu riemukaari, joka rakennettiin kiireisesti vuonna 1878, kun Romania itsenäistyi. Toinen tilapäinen riemukaari rakennettiin paikalle ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1922. Se purettiin vuonna 1935, ja nykyisin pystyssä oleva kaari valmistui vuonna 1936.

Ploiestia lähestyessämme alkoi näkyä välillä harvassa ja välillä hyvinkin tiheässä punakeltaisia jalankulkijoille tarkoitettuja ylikulkusiltoja. Tien yli ei ollut muuten menemistä. Aika hankalaa varmaankin, jos lähikauppa oli tien toisella puolella ja liikkumiseen tarvitsi rollaattoria. Aika monta rappusta piti kiivetä.

Pelloilla näkyi hevosia, mutta myös traktoreita. Paimenet kaitsivat lammaslaumojaan. Lampaanlihaa ei yleisesti syödä paljoa Romaniassa, vaikka lampaita kasvatetaankin. Liha viedään pääasiassa Arabimaihin.

Tulimme Sinaiaan puoli kahdentoista maissa. Ajelimme 1600-luvulla rakennetun Sinaian luostarin ohi, jossa Aino olikin käynyt jo edellisellä Romanian matkallaan. Mihail Cantacuzino kävi pyhiinvaellusmatkalla Siinain vuorella, ja sieltä palattuaan hän perusti luostarin, jolle antoi nimen Sinaia. Koko kaupunki sai sitten nimen tämän luostarin mukaan. Sinaian toinen nähtävyys on Pelesin linna, jossa kävimme. Vuonna 1883 valmistunutta linnaa on sanottu Euroopan kauneimmaksi, mutta kauneus on tietenkin katsojan silmissä. Carol I rakennutti sen kesäasunnokseen. Linnassa on 160 huonetta ja 30 kylpyhuonetta, ja se oli ensimmäinen täysin sähköllä valaistu linna Euroopassa.

Azugassa on vuodesta 1892 lähtien toiminnassa ollut viinikellari, jossa valmistetaan kuohuviinejä edelleen perinteisin menetelmin. Kuulimme luennon viinin valmistuksesta, minkä jälkeen lounastimme siellä kuohuvan kera.

Puoli viiden aikaan tulimme viehättävään Brasovin kaupunkiin ja majoituimme Aro Palace -hotelliin. Huoneemme oli käytävän perällä eikä netti pelannut siellä. Poika tuli sitten järjestämään meille yhteyden television kautta. Puoli kahdeksalta lähdimme illalliselle Cerbul Carpatin -ravintolaan, jossa oli elävää musiikkia ja kansantanssiesityksiä.











Perjantai 8.9.2017 - Brasov-Bran-Brasov

Jälleen myöhäinen lähtö, eli vasta kello 10 menimme katsomaan Brasovin Mustaa kirkkoa. Sen rakentaminen alkoi 1300-luvun lopulla, ja sen alkuperäinen nimi oli Pyhän Marian kirkko. Rakennus tuhoutui pahoin tulipalossa vuonna 1689, mistä nykyinen nimi juontuu. Alunperin katolinen kirkko on nykyään alueen suurin evankelisluterilainen kirkko. Romaniassa on kaksi erillistä evankelista kirkkokuntaa, ja tämä kuuluu saksankielisille Augsburgin tunnustuksen evankelisluterilaisille, joita on pääasiassa Transylvanian alueella. Toinen on pääasiassa unkarinkielisten Romanian evankelisluterilainen kirkko. Kirkossa on mm. Istanbulista tuotujen itämaisten mattojen kokoelma, ja sen kellot ovat maailman suurimmat. Suurin pronssikello painaa kuusi tonnia.

Kävimme välillä hotellissa ja lähdimme kello 11.15 bussiretkelle noin 30 km:n päähän Branin linnaan. Linnaa sanotaan myös Draculan linnaksi, mutta Draculan esikuva Vlad Tepes tuskin koskaan edes kävi linnassa. Linna valmistui vuonna 1382, ja se sijaitsee 762 metrin korkeudessa. Paikalla oli niin paljon turisteja, että välillä oli vaikea edetä ahtailla käytävillä. Trianonin rauhansopimuksessa 1920 Romania sai Transylvanian, ja Branin linnasta tuli Romanian kuninkaallisten koti. Linna remontoitiin täydellisesti. Linnan perinyt prinsessa Ileana piti linnassa sairaalaa toisen maailmansodan aikana. Kommunistihallinto otti linnan käyttöönsä 1948, kun kuninkaallinen perhe karkotettiin maasta. Vuonna 2006 linna luovutettiin Ileanan pojalle Dominic von Habsburgille. Kesäkuussa 2009 Habsburgit, Dominic sisarineen, avasivat kunnostetun linnan jälleen yleisölle.

Kävimme lounaalla Branissa Taverna Lupilorissa ennen paluumatkaa Brasoviin. Ajelimme Rasnovin kaupungin läpi. Rasnovin linnoitus on kukkulan huipulla sijaitseva tyypillinen Transylvanian kylille rakennettu puolustuslinna, jossa seudun asukkailla oli turvapaikka. Nykyisin turvaa tarvitsisivat kipeästi tiellä liikkuvat. Liikenne on kaoottista urheilua, ja siitä kertovat mm. tiheässä tien varsilla olevat uhrien muistoristit.

Hotelliin tultuamme lepäilimme ennen kuin lähdimme käppäilemään kaupungille. Seitsemältä alkoi ilmaiskonsertti vanhankaupungin aukiolla. Kuuntelimme sitä aukiolla puolisen tuntia ja siirryimme sitten iltapalalle läheiseen baariin jatkamaan kuuntelua.











Lauantai 9.9.2017 - Brasov-Sighisoara

Yhdeksältä lähdimme matkalle kohti seuraavaa yöpymispaikkaamme Sighisoaraa. Törmäsimme tekniseen ongelmaan heti aluksi, kun bussin mikrofoni ei toiminut ja henkilökunta alkoi etsiä myymälää, josta saisi uuden patterin. Neljännellä huoltoasemalla tärppäsi.

Ajelimme maalaismaisemien halki ja kylien läpi. Seuraavan puolustuslinnoituksen kukkulan huipulla näimme Rupeassa. Ohjelman mukaan meidän piti käydä katsomassa kuuluisaa Viscrin linnoitettua kirkkoa, mutta kuulimme matkanjohtajaltamme epämääräistä selitystä, miksi emme menneetkään sinne. Sen sijaan kävisimme myöhemmin aivan reittimme varrella olevassa kirkossa, jos pääsemme sinne sisään.

Kuten aikaisemmin mainitsin, liikennekulttuuri Romanian teillä on kamala. Noin kuuden moottoripyörän letka ohitti bussimme, ja kaksi viimeistä selvisivät juuri ja juuri pois vastaantulevan auton edestä, kun kuskimme jarrutti tiukasti. Sitten ei kestänyt kauaa, kun liikenne pysähtyi molempiin suuntiin. Kävi ilmi, että joku näistä maantien sankareista oli ottanut yhteen vastaantulevan rekan kanssa. Rekan vasen etukulma oli kasassa ja moottoripyörä oli lentänyt jonkin matkan päähän tien sivuun riekaleina. Helikopteri tuli hakemaan uhrin pois. Vähän toista tuntia meiltä vierähti siinä odotellessamme tien avautumista.

Sen sijaan, että emme käyneet Viscrin kirkossa, kävimme Saschizin luterilaisessa kirkossa. Kirkon rakensivat saksit, ja se oli alun perin roomalaiskatolinen ja muuttui uskonpuhdistuksen myötä luterilaiseksi. Se kuuluu samaan UNESCOn maailmanperintökirkkoryppääseen Viscrin kanssa, mutta on vaatimattomampi.

Kylissä, joiden läpi ajelimme, oli tiheässä taloja, joiden seinässä oli risti. Edellisellä matkalla paikallisopas kertoi, että Transylvaniaan muuttaneet saksit merkitsivät talonsa ristillä uskonpuhdistuksen jälkeen. Nyt oppaamme eivät asiaa uskoneet, vaan viittasivat siihen, että asukkaat vain ovat uskonnollisia. Näitä ristejä talojen seinissä olen nähnyt vain Transylvaniassa saksien asuma-alueella.

Puoli kahden aikaan tulimme Sighisoaraan, jossa teimme pienenpienen kävelykierroksen sillä välin, kun jotkut kiipesivät katsomaan kirkkoa mäellä. Kävimme lounaalla Wagner-ravintolassa ennen kuin majoituimme Mercure Binderbubi hotelliin. Illalla kävimme vielä syömässä "Draculan" synnyinkodissa sijaitsevassa ravintolassa Draculan lihapullat.











Sunnuntai 10.9.2017 -
Sighisoara-Turda-ClujNapoca-Piatra Fantanele

Lähtö Sighisoarasta oli kello 8.30, ja ensimmäinen tutustumiskohteemme oli Turdan suolakaivos. Sieltä on kaivettu suolaa yhtäjaksoisesti keskiajalta asti. Alueen suolakenttä on noin 45 neliökilometrin laajuinen, ja suolakerros on 250 metriä paksu. Käynti kaivoksessa oli pettymys. Meitä ei viety yhteenkään hienoon halliin, joita oli alemmissa kerroksissa. Kävelimme vain raput alas kaikuhuoneeseen ja Crivac-huoneeseen, jossa hevoset aikoinaan pyörittivät laitetta, jolla suola nostettiin ylös kaivoksesta. Parvekkeilta yritimme kuikuilla saleja, mutta huonosti ne näkyivät siellä syvyyksissä. Hissillä olisi päässyt upeisiin saleihin ja alhaalla olevalle järvelle, mutta eipä tainnut kuulua ohjelmaamme tai sitten matkanjohtajamme säästi toimiston rahoja. Sitten vetelehdimme 20 minuuttia (klo 12.00-12.20) bussin lähtöä odotellen. Onneksi viereisellä niityllä oli edes hohtosinisiipiä kuvattaviksi. Myöhemmin matkatoimistosta kerrottiin, että vapaa-aika oli tarkoitettu alasaleissa käyntiä varten. Eipä meille asiasta paikan päällä mainittu eikä 20 minuutissa olisi ehtinyt hissiä jonottaakaan.

Kävimme lounaalla Centrum-hotellin ravintolassa ja saimme maistella palinkaa kauniinvärisistä laseista ja syödä broileripihviä perunan ja riisin kera.

Matka jatkui yli 300000 asukkaan Cluj-Napocaan. Cluj on alueen unkarilaisten käyttämä nimi ja Napoca tulee roomalaisajalta. Kaupungissa valmistettiin 132 vuotta Romanian kuuluisinta Ursus-olutta, mutta vuonna 2010 tuotanto siirrettiin muualle. Nokia siirsi tuotantolaitoksensa Saksan Bochumista Clujin Jucuun vuonna 2008, mutta sulki tehtaan muutamaa vuotta myöhemmin. Romanian valtio sijoitti tehtaaseen noin 37 miljoonaa euroa ja Nokia itse noin 60 miljoonaa euroa. Kävimme 1300-luvun lopulla rakennetussa Mikaelinkirkossa. 1860-luvulla rakennettu uusgoottilainen torni on Romanian korkein kirkontorni. Seinällä on vielä nähtävissä palanen alkuperäisistä freskoista.

Mikaelinkirkon edustalla on Matias Corvinuksen (n. 1443-1490) ratsastajapatsas. Hän oli Unkarin ja Böömin kuningas ja Itävallan herttua ja taisteli useita kertoja turkkilaisia vastaan. Meillä oli 50 minuuttia vapaa-aikaa Cluj-Napocassa, ja kulutimme sitä käymällä turistitoimistossa, jossa oli tarjolla kiitettävästi karttoja ja esitteitä seudusta. Opas tai matkanjohtaja ei muiden tavoista poiketen jakanut meille koko matkan aikana yhtään karttaa. Nautimme myös kävelykadun kioskilta ostamamme jäätelöt ja kuvasimme Capitolinuksen suden kopiota. Näitä patsaskopioita on Romaniassa noin 25 kpl eri kaupungeissa.

Seuraava majapaikkamme oli Piatra Fantanelessä kauniin maiseman keskellä. Pihasta oli näkymä viereisellä kukkulalla sijaitsevalle luostarille. Hotelli Castel Dracula on rakennettu 1976-1983, ja siitä on yritetty tehdä erikoinen, Dracula-krääsällä eli -kitsillä kyllästetty hotelli. Idean toteutus on jäänyt puolitiehen, mutta en kyllä jäänyt sitä kaipaamaankaan. Yksi erikoisuus oli vastaanotto, joka oli sijoitettu toiseen kerrokseen. Netti ei toiminut huoneessa, vain vastaanotossa.

Puoli kahdeksalta menimme katsomaan "Draculan hautaa" kellarikerroksessa. Kynttilänvalossa näimme arkun ja kuulimme legendan haudasta. Kun arkun kansi avattiin... Illallisen nautimme hotellissa.











Maanantai 11.9.2017 - Piatra Fantanele-Iasi

Matka kohti viimeistä yöpymispaikkaa Romanian puolella alkoi ennen yhdeksää, ja pian pysähdyimme ihailemaan hienoa vuoristomaisemaa aamuauringossa ja -usvassa. Socar on azerbaidzanin valtion omistama huoltoasemaketju, ja pidimme ensimmäisen tauon yhdellä ketjun asemista.

Kello 11.20 tulimme Moldovitan ortodoksiluostarille. Tapani Suuri, myös Tapani Pyhä, oli Moldovian kuningas 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa. Hän taisteli vajaat 40 kertaa ottomaaneja vastaan ja voitti kaikki lukuunottamatta paria taistelua. Tapani oli hyvin uskonnollinen ja rakennutti usein voittonsa jälkeen kirkon. Hänen avioton poikansa Petru Rares jatkoi kirkkojen rakennuttamista ja palkkasi taiteilijoita maalaamaan freskoja sekä kirkkojen ulko- että sisäpuolelle. Näistä kirkoista kahdeksan parhaiten säilynyttä hyväksyttiin UNESCOn maailmanperintölistalle vuonna 1993. Asiastaan innostunut nunna antoi meille perinpohjaisen selostuksen kirkosta ja sen lähes jokaisesta freskosta.

Vähän toista tuntia viivyimme Moldovitan luostarilla ja jatkoimme sitten runsaan puolen tunnin ajomatkan päähän Voronetin luostariin. Se on Tapani Suuren rakennuttama, ja kerrotaan, että se valmistui kolmessa kuukaudessa ja kolmessa viikossa vuonna 1488 Vasluin taistelun muistoksi. Vaihtelevista sääolosuhteista huolimatta luostarikirkon ulkoseinien maalaukset ovat säilyneet todella hyvin. Voronetin kirkkoa pidetään Romanian kauneimpana.

Kävimme lounaalla Best Western -ketjun hotellissa Gura Humoruluissa ennen kuin jatkoimme kohti Romanian entistä pääkaupunkia Iasia. Romanialaiset talot on yleensä aina ympäröity aidalla, joka on useimminen kauniisti veistetty. Portit ovat myös kauniita katsottavia. Braiestin ja Baisestin kylissä monet portit olivat erityisen hienoja.

Mitä idemmäksi tulimme, sitä yleisemmäksi kävivät hevoset maantiellä. Niillä kuljetettiin ihmisiä, maitotonkkia, heiniä ja milloin mitäkin. Autoliikenne ja ohitukset osoittivat täälläkin samaa kuljettajan hurjaa luonnetta kuin muuallakin maassa. Pieni punainen Dacia ohitti bussimme ja ajoi suoraan eteemme niin, että kolahti. Daciasta meni oikea takakulma lyttyyn ja bussistamme rikkoutui vasemman etulampun suojalasi. Seuraavalla huotoasemalla setvittiin sitten asiaa ja kuljettajat tekivät paperityöt. Yli puoli tuntia siinä taas vierähti tehokasta peliaikaa.

Saavuimme Iasiin puoli seitsemältä ja majoituimme Unirea-hotelliin. Aino tunsi ensimmäiset flunssanoireet ja lämmitti vettä Finrexin-juomaa varten. Onneksi oli myös hunajaa mukana. Kävimme illallisella hotellin 13. kerroksen ravintolassa.











Tiistai 12.9.2017 - Iasi-Chisinau

Jälleen oli myöhäinen lähtö hotellista, eli vasta kello 10.30 pakkasimme laukkumme bussiin ja lähdimme kävelykierrokselle Iasin kaupunkiin. Ohjelman mukaan piti olla kiertoajelu kaupungissa, mutta saimme tyytyä kävelyyn. Kävelykierros tarkoitti kävelyä Tapani Suuren bulevardin päästä päähän, vähän yli puoli kilometriä ja käyntiä kolmen hierarkin (Pyhien Basileios Suuren, Gregorios Nanzialaisen ja Johannes Krysostomoksen) muistolle pyhitetyn Trei Ierarhin luostarin kirkossa. Kirkko on koristeltu ulkopuolelta freskojen sijaan kohokuvioin. Kulttuuripalatsissa on etnografinen museo, taidemuseo ja historiallinen museo, mutta niitä emme nähneet. Palatsin edessä on Tapani Suuren ratsastajapatsas.

Jotkut hieroivat kauppoja turkislakkikauppiaan kanssa, mutta kukaan ei tainnut ostaa lakkia. Iasin kaupunki oli nähty kävellen 45 minuutissa, ja bussimatka kohti Moldovaa alkoi. Ulosmenotienäkymiä hallitsivat paksut maakaasuputket. Romanialla on EU:n kolmanneksi suurimmat kaasuvarannot Alankomaiden ja Iso-Britannian jälkeen.

Pidimme vielä yhden kahvitauon Romanian puolella ennen rajan ylitystä. Rajamuodollisuuksiin upposi aikaa tunnin verran, ja matka jatkui Chisinaun suuntaan noin kello 14.10. Maanviljelysseutuja oli rajan tälläkin puolella, oli laajoja peltomaisemia, lehmiä, hevosia ja siipikarjaa laitumilla. Bensa näkyi olevan Moldovassa halvempaa (n. 0,80 e/l) kuin Romaniassa (n. 1,05 e/l). Tien varsille on istutettu lähes kaikkialle saksanpähkinäpuita, joista on monta hyötyä. Kesällä ne suojaavat tuulelta ja talvella ne toimivat tiennäyttäjinä. Ne myös sitovat maata. Oppaamme mukaan kuka tahansa voi poimia puista pähkinöitä, mutta uutinen syyskuun 15. päivältä kertoo, että tienvarsipähkinät eivät ole syötäviä ja poimijoita on alettu sakottaa.
Katso uutinen

Ihmeteltyäni ristiinnaulitun patsaiden valtavaa määrää paikallisopas kertoi, että maan itsenäistyttyä lähes jokaiseen tienristeykseen on pystytetty patsas.

Tulimme Chisinauhin ennen neljää, ja meidän olisi pitänyt tehdä jonkinlainen kierros, että olisimme päässeet hotelliimme. Kuljettajamme päätti kuitenkin oikaista ja kääntyi vasemmalle risteyksessä, jossa kääntyminen vasemmalle oli kielletty. Tästä vieressä seisoneet kaksi poliisimiestä eivät pitäneet, vaan kirjoittivat sakkolapun ja pidättivät meitä odottamassa kymmenisen minuuttia. Bussia ei kuitenkaan tarvinnut peruuttaa takaisin, vaan pääsimme jatkamaan nurkan takana olleeseen hotelliimme.

Tunnin verran purimme laukkujamme hotellihuoneessa ja lepäilimme, ja kello 17.20 olimme lähdössä kaupunkikävelylle. Ohjelman mukaan iltapäivä piti olla vapaa ja kaupunkiin piti tutustua vasta torstaina. Koska kaikki olivat kuitenkin lähdössä torstaina Transnistriaan, lähdettiin nyt katselemaan Chisinauta. Taivas oli sen näköinen, että se repeisi aivan tuossa tuokiossa. Alkoi salamointi ja jyrinä. Oppaalla ei ollut mitään kiirettä, vaan juttua tuli jokaisesta pystistä ja patsaasta loputtomiin. Olimme rahanvaihtotoimistossa, kun kunnon sade alkoi. Vettä tuli niin paljon, että sitä oli maassakin nilkkoihin asti. Mitkään sateenvarjot tai sadetakit eivät estäneet kastumista. Ihmettelimme suuresti, miksi meidän piti jatkaa kaatosateessa kulkemista sen sijaan, että olisimme menneet johonkin kahvilaan odottamaan kuuron loppumista. Olimme kuin olisimme käyneet uimassa vaatteet päällä ja kengät jalassa. Hotelliin kahlattuamme tyhjensimme kengät vedestä ja panimme hiustenkuivaajan töihin kuivaamaan kenkiä. Vaatteet alusvaatteita myöden ripustinne kylpyhuoneeseen. Kastuminen ei tehnyt hyvää Ainon flunssalle.

Kohta oli taas lähdettävä kävelyretkelle illallisravintolaan, jossa meitä viihdytettiin elävällä musiikilla.











Keskiviikko 13.9.2017 - Chisinau-Orhei-Cricova-Chisinau

Lähtö päivän retkelle oli kello yhdeksältä. Bussi suuntasi koilliseen kohti Vanhaa Orheita. Pysähdyimme näköalapaikalle katselemaan maisemia, että saimme yleiskuvan siitä, minne olemme menossa. Pian olimme perillä pienen arkeologisen museon pihassa. Museo oli todella pieni, mutta muutama mielenkiintoinen esine siellä oli kuten "jalometallivaaka". Kivessä oli erikokoisia pyöreitä koloja, minne sula metalli kaadettiin.

Museosta paikallisopas lähti sellaista vauhtia patikoimaan, että jäimme vain ihmettelemään, minne nyt. Ei auttanut kuin yrittää lähteä perään. Edessä olikin vähän pitempi patikkaretki ylämäkeen päivän kuumuudessa kuumeisena ilman vesipulloa. Edes matkanjohtajamme ei tiennyt, mitä oli tekeillä, ja häneltäkin jäi bussiin rahat ja muu omaisuus. Eihän patikointi luolaluostarille kestänyt kuin puoli tuntia, mutta olosuhteiden takia se oli rankka.

Ortodoksimunkit aloittivat luolien rakentamisen luultavasti 1200-luvulla. Tataariheimot tuhosivat rakennelman Tapani Suuren valtakauden jälkeen, mutta 1700-luvulla Butucenin asukkaat ottivat luolat käyttöönsä. Neuvostoaikana kirkko ja luostari olivat suljettuina, mutta vuonna 1996 joukko munkkeja asettui asumaan luoliin ja alkoi restauroida luostaria. Luolaluostarin sisällä on pieni Pyhän Nikolauksen kappeli.

Butucenin kylässä on turisteille avattu yksi tavallinen maalaistalo, ja kylässä on myös ravintola. Ravintolassa sai harjoitella paikallisen juustopiirakan tekemistä, ja kolme ryhmästämme tarttui tilaisuuteen. Sen jälkeen söimme lounaan. Sen yhteydessä näimme, miten maissipuuro eli mamaliga paloitellaan tyylikkäästi langalla annospaloiksi. Lounaan jälkeen kävelimme takaisin museon luo bussillemme ja ihailimme matkan varrella toinen toistaan kauniimpia portteja. Myös kaivojen ulkonäköön oli usein panostettu.

Ohjelmassa oli vielä Cricovan viinikellarit. Pullot on säilötty käytäville, joista muodostuu sokkeloinen "katuverkosto". Kadut on nimetty eri rypälelajien, kuten Cabernet ja Riesling, mukaan. Sokkelossa ajellaan kovavauhtisella "junalla". Maanalaiset viinikellarit muodostavat 120 kilometriä pitkän tunneliverkoston. Syvimmillään tunnelit sijaitsevat 90 metriä maanpinnan alapuolella. Kokoelma sai alkunsa saksalaisen natsijohtaja Hermann Göringin viineistä. Ne päätyivät Neuvostoliiton haltuun toisen maailmansodan lopussa ja siirrettiin sittemmin Moldovaan, joka oli osa Neuvostoliittoa. Maistelimme muutamaa laatua ja saimme myös pientä naposteltavaa. Olimme takaisin hotellissa noin kello 18.











Torstai-perjantai 14.-15.9.2017 - Chisinau-Transnistria-Chisinau-Istanbul-Helsinki

Lähdimme yhdeksältä retkelle "ulkomaille" eli itsenäiseksi julistautuneeseen Transnistriaan. Vähän ennen rajaa bussimme teki tenän. Kuului helinää ja kolinaa ja matka tyssäsi siihen. Odottelimme toista tuntia, ja joutessamme keräsimme kiellettyjä hedelmiä eli saksanpähkinöitä puista. Saimme korvaavan bussin kuljettajineen. Tässä bussissa oli niin likaiset ikkunat, että niistä ei näkynyt juuri mitään läpi. Tulimme kuitenkin Transnistrian rajalle vähän ennen puoltapäivää. Rajalta sai maahantulokortin, joka oikeutti oleskelemaan alueella kymmenen tuntia. Varoitettiin, että maahantulokorttia ei kannata hukata, ettei tulisi ongelmia.

Mikään maa, paitsi samanlaisessa asemassa olevat Vuoristo-Karabah, Etelä-Ossetia ja Abhasia, ei ole Transnistriaa tunnustanut, mutta alueella kuitenkin eletään kuin se olisi itsenäinen valtio. Sillä on oma valuutta, rupla, jota ei vaihdeta missään muussa maassa. Sillä on myös omat postimerkit, mutta niillä posti ei kulje Transnistrian ulkopuolelle. Transnistriassa on myös oma hallinto, armeija, passi ja rajatarkastukset. Kun Moldova haluaisi liittyä Euroopan Unioniin, Transnistria on voimakkaasti kallellaan Venäjän suuntaan.

Pysähdyimme ensin Benderissä (myös Tighina-nimellä tunnettu), joka sijaitsee Dnestrin oikealla eli länsirannalla. Vuonna 1538 Turkin sulttaani Suleiman Suuren joukot valloittivat kaupungin, ja se sai nimen Bender ja kaupunkiin rakennettiin linnoitus. Kaupungissa on vajaat 100000 asukasta.

Kävimme tavaratalon rahanvaihtopisteessä hankkimassa ruplia ja tutustuimme sen jälkeen sotien sankarien muistomerkkiin ja sodassa kaatuneiden hautausmaahan. Grigori Potjomkinin patsas hallitsee aluetta. Benderin linna olisi ollut päänähtävyys, mutta sinne meitä ei viety. Jatkoimme sitten matkaa joen yli 10 km:n päässä olevaan pääkaupunki Tiraspoliin, jossa on noin 135000 asukasta. Suurimmat kansallisuudet ovat järjestyksessä venäläiset, ukrainalaiset ja moldovalaiset.

Pysähdyimme hallintorakennuksen läheisyydessä, jossa saimme katsella rakennuksen eteen pystytettyä ylvästä punagraniittista Vladimir Iljits Leniniä. Hallintorakennuksen katolla liehui kaksi lippua, toinen Venäjän ja toinen Moldovan neuvostotasavallan aikainen lippu. Paikalla oli myös ikuinen tuli sekä mittava sotamuistomerkki, jonka yhdessä osassa äiti Venäjä ojentaa suojelevan kätensä. Kävelimme kaupungin keskustaa kohden ja ohitimme "I love Tiraspol" -taideteoksen. Keskuspankin edessä oli muistomerkki Transniestrin ruplalle. Kävimme postitoimistossa ostamassa pari postikorttia, jotka lähetimme itsellemme. Tarkoitus oli saada niihin paikalliset postimerkit ja leiman, mutta paikallisopas tuli sekoittamaan pasmat, ja niihin tuli vain Moldovan merkit. Että olisi saanut paikalliset merkit ja leiman, kortti olisi tullut leimaamisen jälkeen panna kirjekuoreen, johon olisi tullut Moldovan postimerkki ja leima.

Oli mieletön kiire lounaalle Kumanek-ravintolaan. Lounas sisälsi erilaisia pelmeneitä. Matkanjohtajan mukaan me saisimme lounaan kanssa yhden lasin viiniä korvauksena bussiepisodista. Tarjoilijat toivat kuitenkin jokaiseen neljän hengen pöytään pullon valkoviiniä ja toisen punaviiniä. Siitähän farssi syntyikin, kun matkanjohtaja yritti vahtia, että jokainen saisi vain yhden lasillisen paitsi ne, jotka joutuivat vaihtamaan pöytää... Ei onnistunut se. Lounaalta lähdimme heti paluumatkalle ja olimme hotellissa reilusti ennen kuutta eli alkuperäisen aikataulun mukaan, vaikka odotimme tunnin uutta bussia. Tästä voi päätellä, että ajastamme Transnistriassa nipistettiin yksi tunti. Sangen outoa olikin se, ettemme kierrelleet bussilla yhtään Benderissä tai Tiraspolissa. Ohjelmassa oli vielä läksiäisillallinen, mutta Aino jäi flunssansa kanssa hotelliin lepäämään.

Perjantaina oli määrä lähteä kotimatkalle hotellista kello 7.15. Matkalaukut oli jätetty oven ulkopuolelle hyvissä ajoin, mutta koska ne eivät sieltä lähteneet mihinkään, kävimme ne itse hakemassa, että ehtivät samaan bussiin. Laukkupoika selitti jotain, että puoli kahdeksalta hän on menossa niitä keräilemään. Too late. Pääsimme lentokentälle ja koneeseen, joka lähti Chisinausta kello 10.20 kohti Istanbulia, kymmenisen minuuttia myöhässä. Istanbulissa oli jälleen edessä se jokakertainen "jonotus" turvatarkastukseen. Ensin on aina rynnittävä ja raivattava tie jonon päähän ja sen jälkeen hikoiltava ikuisuus labyrintissä. On käsittämätöntä, ettei tuohon tule parannusta. Selvisimme kuitenkin siitäkin hengissä ja Helsingin koneeseen.


Kaikki Romanian matkat
Kaikki Moldovan matkat

Maahakemistoon
Etusivulle







© Aino Ilkkala