Silkkitiellä (Istanbul-Tashkent-Khiva-Buhara-Shakhrisabz-Samarkand-Tashkent) 15.- 26.4.2014

Olympia: Uzbekistanin kiertomatka
Matkaseurue: Aino ja Leila (+ 18 muuta)

Tämä matka sai alkunsa mielijohteesta, kun Aino ehdotti Leilalle Uzbekistanin kiertoa, vaikka sillä hetkellä ei ollutkaan tietoa matkojen ajankohdista. Kun selvisi, että Olympialla on tarjolla juuri sopivimpaan aikaan matka, asiaa ei montaa päivää mietitty.

Uzbekistanilaisten henkilöiden, paikkojen ja rakennusten nimillä on lukuisia erilaisia kirjoitusasuja, joten tässä tekstissä esiintyvät nimet voivat poiketa muissa teksteissä olevista paljonkin.






HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.

Tiistai-keskiviikko 15.-16.4.2014 - Helsinki-Istanbul-Tashkent

Lento TK1762 Istanbuliin lähti kello 13.05, joten aamulla ei tarvinnut hätäillä varhaisen lähdon takia. Yellow Linen Airport taxi vei joutuisasti kentälle, kun muita kyytiläisiä ei tullut mukaan. Kentällä selvisi, että saimme mukaamme vanhan tutun ja mukavan matkanjohtajan. Samalle lennolle oli tulossa myös Miss Suomi 2014 ja Mr. Suomi 2014 -kokelaat.

Passintarkastuksen jälkeen kävimme tuttuun tapaan kahvilla ja croissantilla ennen kuin nousimme Turkish Airlinesin koneeseen. Kone nousi ilmaan täsmällisesti ajallaan, ja ennen pitää saimme ruokalistan, josta voimme valita, halusimmeko naudanlihaa vai broileria. Myös kaikki alkoholijuomat sisältyivät matkan hintaan, ja jotkut ehtivätkin napata useita tuplaviskejä ja -konjakkeja.

Runsaan kolmen tunnin lennon jälkeen alkoi passintarkastushässäkkä. Ensin ihmismassa eteni hitaasti kohti oikeaa jonotuslabyrinttiä, ja labyrinttiäkin riitti varmaan kilometrin verran. Ainakin se tuntui siltä. Ja hiki tuli. Vähän ennen puolta kuutta olimme bussissa lähdössä kohti keskustaa. Istanbulin liikenne on arvaamaton, mutta nyt parinkymmenen kilometrin matkaan Titanic City -hotelliimme pääsimme runsaassa puolessa tunnissa. Matkalla paikallisopas Fatih antoi meille tietoiskun aiheesta tulppaani, jota on istutettu paljon matkan varrelle ja joka kukki parhaillaan. Se on Turkin kansalliskukka ja kotoisin Keski-Aasiasta. Sitä alettiin kuitenkin viljellä ja jalostaa ensimmäisenä Turkissa. Tulppaani on yleinen aihe islamilaisessa taiteessa.

Illan ohjelmana oli matkanjohtajan tarjoama alkudrinkki sekä illallinen. Sen jälkeen teimme pienen kävelylenkin Taksimin aukiolle.

Aamuyhdeksältä lähdimme Bosborin salmelle veneilemään. Reitti oli sama kuin edellisellä kerralla vuonna 2012. Veneilyn jälkeen kävimme Sinisessä moskeijassa, minkä jälkeen kävelimme Hippodromea pitkin lounaalle samaan ravintolaan, jossa olimme viisi vuotta aikaisemmin. Alkupala-annoskin näytti täsmälleen samanlaiselta. Lounaan jälkeen mentiin Suureen basaariin, jossa piti viettää toista tuntia. Poikkesimme kahvilaan, jossa Aino nautti lasillisen tuoremehua. Matkalla lentokentälle pistäydyimme vielä samassa nahkaliikkeessä kuin vuonna 2012 katsomassa takkiesittelyä.

Lentoasemalla lähtöä odotellessaan Aino nautti latten juustokakun kanssa, ja kello 19.35 koneemme lähti kohti Tashkentia harmillisesti 25 minuuttia myöhässä. Puoli yhdeksältä tarjottiin illallinen, ja Aino valitsi jauhelihapihvin. Siirsimme kelloja kaksi tuntia eteenpäin, jolloin vuorokausi vaihtui äkisti.


Kaikki Turkin matkat











Torstai 17.4.2014 - Tashkent

Kello 2.50 olimme jo selviytyneet maahantulomuodollisuuksista ja istuimme bussissa valmiina lähtemään hotelliin. Matka ei onneksi ollut pitkä, ja jo 3.20 olimme huoneessamme. Sitä ennen olimme vaihtaneet paikallisoppaaltamme sumeja 30 euron edestä. Rahaa tulikin iso kasa eli lähes sata kappaletta tuhannen sumin seteleitä. Tuhannen sumin seteli (= 32 senttiä) oli pitkään Uzbekistanin suurin seteli, mutta vuodesta 2013 lähtien on ollut myös 5000 sumin seteleitä (noin 1,60 euroa).

Muutaman tunnin ehdimme nukkuakin ennen aamiaista. Aamupäivän voimme ottaa rauhallisesti, koska lähdimme kaupunkikierrokselle vasta puolelta päivin. Tashkent Palace -hotellimme oli hyvällä paikalla, ja lähdimmekin tekemään kierrosta jalan. Aloitimme hotellin lähellä olevalta aukiolta, jossa on puuvillankukan muotolinen suihkulähde. Se oli kuitenkin kuivana. Aukion itäpuolella on Navoin ooppera- ja balettiteatteri. Tashkentin "Broadwayllä" eli Saligokh-kadulla katselimme taiteilijoiden tuotoksia sekä turistirihkama- ja kirpputoritarjontaa. Tämän kadun varrella on myös Venäläinen draamateatteri.

Tulimme Itsenäisyyden aukiolle (Mustakillik), jonka porttia koristavat haikaraveistokset. Haikara symboloi uzbekistanilaisille rauhaa ja kaikkea muutakin hyvää. Havaitsimme, että ryhmätyö on voimaa, kun iso joukko naisia turkoosissa asuissaan maalasi yhtä ritilää aukiolla. Itsenäisyyden muistomerkissä on kuvattu äiti ja lapsi ja huipulla on kultainen maapallo. Melkein juoksujalkaa palasimme vielä ihailemaan Timur Lenkin ratsastajapatsasta ennen kuin nousimme bussiin. Uzbekistanilaisten suuresti arvostama ja kunnioittama Timur Lenk (Amir Temur, Timur, Tamerlane, Temur, Taimur, Tamburlaine tai Timur i Leng) oli 1300-luvun turkkilaismongolilainen julma valloittaja, joka järjesti vuonna 1400 joukkomurhan Damaskoksessa, murhautti 20000 ihmistä Bagdadissa, kaikki Zarendjin asukkaat sekä 70000 Isfahanin asukasta ja 2000 Sabzavarin asukasta muurattiin muistomerkiksi vastarinnan seurauksista. Sellainen sankari tämä Timur Rampa.

Ajelimme lounaalle ja söimme alkupalana lihaisan salaatin, sitten tomaaattikeiton, viininlehtikääryleen, lihavartaita ja vielä kakkua ja teetä. Seuraavaksi vietimme aika tovin torilla, minkä jälkeen ajelimme metrolla. Tashkentissa toimii Keski-Aasian ainoa metro, mikä on valmistunut vuonna 1976. Neuvostotyylin mukaisesti asemat ovat prameita. Poikkesimme neljällä eri asemalla.

Kävimme vielä vuoden 1966 maanjäristyksen uhrien muistomerkillä. Oppaan mukaan miljoona ihmistä kuoli, ja Tashkent oli käytännössä maan tasalla. Puoli seitsemältä olimme Uzbekistan-hotellin 16. kerroksen ravintolassa illallisella. Sieltä olikin mukavat näkymät pimenevään kaupunkiin.











Perjantai 18.4.2014 - Tashkent-Khiva

Menin nukkumaan kello 23.30, ja jo 3.10 herätyskello soi. Nopeat aamutoimet ja tavarat laukkuihin. Neljältä saimme aulabaarissa aamuteen/-kahvin, ja puoli viideltä lähdimme bussilla lentokentälle. Siellä virkailijat järjestivät meille shown. Ensin ilmoitettiin, ettei matkustamoon saa viedä pisaraakaan nesteitä. Keräsimme kaikki käsidesit ja muut pullot ja tuubit yhteen ja matkanjohtaja pakkasi ne laukkuun ja lähetti ruumaan. Kun suurin osa matkatavaroistamme oli jo lähetetty ruumaa kohti, ilmoitettiin, että ryhmämme laukuissa on liikaa painoa ja vaadittiin ylipainomaksua. Sitä matkanjohtajamme ei uskonut, vaan vaati kaikkien laukkujen uudelleen punnitusta. Aikaa laukkujen palauttamisessa ja punnituksessa vierähti, mutta punnitus osoitti, että ylipainoväite oli puppua.

Uzbekistan Airwaysin lento HY1053 vei meidät Urgenchin kaupunkiin. Lento kesti puolisentoista tuntia, ja olimme laukkuinemme bussissa kello kahdeksan. Urgenchin kentällä on muuten kaksi erikoista yksityiskohtaa. Matkalaukkuhihna on varmasti maailman hitain, ja naisten vessassa on tilaa vain yhdelle kerrallaan. 35 km:n matka Urgenchista Khivaan vei lähes tunnin. Asia-hotelliin päästyämme menimme aamiaiselle, ja sen jälkeen levähdimme huoneessa.

Hotellimme sijaitsi aivan Khivan vanhankaupungin eli Ichan-Kalan kupeessa, ja puolen päivän aikaan aloitimme Eteläportista (Tosh Darvoza = Kiviportti) kävelykierroksemme. Saatoimme heti huomata, että uzbekit, vanhat ja nuoret, ovat innokkaita poseeraamaan valkonaamojen kanssa. Välillä oli jopa vaikeuksia pysyä ryhmän mukana, kun aina vain joku halusi ottaa kuvan. Khivan ehkä kuvatuin nähtävyys on kuitenkin keskeneräiseksi jäänyt, 1850-luvulla rakennettu Kalta Minor -minareetti. Sen halkaisija maan tasalla on 14 metriä, ja korkeus 26 metriä. Islam Khoja -minareetti rakennettiin 1908, ja se on 45 metriä korkea. Islam Khoja oli Khan Asfendijarin uudistusmielinen suurvisiiri.

Hääparit tulevat usein Khivan vanhaankaupunkiin ottamaan hääkuvia, ja mekin näimme kaksi hääseuruetta lyhyen ajan kuluessa. Länsiportin (Ota Darvoza = Isäportti) ulkopuolella on Muhammad ibn Musa al-Khwarizmin patsas. Häntä pidetään algebran menetelmien kehittäjänä.

Kunya Arkin eli Vanhan linnoituksen perustukset ovat Khivan vanhimpia rakenteita. Ne ovat peräisin 400-luvulta. Muurit rakennettiin 1680-luvulla, ja rakennukset ovat pääosin 1800- ja 1900-luvuilta. Rakennuksessa on mm. vastaanottosali, kesä- ja talvimoskeijat, haaremi, vierashuoneita, tuomioistuinsali, ruutitehdas, keittiöitä, talleja jne. Kävimme lounaalla Yusuf Yasavulboshin koraanikoulussa sijaitsevassa ravintolassa, minkä jälkeen tutustuimme 900-luvulla rakennettuun Juma-moskeijaan. Sen puista kattoa kannattelee 213 puupylvästä.

Tash Hovli eli Kivipalatsi on palatsimuseo, joka koostuu useista rakennuksista ja muurin ympäröimästä piha-alueesta. Khan Allakulin aikana 1800-luvulla rakennettu palatsi oli Khivan hallitsijoiden uusi palatsi. Siinä on yli 160 huonetta ja viisi pihaa. Yhdellä pihalla tapasimme uzbekistanilaisen laulajattaren ja hänen "agenttimiehensä". Pientä korvausta vastaan kultahampainen nainen lurautti meille laulunpätkän. Seurasimme kaivertajaoppilaiden työtä, kun he valmistivat puusta koraanitelineitä. Nyt minulta puuttuu enää koraani, teline olisi.

Puoli viiden aikaan olimme takaisin hotellissa. Lepohetken jälkeen kävimme illallisella. Sitten Leila jatkoi hellehatun virkkausta ja Aino valokuvien läpikäyntiä.











Lauantai 19.4.2014 - Khiva

Aamun ohjelmassa oli aluksi käynti Pahlavan Mahmudin mausoleumissa. Pahlavan Mahmud, "Vahva mies", (1247-1326) oli kuuluisa rohkeudestaan, voimakkuudestaan ja lempeästä luonteestaan. Hän oli turkkuri, mutta myös painija, runoilija ja pyhimys. Hän oli köyhien puolustaja, ja hänen sanotaan omanneen mystisiä voimia. Mausoleumi kuuluu Uzbekistanin tärkeimpiin pyhiinvaelluspaikkoihin. Myös Iranissa ja Intiassa kunnioitetaan Pahlavan Mahmudia. Fazerin suklaa kelpasi mummojoukolle täälläkin.

Vuorossa oli kiipeäminen Kunya Arkissa olevalle näköalatasanteelle, josta näkyi sekä vanhakaupunki minareetteineen että sen ympäristö. Vierailimme vielä silkkikutomossa, apteekissa ja torilla, jossa piti kärvistellä kokonaisen tunnin. Puolenpäivän jälkeen menimme lounaalle. Lounaalla saimme koko matkan parasta plovia eli riisiruokaa. Iltapäivällä ei ollut järjestettyä ohjelmaa.

Kello 18 lähdimme illalliselle Allakuli Khanin koraanikouluun. Ilta alkoi sisäpihalla musiikkiesityksellä, jossa olivat mukana yhden perheen vanhemmat, kaksi poikaa, miniä ja kaksi pojanpoikaa. Varsinkin viisivuotiaiden poikien esiintymistä oli ilo seurata. Illallinen nautittiin sisätiloissa











Sunnuntai 20.4.2014 - Khiva-Buhara

Aamulla kahdeksalta olimme aamiaisen nauttineina kapsäkkeinemme taas bussissa. Edessä oli 470 km vaihtelevankuntoista tietä.

Sunnuntai on karjamarkkinapäivä, ja kohta näimmekin jo ensimmäiset myynnissä olevat sonnit ja lampaat. Myös karjan ruokaa oli tarjolla. Suunta oli ensin pohjoiseen kohti Urgenchia, minkä jälkeen käännyimme kaakkoon. Poikkesimme myös Uzbekistaniin kuuluvan autonomisen Karakalpakstanin (= "Musta hattu") puolelle.

Tie oli alkumatkasta asfaltoitua, joskin paikoin kuoppaista. Sitten saimmekin nauttia aika pitkän matkaa uudesta komeasta betonitiestä. Sitä ei kuitenkaan kestänyt loputtomiin, vaan bussimme pomppi välillä rajustikin kuoppaisella tiellä, jossa oli vähän asfalttiakin siellä täällä.

Amudarja eli Amu-joki virtasi paikoitellen tien oikealla puolella, ja siitä johdettuja kastelukanavia näkyi silloin tällöin. Amudarja ei saavuta enää kaikkina aikoina Araljärveä, kun vesi johdetaan kastelukanaviin. Araljärvi on laskujoeton suolajärvi. Sen pinta-ala oli 67500 neliökilometriä vuonna 1960, ja se oli maailman neljänneksi suurin järvi Kaspianmeren, Yläjärven ja Victoriajärven jälkeen. Entisestä Araljärvestä on nykyään jäljellä enää useita erillisiä järviä ja autiomaata.

Meillä oli mukana lounaspaketit, jotka kävimme nauttimassa matkan varrella olevassa kuppilassa. Pääasiassa maisema oli hiekka-aavikkoa, jossa kasvoi pientä pusikkoa. Jokunen muutaman talon kylä oli myös matkan varrella. Paimenet paimensivat kylän lampaita.

Silkkitien aikoihin majataloja eli karavaani seraljeja oli matkan varrella 30 km:n välein, mutta nyt niitä on jäljellä Uzbekistanissa vain kaksi kappaletta. Karavaanissa saattoi olla 300-500 kamelia ja tuhansia ihmisiä. Tarvetta oli astronomeille, lääkäreille, oppaille (mm. Muhammed oli ammatiltaan karavaaniopas), maantieteilijöille jne.

Kello 15.50 tulimme Buharan esikaupunkialueelle. Buhara on Uzbekistanin 3. suurin kaupunki 300000 asukkaineen. Parinkymmenen minuutin kuluttua olimme Buharan Sultan-hotellissamme ja kuudelta lähdimme illalliselle kävelymatkan päähän hotellistamme, ja sieltä palattuamme oli pääsiäiskana muninut tyynyillemme Rölli-munan ja pienen tipun.











Maanantai 21.4.2014 - Buhara

Päivän retkemme alkoi bussikyydillä kello 9. Ensimmäinen kohteemme oli Ismail Samanin mausoleumi, joka on Buharan länsiosassa sijaitsevassa puistossa. Ismail Samani oli Keski-Aasiaa hallinneen persialaisen Samanidin dynastian emiiri 892-907. Mausoleumi on rakennettu poltetusta tiilestä.

Chashma-Ayubin mausoleumin nimi tarkoittaa Jobin kaivoa. Legendan mukaan tähän syntyi kaivo, kun Job iski sauvallaan maahan. Nykyinen rakennus on peräisin Timur Lenkin hallintokaudelta. Kaivon vettä pidetään parantavana ja lapsionnea tuottavana. Sitä oli tarjolla, mutta emme ottaneet riskiä juomalla sitä. Mausoleumissa on haudattunakin joku, mutta mitään varmuutta ei ole, kuka hän mahtaa olla. Job nyt tuskin kuitenkaan.

Bala Havus -moskeijan kautta menimme Arkin museolinnoitukselle, joka oli Buharan hallitsijoiden asuinpaikka. Siellä oli palatseja, temppeleitä, toimistoja, rahapaja, vankila, talleja jne. Sielläkin poseerattiin mummojen kanssa.

Kalonin moskeija valmistui vuonna 1514, ja sen vieressä on Buharan symboli, 47 m korkea Kalonin minareetti. Legendan mukaan hallitsija Arslan Khan tappoi imaamin. Unessa imaami pyysi kaania hautaamaan päänsä sellaiseen paikkaan, jossa kukaan ei voinut astua sen päälle. Haudan päälle rakennettiinkin torni. Sitä kutsutaan myös Kuoleman torniksi, koska aikoinaan kuolemaantuomitut vietiin tornin huipulle ja pudotettiin sieltä alas. Tämä käytäntö loppui vasta 1900-luvun alussa.

Ohjelmassa oli vuorossa lounas, jolla tarjottiin kalaa, luultavasti kuhaa. Sitten kävimme postitoimistossa ja mattomyymälässä. Mattokauppoja ei syntynyt. Kiertelimme vähän aikaa myyntikojuja katsellen. Aino osti t-paidan ja miniatyyrimaalauksen suoraan taiteilijalta.

Kello 15.45 olimme takaisin hotellilla, ja pienen levon jälkeen lähdimme illalliselle vähän ennen kuutta. Illallinen tarjottiin entisen koraanikoulun pihassa. Saimme seurata jälleen tanssiesityksiä sekä muotipläjäystä. Matkalla hotelliin näimme mummojoukon poseeraavan Mulla Nasraddinin patsaalla. Emme voineet vastustaa kiusausta, vaan ujuttauduimme mukaan kuvaan, ja hauskaa riitti taas. Mulla Nasraddin on Lähi-idän kansanperinteen tunnetuin veijarihahmo, ”viisas narri”, jonka touhut ovat epäsovinnaisia ja näennäisen yksinkertaisia.











Tiistai 22.4.2014 - Buhara-Shakhrisabz-Samarkand

Aamulla oli taas edessä pitkä bussimatka, joten lähdimme jo kahdeksalta. Nuoret ketterät ja vahvat nuoret pojat tulivat taas kantamaan laukkumme bussiin. Alkumatkasta maisema näytti paikoitellen lumiselta, mutta valkoinen aine ei ollutkaan lunta vaan suolaa.

Tien oikealla puolella oli verkkoaita, jonka takana oli luonnonpuisto (Jeyranin ekologinen keskus). Siellä elelee mm. eräs gasellilaji (Gazella subgutturosa), ja sinne on tuotu myös joitakin przewalskin hevosia. Laumaeläimiin kuuluva yksi yksinäinen hevonen seisoi onnettoman näköisenä aidan väärällä puolella.

Käymäläpysäkillä näimme kätevän käsienpesulaitteen. Ylimpänä oli putkimainen vesisäiliö, jonka pohjassa oli kaksi reikää. Rei'istä roikkui metalliset tapit, joita nostamalla vesi pääsi virtaamaan käsille. Alla oli kouru, josta vesi johdettiin putkea pitkin kasvimaalle. Vesisäiliön täyttäminen tapahtui kantamalla ämpärillä sinne vettä.

Yhdentoista jälkeen ohitimme Karshin kaupungin. Siellä näin hautajaissaattueen sekä ihmeen, jota missään muualla Uzbekistanissa en nähnyt, nimittäin lastenvaunut! Kaikkialla muualla pikkulapsia kannettiin sylissä.

Yhden aikaan lounastimme perheen pitämässä ravintolassa, jonne tuli sitten myös japanilainen turistiryhmä. Japanilaiset selviytyivät ruokailusta huomattavasti meitä tehokkaammin, vaikka matkanjohtajamme laulattikin heitä.

Shakhrisabzin kaupungissa oli paljon raunioita, koska katuja oltiin leventämässä, ja niiden tieltä oli purettu paljon taloja. Tässä kaupungissa oli käytävä, koska joukkomurhaajasankari Timur Lenk oli syntynyt täällä. Kävimme katsomassa mahtavan kesäpalatsin jäännöksiä sekä komeaa seisovaa Timur Lenkiä esittävää patsasta, joka on pystytetty vuonna 1996.

Ennen Samarkandia pysähdyimme vielä kerran paikkaan, jossa kudottiin mattoja. Siellä eräälle matkustajalle kävi harmittava tapaus, joka myös huvitti. Jollakin tavalla kamera oli pudonnut reikäkäymälän reikään, mikä oli tietenkin sen kameran menoa. Sinne menivät myös kaikki siihen mennessä otetut kuvat. Pudotus lattian tasolta oli neljä metriä, joten edes muistikortin pelastaminen ei tullut kysymykseen. Parasta onkin tyhjentää taskut arvotavarasta ennen kuin menee kyykkimään reikäkäymälään.

Samarkand on noin 700 metrin korkeudella merenpinnasta, ja matkalla näkyi myös lumihuippuisia vuoria. Kello 18.40 tulimme Registan Plaza-hoteliin eikä päivään mahtunut hotellissa nautitun illallisen lisäksi enää muuta ohjelmaa.











Keskiviikko 23.4.2014 - Samarkand

Lähdimme liikkeelle bussilla yhdeksän jälkeen suuntana ensin Registan Plaza (registan= hiekkainen). Tiikerinportin, Ulugbekin koraanikoulun ja Tillokorin koraanikoulun välinen aukio oli nyt remontissa ja uudelleen päällystettävänä, joten komea kokonaisuus ei päässyt oikeuksiinsa. Pääsimme tutustumaan lähemmin 1600-luvulla rakennettuun Tillakorin (= kullalla koristeltu) koraanikouluun. Se rakennettiin karavaaniseraljin paikalle. Kokonaisuuteen kuuluva moskeija oli pitkään Samarkandin perjantaimoskeija.

Seuraavaksi kävimme ompelimossa, jossa valmistettiin muotilaukkuja ja -vaatteita. Sitten valokuvasimme pieniä koululaisia ennen kuin jatkoimme Bibi Hanimin moskeijan kautta basaarialueelle. Maistelimme kuivattuja aprikooseja ja pähkinöitä ja pitkästyimme 45 minuutin vetelehtimiseen. Tai ainakin Aino pitkästyi.

Lounaalla söimme pääruoaksi liekitettyä kanaa. Sitten olimmekin valmiita menemään Gur Amirin mausoleumiin. Sinne on haudattu itse Timur Lenk joidenkin jälkeläistensä kanssa. Timurin sarkofagi on musta, kun muilla se on valkoinen. Täälläkin oli joukko mummoja, jotka olivat tulleet Ferganan laaksosta.

Mausoleumista ajelimme maistelemaan viinejä ja brändejä. Venäläinen liikemies D.M. Filatov avasi Uzbkistanin ensimmäisen viininvalmistamon vuonna 1868. Neuvostoliiton aikakaudella yksityisyritteliäisyys oli pannassa, mutta sittemmin viininvalmistus on jälleen jatkunut yksityiseltä pohjalta. Ruokaviinit eivät maistuneet hyvältä kuten eivät bränditkään, mutta yksi sherrytyyppinen jälkiruokaviini oli aivan kelvollista. Maistelun ja hotelli-illallisen jälkeen päivä oli jälleen pulkassa.











Torstai 24.4.2014 - Samarkand

Mirza Muhammad Taraghay bin Shahrukh eli lyhyemmin Ulugbek (1394-1449) oli Persiassa syntynyt hallitsija, joka oli myös tähtitieteilijä, matemaatikko ja sulttaani. Hän rakennutti Samarkandiin observatorion, jota lähdimme katsomaan aamuyhdeksältä. Ulugbek määritteli vuoden pituudeksi 365,257037 päivää, joka eroaa nykyisestä tietämyksestä vain 58 sekuntia.

Seuraava kohteemme oli Shah-i-Zindan (= "Elävä kuningas") mausoleumikeskus. Legendan mukaan mm. profeetta Muhammedin serkku on haudattu sinne. Serkkupojalta oli hakattu pää pois, mutta hänpä ottikin päänsä mukaan ja pakeni syvään kaivoon, jossa hän elää edelleen. Mausoleumikeskusta on rakennettu 1000-1800 -luvuilla, ja siellä on nyt yli 20 rakennusta. Tänne haudattuina ovat mm. Timur Lenkin sisar ja sisaren/veljen tytär. Mausoleumikeskuksen ympärillä on tavallinen laaja hautausmaa. Jokaiseen hautakiveen on kaiverrettu vainajan kuva, jotkut ovat ihan pieniä, mutta monet puolisen metriä korkeita.

Mausoleumin jälkeen oli taas kulutettava aivan liian pitkä aika basaarissa. Kun en ole shoppailija eikä siellä riittänyt mitään erikoisen mielenkiintoista seurattavaa, aika kului enimmäkseen istuskellen.

Alkoi olla jälleen lounasaika, ja ajelimme esikaupunkialueelle perheravintolaan. Seurasimme aluksi plovin valmistusta isossa wokki/paellapannun muotoisessa "padassa". Aluksi laitetaan pataan lampaanlihoja ja sipuleita kypsymään, sitten porkkanaa ja valkosipulia. Riisiä liotetaan vedessä ensin pari tuntia ennen kuin se lisätään. Sitten lisätään mausteita maun mukaan: suolaa, kuminaa, korianteria, chiliä jne. Ehkä plovia ei kannata tämän ohjeen mukaan alkaa valmistaa, kun jotain oleellista saattoi jäädä pois... Uzbekistanissa kasvatetaan hevosiakin syötäväksi, ja yleisön pyynnöstä saimme maistella heppaa plovin kanssa.

Iltapäivä oli vapaata järjestetystä ohjelmasta, ja lepohetken jälkeen kävimme pienellä kävelylenkillä hotellimme edessä olevalla puistokadulla. Vastaamme tuli koulukuokka opettajineen, ja taas riitti juttua, vaikka yhteistä kieltä ei löytynytkään. Kaikki viisi englanninkielen sanaa kuitenkin käytettiin. Yhden tytön nimi oli Rosanna, ja he olivat käyneet yhdessä kirjastossa. Melkein jokainen halusi tulla kuvatuksi erikseen kanssamme.

Illalla jouduimme sellaisiin juhliin, jollaisiin en haluaisi enää iki päivänä joutua. Ravintolassa vietettiin rouvan ja hänen miniänsä syntymäpäiviä, ja musiikki oli halkaista korvani. En voi tajuta, miten muiden korvat kestivät tuota tuhannen desibelin meteliä. Aivan sairasta.











Perjantai 25.4.2014 - Samarkand-Tashkent

Aamulla sulloimme jälleen kaikki tavaramme laukkuihin ja reppuihin ja valmistauduimme junamatkalle Tashkentiin. Bussi jäi jonkin matkan päähän asemasta, joten kantajat olivat tarpeen sen takia sekä siksi, että he lastasivat laukut myös junaan. Kantajilla oli kärryt, joihin he pakkasivat matkalaukkumme, pienet pehmeät alimmaisiksi ja suuret kovat päälle. Vähän pojat ihmettelivät, kun panimme heidät lastaamaan laukut uudelleen.

Juna lähti Samarkandista kahdeltatoista, ja jo ennen "Pasilaa" avasimme lounaspakettimme. Paikallisoppaamme myi viiniä palan painikkeeksi. Loosissamme oli tilaa kolmelle. Ikkunasta ei näkynyt lainkaan ulos, kun kaksinkertaisen ikkunan välissä oli niin paljon vettä ja vesihöyryä. Tiedä sitten, olisiko maisemissa ollut näkemistäkään. Olimme perillä Tashkentissa kello 15.25.

Bussin ikkunasta näin roomalaiskatolisen katedraalin. Jälkikäteen selvisi, että kirkon rakentaminen aloitettiin 1900-luvun alussa, mutta se jäi keskeneräiseksi vallankumouksen pyörteissä. Rakennusta käytettiin neuvostoaikana monenlaisiin tarkoituksiin, mutta vuonna 1990 se palautettiin seurakunnalle, joka sai johtajakseen puolalaisen fransiskaanipapin. Uzbekistanin muut katoliset seurakunnat ovat Samarkandissa, Buharassa, Ferganassa ja Urgenchissa.

Koukkasimme vielä matkallamme hotelliin katsomaan moskeija- ja koraanikoulukompleksia, koska Tashkentissa näitä emme olleet nähneet yhtä paljon kuin muualla. Nykyinen presidentti rakennutti yhden moskeijan vuonna 2006. Se valmistui neljässä kuukaudessa 5000 rakennusmiehen voimin.

Olimme hotellissa vähän ennen viittä, ja puoli seitsemältä olimme taas lähdössä. Nyt olikin vuorossa läksiäisillallinen, joka nautittiin ulkona musiikin ja tanssin keralla.









Lauantai 26.4.2014 - Tashkent-Istanbul-Helsinki

Aamulla oli aikainen lähtö, joten herätyskello soi vähän neljän jälkeen. Sitten pikainen aamupesu ja laukkujen pakkaus lentomatkaa varten. Hotelli tarjosi taas aulabaarissa aamuteen. Puoli kuudelta lähdimme kohti lentoasemaa.

Koneessa jouduin kahden kookkaan matamin väliin, missä olo tuntui jopa hoikalta. Toinen matameista räpläsi puhelintaan, kun lentoemäntä käski sulkemaan sen. Hän pani sen kuitenkin vain pois näkyvistä. Kun kone rullasi kohti kiitorataa, puhelin soi, ja matami vastasi siihen kaikessa rauhassa. Hänen puhumansa kieli oli jotain hyvin outoa, jota en tunnistanut. En pystynyt olemaan puuttumatta asiaan, vaan vaadin häntä sulkemaan puhelimen. Hän lopetti puhelun, mutta virtaa hän ei siitä sammuttanut. No, koneemme pysyi kuitenkin ilmassa tarpeeksi pitkään.

Näissä merkeissä sujui viiden tunnin lento Istanbuliin, jonne laskeuduimme puoli kahdeltatoista Turkin (ja Suomen) aikaa. Istanbulissa meillä oli sopivasti aikaa koneenvaihtoon, ettei tarvinnut rynnätä eikä pitkästyä. Vajaan 3,5 tunnin lennon jälkeen olimme Helsinki-Vantaalla.

Mitä jäi päällimmäisenä mieleen Uzbekistanista? Ylen ystävälliset ihmiset, siisteys, paksut seteliniput, komeat moskeijat ja koraanikoulut, hiekka-aavikko, silmälasittomat vanhukset, Timur Lenkin palvonta. Ja se, että joka ikisellä koraanikoululla ja muulla hienolla nähtävyydellä oli turistikrääsäkauppiaita pilaamassa näkymät. Niin, ja paikallisopas, jonka puhe ei tauonnut.


Kaikki Uzbekistanin matkat

Maahakemistoon
Etusivulle





© Aino Ilkkala