Valko-Venaja 7.-14.9.2019

Olympia: Valko-Venaja, kolmen kaupungin kulttuuria ja palatsilinnoja
Matkaseurue: Aino ja Jussi (sekä 14 + 1 muuta)






HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.

Lauantai 7.9.2019 - Helsinki-Kiova-Minsk

Finnairilla oli suora lento Minskiin vielä talvella, mutta lennot lopetettiin ennen kuin ehdimme käyttää niitä hyväksemme. Olympia kaukomatkatoimisto vaihtoi lennot Ukraine International -lentoyhtiölle, mikä tarkoitti sitä, että lensimme Kiovan kautta. Lähtöaika Helsinki-Vantaalta oli 12.25, ja ihan ajallaan kone lähtikin. Lentoyhtiö ei tarjoa näin lyhyellä (2 tuntia) lennolla mitään, ei edes mustikkamehua. Onneksi matkatoimisto oli varannut meille juusto-tomaattileivät ja juomat, joiden avulla jaksoimme iltaan asti.

Kiovassa meillä oli viiden tunnin vaihtoaika, ja Olympia oli järjestänyt meille kaupunkikierroksen. Se olikin hieno juttu, koska emme olleet kumpikaan ollut koskaan Kiovassa. Lentoasemalla meitä oli vastassa Igor-opas, joka puhui suomea. Kuulimme, että Kiovan asutettiin 400-luvulla, ja 800-luvulla se oli viikinkien idäntien varrella. Kiovan ruhtinaskunta oli ylettynyt aikoinaan aina Novgorodiin ja Karjalan kannakselle asti. Vuonna 1240 mongolit tuhosivat 50000 asukkaan Kiovan kaupungin. Myöhemmin Kiova päätyi Liettuan suuriruhtinaskunnan (1363) ja Puola-Liettuan (1569) ja sittemmin itsenäisen ukrainalaisen kasakkavaltion (1648) osaksi ja edelleen Moskovan Venäjän hallintaan. Kasakka-sana tarkoittaa muuten vapaata miestä.

Ajelimme puolisen tuntia lentoasemalta kaupungin keskustaan. Ohitimme mahtavan äiti isänmaa -muistomerkin. Miekkaa kohottavaa naishahmoa esittävä teräksinen patsas on jalustoineen 102 metriä korkea ja painaa noin 500 tonnia. Neuvostoajan monumenttitaidetta äärimuodossaan edustava patsas ja siihen liittyvä museokompleksi valmistuivat 1981 suuren isänmaallisen sodan alkamisen 40-vuotisjuhlaan. Patsaasta haluttaisiin päästä eroon, mutta purkaminen on niin kallista, ettei maalla ole siihen rahaa.

Joen rannassa on Kiovan perustajien muistomerkki. Legendan mukaan Kiovan perustivat veneessä olevat Polyanan veljekset Kyi, Schek ja Horeb. Heidän kanssaan on Lybid-sisar. Veljet asettuivat Dnieper-kukkuloille. Vanhin Kyi asettui Borichevan vuorelle (nykyään Starokievskaya), keskimmäinen veli Schek, asettui vastakkaiselle vuorelle, josta tuli Shchekovitsa, ja nuorempi Horiv alkoi elää Horivitsa-vuorella. Siskon nimi annettiin joelle, joka virtaa kukkuloiden keskellä. Kaupunki nimettiin vanhimman veljen Kyin mukaan.

Nykyisellä Eurooppa-aukiolla on ollut monia nimiä. 1800-luvun alussa se oli Teatteriaukio, vuodesta 1851 Eurooppa-aukio siellä sijainneen hotellin mukaan, vuodesta 1869 Tsaarin aukio, vuodesta 1919 Kolmannen internationaalin aukio, vuodesta 1941 Adolf Hitlerin aukio, vuodesta 1944 Stalinin aukio, vuodesta 1961 Yleisliittolaisen Leninin kommunistisen nuorisoliiton aukio ja vuodesta 1996 Eurooppa-aukio. Itsenäisyyden aukio eli Maidan on Kiovan keskus. Siellä järjestetään konsertteja, paraatit ja mielenosoitukset. Maidanille pystytettiin vuonna 2001 Itsenäisyyden monumentti Ukrainan itsenäisyyden 10-vuotispäivän kunniaksi. Pylvään päällä on kullattu pakanajumala Berehynian patsas, ja jalustassa on kristillinen kappeli. Kansallisjumalatar, maan suojelija Berehynia pitää käsissään koiranheisipuun oksaa. Aukio toimi mm. niin sanotun oranssin vallankumouksen näyttämönä vuonna 2004.

Kaunis Pyhän Mikaelin luostari kirkkoineen tuhottiin Neuvostoliiton vallan aikana 1930-luvulla ja rakennettiin uudelleen 1990-luvulla. Kirkon edessä olevalla Mikhailovskajan aukiolla on ruhtinatar Olgan muistomerkki. Olgan oikealla puolella on kyrillisten kirjainten keksijä Kyrillos ja Methodios. Aukion laidalla on Ukrainan ulkoministeriö. Kirkon ympärillä olevalla seinämällä on vuonna 2014 ja sen jälkeen taisteluissa kuolleiden valokuvat. Niitä on tuhansia.

Seuraavaksi katselimme maisemia keväällä avatulta kävelysillalta. Korkealla kulkeva silta vie Volodymyr-kukkulalta Kansojen ystävyyden kaaren juurelle. Lopuksi kävimme katsomassa Stalinin järjestämän keinotekoisen nälänhädän (1923-1933) muistomerkkiä. Ukrainalaisten siemenvilja otettiin tämän holodomorin aikana valtion haltuun, ja Neuvostoliiton viljanvienti länsimaihin moninkertaistui. Miljoonia ukrainalaisia kuoli nälkään.

Kello 17.50 olimme lentokentällä, ja matka jatkui Minskiin, jonne lentoaika oli vain yksi tunti. Minskissä huomattiin, että puolet laukuista oli jäänyt Kiovaan. Näistä yksi oli Ainon laukku. Sitten alkoi propuskojen kirjoitus. Ensin laadittiin asiakirja lentoyhtiötä varten. Luulimme jo, että asia oli selvä, mutta sitten iski tulli kiinni. Tullilomakkeita piti kirjoittaa kolme kappaletta. Kahteen piti kirjoittaa täsmälleen samat tiedot, ja kolmas oli vähän erilainen. Piti kertoa, mitä laukussa on, mutta siihen riitti teksti "used clothes". Hämminkiä aiheutti myös se, että vaikka kysymyksessä oli Ainon laukku, siihen tuli Helsinki-Vantaalla Jussin tägi. Eli Ainon passinnumero tai muutkaan tiedot eivät kelvanneet, vaan oli haettava Jussi paikalle...

Viimein pääsimme lähtemään lentokentältä, ja olimme Double Tree by Hilton -hotellissa kello 23. Keitimme huoneessa iltateet ja nautimme teen kanssa Hiltonin cookien ennen kuin painuimme pehkuihin.











Sunnuntai 8.9.2019 - Minsk

Sunnuntaipäivä oli varattu Minskin nähtävyyksille. Lähtö bussilla oli onneksi vasta puoli kymmeneltä, joten ehdimme kaikessa rauhassa heräillä ja käydä aamiaisella. Aamiaistarjonta oli ylenpalttista. Tällaisissa paikoissa on usein vaikea löytää sitä leivänpalasta ja juustoa, minkä Aino tarvitsee teen seuraksi. Hotellikorttelissa olevan rahanvaihtopisteen piti avautua kello 9, ja olimmekin siellä hyvissä ajoin. Vaan eipä auennut. Revimme siis rahaa seinästä ja hävisimme muutaman euron. Muuta rahaa ei viikon aikana tarvittukaan, ja eurokassamme jäivät koskematta.

Ensimmäinen kohteemme oli Kyynelten saari. Se on muistomerkki, johon kuuluu useita teoksia, muistokiviä ja kappeli. Valko-Venäjän presidentti Lukasenka lupasi vihkimistilaisuudessa vuonna 1996 erityisesti Afganistanin sodassa (19791989) menehtyneitä poikiaan surreille kansalaisille, "ettei yksikään tasavaltamme sotilas enää tule käymään sotaa ulkomailla". Afganistanin sotaan osallistui noin 30 000 valkovenäläistä, joista lähes 800 menehtyi. Alueen koskettavin teos oli enkeliveistos, jonka silmistä valuvat kyyneleet.

Minsk kärsi sodassa pahoin toisessa maailmansodassa ("suuri isänmaallinen sota"), joten todella vanhaa on jäljellä vähän. Vanhankaupungin nimellä kulkeva korttelikokonaisuus "Troikka" on kuitenkin kauniisti entisöity. Vanhan markkina-aukion eli nykyisen Vapauden aukion laidalla on Pyhän Hengen katedraali. Oli sunnuntai ja kirkko oli tupaten täynnä väkeä emmekä mahtuneet sisään. Vanha kaupungintalo on rakennettu 2000-luvun alussa uudelleen 1800-luvun asuun.

Kävimme katsomassa Oktyabrskaya-kadun katutaidetta. Vuonna 2014 järjestettiin Minskissä kansainvälinen katutaidefestivaali. Taiteilijat loivat teoksia Minskin eri osiin, erityisesti Oktyabrskaya-kadun ympäristöön. Alueella on yksi maailman suurimmista yhden ihmisen tekemistä seinämaalauksista. Brasilialaisen Ramon Martinsin värikäs teos on 3000 neliömetrin kokoinen. Eläinaiheinen maalaus on kollaasi Valko-Venäjän uhanalaisista eläimistä.

Voiton aukion 40 metriä korkea graniittiobeliski oli kunnostettavana. Aukiota hallitsee kaksi suurta taloa, joiden julkisivut ovat kaarevia. Ne rakennettiin 1930-luvulla. Aukion laidalla on myös keltainen talo, jossa John Kennedyn murhannut Lee Harvey Oswald asui. Ennen murhatyötään Oswald oli loikannut Neuvostoliittoon saatuaan potkut Yhdysvaltain merijalkaväestä. Loikkari sai valtiolta asuttavakseen tilavan asunnon Minskistä ja töitä elektroniikkatehtaalta. Oswald ei kuitenkaan viihtynyt Minskissä, vaan palasi Yhdysvaltoihin tunnetuin seurauksin.

Ennen lounasta pyörähdimme katsomassa Valko-Venäjän kansalliskirjastoa, joka tunnetaan erikoisen muotonsa vuoksi lempinimellä Tiedon timantti. Kirjasto valmistui vuonna 2006. Lounaan jälkeen oli vuorossa Valko-Venäjän Suuren isänmaallisen sodan historian valtionmuseo. Ulkoseinällä kiiltelee 11 teräksistä laattaa puoliympyrän muodossa. Museossa on lentokoneita, panssarivaunuja, aseita ja multimediaesityksiä. Sodassa kuoli jopa kolmasosa Valko-Venäjän asukkaista, noin kolme miljoonaa ihmistä.

Sitten lähdimme ulos kaupungista Ozertson kylään tutustumaan ulkoilmamuseoon, joka esittelee 1900-luvun maaseutua ja arkkitehtuuria eri puolilta Valko-Venäjää.

Kello 17 olimme takaisin Minskissä. Reitillemme osui lukuisia urheiluhalleja ja -stadioneita, jotka on rakennettu Lukasenkan suosiollisella avustuksella. Historian toiset Euroopan kisat järjestettiin Minskissä kesäkuussa 2019, ja avajaiset pidettiin 85 vuotta vanhalla Dinamon stadionilla.

Kello 18.50 lähdimme illalliselle The View -ravintolaan, joka sijaitsee 28. kerroksessa sadan metrin korkeudessa. Ja olihan sieltä hyvät näkymät. Aino oli kulkenut samoissa matkavaatteissa koko päivän, joten matkalaukun jälleennäkeminen oli kovin mukavaa hotelliin palatessamme.











Maanantai 9.9.2019 - Minsk-Mir-Njasviz-Brest

Puoli yhdeksältä lähdimme laukut pakattuina vajaan kahden tunnin bussimatkalle kohti Mirin kaupunkia. Alkumatkan hidasteena oli töihin menevä presidentti Lukasenka. Liikenne oli pysähdyksissä laajalla alueella kuten aina presidentin liikkuessa autolla. Aikamme odotettuamme autokolonna tuli meitä vastaan, ja matka pääsi jatkumaan.

Vierailemme keskiaikaisessa Mirin linnassa. Linnaa alettiin rakentaa 1400-luvulla goottilaiseen tyyliin. Linna siirtyi 1560-luvulla herttua Illinitsiltä Radvilan (Radziwill) herttuasuvun haltuun. Radziwillista tulee ehkä ensimmäisenä mieleen Jacqueline Kennedy Onassiksen sisar ruhtinatar Lee Radziwill, jonka toinen aviopuoliso kuului Radziwill-sukuun. Linna muutettiin renessanssiajan henkiseksi, ja muurin itä- ja pohjoisseinää vastaan rakennettiin kolmikerroksinen palatsi. Linna ehti rapistua useaan otteeseen, ja viimeisin perusteellinen entisöintityö valmistui vuonna 2010. Se pääsi UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 2000.

Runsaan puolen tunnin ajomatkan jälkeen tulimme toiseen palatsilinnaan. Ennen linnaan tutustumista kävimme lounaalla. Vallihaudan ympäröimä Njasvizin linna oli 1500-luvun alusta Radvilan aatelissuvun yksityiskartano yli 400 vuoden ajan. Toisen maailmansodan Radvilat karkotettiin kartanosta ja he käytännössä menettivät alueen omistuksen vuonna 1939, kun puna-armeija valtasi paikan. Sodan loppuvaiheessa rakennusta käytettiin sotilassairaalana ja vuosina 1945-2001 parantolana. (Wikipedia) Palatsin ja siihen kuuluvan Kristuksen ruumiin kirkon UNESCO hyväksyi maailmanperintöluetteloon vuonna 2005.

Matka jatkui maalaismaiseman halki Brestiin. Pelloilla oli sadonkorjuu käynnissä. Dazynki-elonkorjuujuhlaa varten pystytettyjä heinäpaaleista tehtyjä taideteoksia näkyi muutamia teiden varsilla. Juhlalla on pitkät perinteet, ja siinä yhdistyvät pakanalliset ja kristilliset traditiot.

Brestin sisääntuloväylän varrelle on pystytetty muistopaadet kahdelletoista sankarikaupungille ja Brestin linnoitukselle. Neuvostoliitto antoi tämän "arvonimen" kaupungeille, jotka puolustautuivat erityisen sankarillisesti toisessa maailmansodassa. Muistopaaseissa on kaupungin nimi, vaakuna ja vuosiluvut 1941 ja 1945. Sankarikaupunkeja ovat Venäjällä Pietari, Volgograd, Moskova, Novorossijsk, Tula, Murmansk ja Smolensk, Ukrainassa Odessa, Sevastopol, Kiova ja Kerts sekä Valko-Venäjällä Minsk. Brestin linnoituksella on sankarilinnoituksen arvo.

Kello 18.30 tulimme Hermitage-hotelliin, ja kuittasimme illallisen omilla eväillä ja teellä.











Tiistai 10.9.2019 - Brest

Yhdeksältä lähdimme tutustumaan Brestin linnoitukseen. Porttia lähestyessämme alkoi soida Robert Schumannin sävellys Träumerei. Tämä samainen sävellys soitettiin myös 8.5.1945 Radio Moskovassa neuvostoliittolaisten sodan uhrien kunniaksi vietetyn hiljaisen hetken taustamusiikkina. Päälinnoitus valmistui vuonna 1842. Rakentaminen jatkui myöhemmin, ja vasta ensimmäisen maailmansodan aikoihin kuusi kilometriä pitkä vallihauta saatiin valmiiksi. Alueella on kaksi valtavan kokoista monumenttia. Toinen on nimeltään "Rohkeus" ja toinen "Jano" esittää sotilasta, joka yrittää saada joesta vettä kypäräänsä. Linnoituksen puolustajilla oli pula juomavedestä, vaikka sitä ympäröikin joet. Joelle piti mennä henkensä kaupalla.

Kävimme katsomassa kaunista Nikolainkirkkoa. Kirkko tuhoutui sodan aikana, mutta on nyt rakennettu uudelleen. Linnoituksen ikuista tulta vartioi neljä pioneeria kerrallaan puolen tunnin jaksoissa. He seisovat hievahtamatta epämukavan näköisessä asennossa.

Linnoitukselta palasimme kaupunkiin. Brestin tuhatvuotisen historian muistoksi Gogolin ja Sovietskaja -katujen risteykseen on pystytetty Millenium -monumentti vuonna 2009. Jalustassa on kuvattu tapahtumia kaupungin historiasta. Tuhatvuotisjuhlaan liittyvät myös lukuisat Gogolinkadulle pystytetyt hauskat patsaat. Yrityksiä pyydettiin lahjoittamaan teoksia kaupungille, ja näin syntyi mittava kokoelma. Kunkin teoksen vieressä on laatta, joka kertoo, mikä firma sen on lahjoittanut. Teosten aiheet liittyvät yritysten toimintaan.

Sovietskaja-kävelykatu on viihtyisä kukkaistutuksineen. Sen varrella on kahviloita, kauppoja, teattereita jne. Katua koristavat myös perinteiset katulyhdyt, jotka sytytetään käsin joka ilta auringon laskiessa. Kadun päässä on kello, joka osoittaa sytyttämisajankohdan.

Kävimme lounaalla U Ozera -ravintolassa, joka on lammen rannalla Culturi-puistossa. Ruoka oli tälläkin kerralla hyvää. Lounaan jälkeen levähdimme hotellissa.

Kello 16.15 lähdimme kaupungille. Kävelimme ensin Leninin patsaalle ja sieltä Sovietskaja-kadulle. Yritimme etsiä kahvilaa, josta olisi saanut jääteöannoksen kahvin kanssa, mutta sellaista ei löytynyt, joten tyydyimme pelkkään kahviin. Kadulla oli pieni mielenosoittajien joukko, joilla oli punavalkoisia vanhoja Valko-Venäjän lippuja EU:n tähtilipun seurana. Olivat siis sitä mieltä, että Valko-Venäjän paikka olisi Euroopan Unionissa. Poikkesimme Burger Kingissä, jossa Aino sai jäätelönsä ja Jussi jotain muuta...

Kuvasimme vielä kaunista Nikolainkirkkoa ja sen vierellä olevaa talvipuutarhaa ulkopuolelta ennen kuin palasimme hotelliimme.











Keskiviikko 11.9.2019 - Brest-Bialowieza-Grodno

Jälleen oli laukut pakattu ja edessä matka seuraavaan majapaikkaan eli Grodnoon. Tunnin verran ajelimme pikkukylien kautta Bialowiezan metsän kansallispuistoon. Se on suurin jäänne metsistä, jotka ammoisina aikoina peittivät laajaa osaa Euroopasta. Alueen sanotaan edustavan tyypillisiä eurooppalaisen kivikauden ja varhaisen pronssikauden aikaisia metsiä. Metsä jakautuu sekä Puolan että Valko-Venäjän puolelle. Rajalla on aita, joka estää ihmisten ja suurten eläinten liikkumisen sen yli.

Bialowieza oli visentin viimeisiä esiintymisalueita maailmassa ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Viimeinen luonnossa elänyt visentti ammuttiin Bialowiezassa vuonna 1921. Vuonna 1929 hankittiin eläintarhoista muutama visentti kasvatettavaksi, ja kanta alkoi elpyä. Nyt metsässä elää noin 300 visenttiä. Siellä on myös eläintarha, jossa on mm. muutama visentti, strutseja ja hirvieläimiä. Yhtään villieläintä tai edes lintua emme bonganneet, ellei Jussin näkemää sutta lasketa... Kävimme myös luonnontieteellisessä museossa ja sen jälkeen lounaalla.

Matka jatkui maalaismaisemissa. Kylissä näkyi kaikentasoisia asumuksia, oli siistejä kunnostettuja taloja puutarhoineen, mutta oli myös ränsistyneitä hökkeleitä. Kirkot olivat poikkeuksetta hyvin ylläpidettyjä. Hautausmaiden taso vaihteli. Osassa oli hyvin pelkistettyjä hautoja risteineen, jotkut taas olivat hyvinkin värikkäitä, jopa niin, että heräsi vahva epäilys muovikukista. Sotamuistomerkkejä riitti myös teiden varsilla.

Kello 16.55 tulimme Grodnon esikaupunkialueelle, jossa komeili yli 10-kerroksisia värikkäitä kerrostaloja. Grodnossa (Hrodna) on asukkaita runsaat 300000. Siellä on kolme valtiollista yliopistoa ja yksityinen katolisia pappeja kouluttava korkeakoulu. Grodno on Puolan ja Liettuan rajalla. Majoittauduimme Neman-hotelliin, mistä emme enää poistuneet sinä iltana.











Torstai 12.9.2019 - Grodno-Augustowin kanava-Minsk

Emme viipyneet Grodnossa pidempään, vaan jätimme hotellin taaksemme puoli yhdeksältä. Jäljellä oli kuitenkin vielä pieni kävelykierros kaupungilla. Aloitimme hotellimme naapurista Francis Xavierin roomalaiskatoliselta katedraalilta. Barokkikirkko rakennettiin 1687-1705. Se säästyi suuremmilta vaurioilta toisessa maailmansodassa, ja jumalanpalvelukset jatkuivat vuoteen 1960 saakka, jolloin se yritettiin muuttaa museoksi tai konserttisaliksi. Ihmiset kuitenkin jatkoivat käymistä kirkossa sunnuntaisin, ja vuonna 1987, siis jo ennen Neuvostoliiton romahdusta, säännölliset jumalanpalvelukset alkoivat jälleen kirkossa. Vuonna 1991 siitä tuli katedraali.

Neuvostomodernismia edustava draamateatteri rakennettiin 1977-1984. Vuonna 1902 valmistuneen paloaseman torni on kuusikerroksinen ja 32 metriä korkea. Torni on nykyään osa palokuntamuseota. Aseman seinämaalauksessa esitellään palomiesten asuja eri aikakausilta. Oikealla oleva nainen on saanut Mona Lisan kasvot. Kävimme 1902-1905 rakennetussa synagogassa, joka on entisen juutalaiskorttelin alueella. Natsit tuhosivat synagogan sisustuksen vuonna 1941, ja se suljettiin 1944. Vuonna 1991 synagoga palautettiin juutalaisille huonossa kunnossa, mutta nyt se on palaamassa entiseen loistoonsa. Kunnostyöt ovat vielä kesken.

Hyppäsimme bussiin ja ajelimme 1180-luvulla rakennetulle Kalozhan kirkolle. Kirkossa on erikoista se, että seinät on koristeltu erivärisistä kivistä muuratuilla risteillä ja muilla kuvioilla. Se on myös seudun vanhin rakennus. Kirkko on ehdolla UNESCOn maailmanperintöluetteloon, mutta luetteloon pääsy voi olla vaikeaa. Syynä voi olla vaikkapa se, että eteläseinä, joka romahti 1800-luvulla, on korvattu tökerösti ihan vain vähän liian modernilla materiaalilla.

Seuraava kohde oli Augustowin kanava. Kanava yhdistää Niemenin ja Puolassa virtaavan Veikselin toisiinsa. Noin 100 kilometriä pitkän kanavan rakennutti tsaari Aleksanteri I 1800-luvun alkupuolella. Valko-Venäjän puolella kanavaa on 22 km, ja se kunnostettiin 2004-2006 palvelemaan huviveneilyä. Tämäkin on ehdolla Unescon maailmanperintökohteeksi. Teimme kanavalla noin tunnin kestävän veneajelun seilaten edestakaisin Dambroukan sulusta.

Nautimme lounaan Sonichin kylässä Usadban perheravintolassa, minkä jälkeen oli aikaa kierrellä ja kuvata itse kylää. Tulimme Minskiin pahimpaan ruuhka-aikaan, mutta löysimme kuitenkin perille tuttuun Double Tree by Hilton -hotelliin.











Perjantai 13.9.2019 - Minsk

Viimeinen päivä Minskissä oli "vapaapäivä" eli ei ollut ohjattua liikuntaa. Otimmekin rennosti ja aloitimme shoppailulla. Jussi osti collegepaidan, jonka etumuksessa komeili kirjailtu visentti. Muotiliikekeskittymän seinää koristaa aito 1960-luvun taideteos, joka on vähän enemmän kuin reliefi. Teoksen nimi on "Solidaarisuus" ja se on Anatol Yafimovich Arcimovichin käsialaa. Harkitsimme käymistä kissamuseossa, mutta kun luimme arvosteluista, että siellä tuoksuu aito kissanpissa, luovuimme ajatuksesta.

Kävimme kahvilla ja voileivällä Paul-kahvilassa, kun sieltä löytyi englanninkielinen lista. Aino tilasi tuplacappuccinon, ja kun tarjoilija toi sen pöytään, kuppi meni nurin ja kahvia valui pöydän lisäksi Ainon housuille. Nuori tarjoilija oli "vähän" nolona ja toi korvaavan kupin lisäksi sitruunaleivoksen. Laskulla oli sitten hyvitetty puolet kupin hinnasta. Kahvitahra lähti myöhemmin pesussa kokonaan pois, joten pysyvää haittaa siitä ei tullut.

Poikkesimme Vapauden aukiolle, ja kävimme katsomassa Pyhän Hengen katedraalia, jonne emme sunnuntaina mahtuneet sisään. Se rakennettiin alun perin 1600-luvulla roomalaiskatoliseksi luostariksi. Vuonna 1860 se siirtyi venäläisille ortodokseille. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen se oli monenlaisessa käytössä, mm. viljavarastona. Se on saattanut olla myös poliittisten vankien säilytyspaikkana.

Minskin yleinen siisteys ulottui aina alikulkutunneleihin saakka. Missään ei näkynyt roskan roskaa. Vain turistien suosimissa paikoissa saattoi olla tupakantumppeja maassa.

Illalla oli ohjelmassa vielä läksiäisillallinen.









Lauantai 14.9.2019 - Minsk-Kiova-Helsinki

Heräsimme kello 3.30, keitimme teetä, ja kello 4.15 istuimme bussissa lähdössä lentokentälle. Lennon lähtöaika oli 7.00, mutta ilmaan pääsimme varttitunnin myöhässä. Kiovassa tuli pikkuinen kiire, koska vaihtoaikaa Helsingin koneeseen ei ollut paljoa. Reippaasti kävelemällä ja vähän etuilemalla onnistuimme pääsemään ajoissa koneeseen. Lähtöaika oli 9.30, mutta ilmaan pääsimme lähes 20 minuuttia myöhässä. Matkanjärjestäjä oli varannut meille taas purtavaa, jota muuten ei olisi ollut tarjolla.

Laskeuduimme Helsinki-Vantaalle kello 11.44, ja jouduimme suoraan selvitystiskille. Tällä kertaa kukaan ei saanut laukkua, vaan kaikki ruumassa kuljetetut pakaasit lepäsivät Kiovan kentällä. Laukut tuotiin kotiin seuraavana päivänä eli sunnuntaina.


Kaikki Valko-Venäjän matkat

Maahakemistoon
Etusivulle





© Aino Ilkkala