Delhi-Kolkata-Paro-Thimphu-Trongsa-Bumthang-Punakha-Paro-Kolkata-Delhi 11.10.- 24.10.2014

Olympia: Suuri Bhutanin kiertomatka
Matkaseurue: Emma ja Aino (ja 12+1 muuta)

Matkaa varatessamme marraskuussa 2013 lentoreitiksi ilmoitettiin Helsinki-Istanbul-Delhi-Paro, mutta lentoaikataulujen muututtua reittikin muuttui. Lensimme suoraan Helsingistä Delhiin ja Delhistä Kolkatan kautta Paroon.

Mainittakoon tässä, että Google on ladannut lokakuun 2014 lopulla toukokuussa 2013 kuvatut Bhutanin katu- ja tienäkymät nettiin. Kiva on ollut ajella Google-kärryllä uudelleen samoja reittejä. Nyt kaikki pääsevät mukaan matkalle ihailemaan näitä maisemia.

HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.

Lauantai-sunnuntai 11.-12.10.2014 - Helsinki-Delhi-Kolkata

Lähtömme oli vasta illalla, joten oli koko lauantaipäivä aikaa pakkailla. Airport Taxi tuli hakemaan meitä ennen kuutta. Lähtöselvitys sujui taas jouhevasti olympialaisten omalla tiskillä eikä turvatarkastukseenkaan ollut juuri jonoa. Pääsimme koneeseen vähän ennen kahdeksaa, ja varttia yli olimme ilmassa. Lentoajaksi ilmoitettiin 6 t 10 min, eli Suomen aikaa klo 2.25 olisimme Delhissä. Koneessa tarjottiin matkan ensimmäinen kana-ateria. Vähän puolen yön jälkeen tarjottu aamiais-ciabatta ei innostanut, ja otimme vain teet.

Intiassa kesäaikana kello on 2,5 tuntia edellä Suomen aikaa, joten laskeutuessamme kello oli siellä noin viisi. Pääsimme aamiaiselle ja hetkiseksi lepäilemään Holiday Innin lentokenttähotelliin, mutta kello 10 matkalaukut oli jälleen pakattu bussiin ja olimme lähdössä Delhin kaupunkikierrokselle.

Kiertelimme uuden Delhin hallinnollisella alueella ja kuulimme mm. presidentin palatsissa olevat 340 huonetta. Pyöreässä parlamenttirakennuksessa (Sansad Bhavan) ahertaa 544 ylähuoneen edustajaa ja 244 alahuoneen edustajaa. Intian portti -monumenttiin vuodelta 1911 on kaiverrettu yli 70000 sodassa kaatuneen sotilaan nimet. Jama Masjidiin eli Perjantaimoskeijaan mennessämme saimme kaavut yllemme. Pylväiköt reunustavat pihaa, ja rukoussali on vaikuttava. Moskeijalle näkyy Punainen linnoitus (Lal Quila), joka on Delhin suurin monumentti. Linnakkeen on rakennuttanut nykyiseen muotoonsa keisari Shah Jehan vuosien 1638-1648 välisenä aikana. Emme kuitenkaan ehtineet tällä reissulla käydä siellä.

Moskeijasta laskeuduimme portaat alas ja nousimme riksojen kyytiin ja teimme parinkymmenen minuutin kierroksen. Eksoottisia, kaoottisia, törkyisiä katuja ja kujia on kilometrikaupalla. Ja sähkölankavyyhtejä, joista ei uskoisi kenenkään ottavan selvää. Ohjelmassa oli vuorossa käynti Raj Ghatissa - eli mustalla marmorilla merkityllä paikalla, jossa Mahatma Gandhi polttohaudattiin 1948. Muistomerkillä käy "pyhiinvaeltajia" jatkuvana virtana. Vielä oli vuorossa ensimmäinen sellainen paikka, jossa emme olleet aikaisemmin käyneet. Se oli Unescon maailmanperintöluetteloonkin kuuluva Humayunin hauta, joka on moguuliarkkitehtuurin mestariteos ja se on ollut myös Taj Mahalin esikuvana. Siinä on yhdistetty eri materiaaleja eri värisistä hiekkakivistä valkoiseen marmoriin.

Päivä ei ollut vielä pulkassa, vaan edessä oli lento Kolkataan (aik. Kalkutta). Lensimme Jet Airwaysin Boeing 737:llä pari tuntia, ja olimme Kolkatassa kahdeksan tienoilla. Lennolla ei ollut tarjoilua. Hotellimme oli aivan jalkapallostadionin tuntumassa. Ottelu oli siellä juuri päättynyt, ja kadut olivat mustanaan ottelusta palaavia katsojia. Mitään suurta juhlintaa ei ollut näkyvissä, vaikka Kolkata oli voittanut liigan avausottelun Mumbaita vastaan 3-0. Stadionille mahtuu 120000 katsojaa.

Hyatt-hotellissa kävimme ensin illallisella, minkä jälkeen yöunet maistuivat makealta.

Maanantai 13.10.2014 - Kolkata-Paro

Ei makeaa mahan täydeltä kuitenkaan. Herätys tuli kello 4.45 (2.15 Suomen aikaa, missä tahdissa kehomme vielä paljolti toimi). Haimme vastaanotosta aamiaispaketin ja keitimme huoneessa teetä. Kello 5.45 olimme taas matkalla lentokentälle. Netaji Subhash Chandra Bosen lentoterminaali otettiin käyttöön tammikuussa 2013. Se nimettiin vapaustaistelijan ja Intian armeijan perustajan (1897 - 1945) mukaan.

Meillä oli onneksi reilusti aikaa koneen lähtöön, koska lähtöselvitys oli äärettömän hidasta. Tietotekniikkaa ei ollut Tashi Airilla Kolkatan kentällä lainkaan käytössä, vaan kaikki kirjoitettiin käsin - ja lukemattomiin paikkoihin. Kello 8.20 nousimme ilmaan ja aloitimme 50 minuutin lentomme Paroon. Tashi Air tarjosi tällä lyhyellä pyrähdyksellä kanavoileivän, kakkupalan, suklaapatukan, mehua ja vettä.

Paron lentokentän sanotaan olevan maailman toiseksi vaativin (Onko Nepalin Lukla vaikein?), eikä liene montaa lentäjää, joilla on lupa täällä lennellä. Jännittävää kaartelua vuorten välissä laskeutuminen olikin. Jo lentokenttärakennus kauniine puuleikkauksineen ja maalauksineen ihastutti, ja tätä herkkua oli tarjolla kaikki 10 seuraavaa päivää.

Meitä oli vastassa paikallisopas Sangay, joka oli todella mies paikallaan, miellyttävä, ystävällinen ja ennen kaikkea tietäväinen. Hän oli kotoisin päivien matkan takaa idästä, opiskellut matkailualaa Thaimaassa, 29-vuotias, aviossa ja kahden lapsen isä. Mielenkiintoista oli, että kotona lapsiaan hoitavaa äitiä kutsutaan tittelillä "home minister". Kertoo varmasti jotain työn arvostuksesta. Suoraan lentokentältä menimme tutustumaan Kansallismuseoon. Museo sijaitsee entisessä vartiotornissa, ja sen kunnostustyöt olivat alkaneet heinäkuussa. Remontti tehdäänkin huolella, kun sen on määrä valmistua vasta joulukuussa 2016.

Museokäynnin jälkeen käväisimme tutustumassa bhutanilaiseen lounaaseen. Tai siis lounaaseen, jollaista Bhutanissa tarjotaan turisteille. Siihen kuuluu maukasta punaista riisiä, keitettyjä kasviksia (kukkakaalia, porkkanaa, papuja), nuudelia, perunaa ja kananluupalleroita, joista voi hyvällä tuurilla löytää palan lihaakin. Usein oli myös kansallisruokaa ema datshia, joka sisältää mm. juustoa ja chiliä sekä soijalla maustettua keitettyä keräkaalia, joka oli maukasta. Lounaat ja päivälliset olivat koko matkan ajan jokseenkin samanlaisia ilman suurempaa vaihtelua. Paikallinen olut oli 650 ml:n pulloissa ja suosituimmat merkit Druk Lager, Druk 11000 (vahva) ja Red Panda. Pullosta veloitettiin yleensä 150 - 300 ngultrumia (= 2-4 euroa). Vahvempi Druk 11000 oli yleensä vähän halvempaa kuin miedompi Druk Lager. Fantaa tehdään Bhutanissa lisenssillä, ja se olikin huomattavasti halvempaa kuin Coca Cola.

Palloilimme vielä Paron keskustassa ennen kuin jatkoimme Tashi Namgay Resort -hotelliimme. Teitä parannellaan monin paikoin, ja työtä tehdään paljolti perinteisin menetelmin ilman koneita. Kuokka ja lapio olivat usein naisen kädessä. Erikoinen viritys oli lapio (katso kuva), johon oli kiinnitetty köysi. Tästä vetämällä toinen pystyi auttamaan lapionaista nostamaan painavan lapiollisen. Työläiset olivat pääosin Etelä-Bhutanista tulleita toisen luokan kansalaisia eli nepalilaisia.

Kello 14.20 tulimme hotelliin ja saimme kuumat teekupilliset. Huoneet olivat erillisissä neljän huoneen rakennuksissa. Ne olivat viileitä, kun lämmittiminä oli vain yksi pieni sähköpatteri ja lämminilmapuhallin. Huoneessa oli neliöitä varmaan viitisenkymmentä.

Seitsemältä menimme illalliselle, ja sen jälkeen vietimme pienen hetken, jolloin esittelimme itsemme ja tutustuimme matkatovereihimme. Tämä oli ensimmäinen Olympian matka, jolla emme saaneet osallistujien nimiluetteloa, koska joku oli siitä valittanut.

Tiistai 14.10.2014 - Paro-Thimphu

Aamulla saimme nukkua vielä monta tuntia sen jälkeen kun ensimmäisen kerran heräsimme... Lähtö maan pääkaupunkiin Thimphuun oli vasta puoli yhdeksältä. Matkaa on vain 60 km, mutta sitä ei tunnissa ajeta. Bhutanin ykköstien eli Korpin tien päästä päähän eli Parosta Trashigangiin on linnuntietä matkaa noin 200 km, mutta tietä pitkin kilometrejä kertyy kolme kertaa enemmän eli 594.

Paron seudulla oli komeita riisivainioita, mutta sadonkorjuuta ei ollut vielä aloitettu. Puolisen tuntia ajeltuamme tulimme komean riippusillan luo, minkä kestävyyttä testasimme. Vähän se kitisi ja natisi, heilui ja huojui, mutta kesti niin kuin oli kestänyt jo satoja vuosia.

Seuraava pysähdyksemme oli Chuzomissa, intialais-bhutanilaisen ystävyysprojektin tuloksena vv. 1989-1990 rakennetun sillan luona. Silta ylittää Wangchu-joen. Sillan kupeessa oli torimyyntiä, ja erään myyjän pikkutyttö valloitti käytöksellään. Hän poseerasi kameroille, ja kun kuvaaja meni kyykkyyn, tyttö teki samoin. Toisessa päässä siltaa oli valtava taulu, jossa komeili kuningaspari. Nykyinen eli viides Druk gyalpo (lohikäärmekuningas) on Jigme Khesar Namgyal Wangchuck. Toisessa taulussa varoiteltiin seurauksista, joita tulee tupakan laittomasta maahantuonnista. Tupakan myynti on kokonaan kielletty Bhutanissa. Maahan voi tuoda savukkeita omaan käyttöön, mutta niistä olisi maksettava vero. Laiminlyönnistä voi saada 3-5 vuoden vankeustuomion. Yhtään tupakoivaa turistiakaan emme nähneet koko 10 päivän aikana! Angry Birds ei ole tuntematon käsite Bhutanissakaan. Siitä yhtenä todisteena oli komea Angry Birds -paita erään pikkupojan päällä.

Seuraavaksi saimme ihmetellä lukuisia pysähtyneitä autoja ja niiden kuljettajia ja matkustajia, jotka katselivat alas jyrkkää joen töyrästä. Alhaalla joessa olikin useita poliiseja ja uima-asuisia miehiä. Meille ei varmuudella selvinnyt, mitä oli tapahtunut, mutta päättelimme, että auto oli syöksynyt tieltä jokeen. Voi olla, että tässä bruttokansanonnen maassa ei onnettomuuksista tehdä suurta numeroa, koska paikallisoppaammekaan ei kuullut asiasta mitään.

Thimphuun päästyämme ajelimme ensin ylös näköalapaikalle, jonne on rakennettu Buddha Dordenma, iso istuva Shakyamuni Buddhan kullattu patsas. Buddhan sisälle tulee 100000 8-tuumaista ja 25000 12-tuumaista Buddhaa. Patsas on 51,5 metriä korkea. Thimphu on 90000 asukkaan kaupunki, josta tuli vuonna 1955 Bhutanin ympärivuotinen pääkaupunki. Sitä ennen Punakha oli ollut talvipääkaupunki.

Lounaan jälkeen kävimme seuraamassa mielenkiintoista jousiammuntakilpailua. Jousiammunta on Bhutanin kansallisurheilu. Kilpailuissa maalit asetetaan noin 140 metrin päähän ammuntapaikasta, kun olympialaisten standardietäisyys on 50 metriä. Kilpailu on muutenkin sangen poikkeavaa. Tilaisuuteen liitty runsas syöminen ja alkoholin nauttiminen. Vastustajaa saa häiritä pilkkalauluin ja -huudoin. Osumat aiheuttavat aina taulun edessä tanssimista ja laulamista. Pistelaskukin on niin erikoista, että yksi ottelu kestää usein vähintään monta päivää.

Käsityöliikkeessä tapahtuneen shoppailutuokion jälkeen ohjelmassamme oli käynti talomuseossa. Tervetuliaisiksi saimme maistella arraa, joka ei ihan pahaa ollutkaan. Talon ja tarve-esineiden esittelyn jälkeen ajelimme Namgay Heritage -hotelliin, jonka hienossa sviitissä saimme nukkua kaksi seuraavaa yötä. Huoneisto oli lämmin, voi ihailla seinien käsin maalattuja koristekuvioita ja huonekalujen puukaiverruksia ja maalauksia.

Juuri tuntia kauempaa emme ehtineet huoneessa viivähtää, kun lähdimme viiden jälkeen tutustumaan Tashichho Dzongiin. Se on kaupungin hallinnollinen ja uskonnollinen keskus. Turvatarkastuksen jälkeen tulimme suurelle pihalle, jossa järjestetään Tshechu-juhlallisuudet naamiotansseineen. Sellaisenkin tiedonjyväsen luin jostain, että rekisteröityjen tanssijoiden on sakon uhalla osallistuttava Tshechu-tansseihin. Saimme seurata temppelissä hetken aikaa munkkien resitointia ennen kuin palasimme hotelliimme illalliselle.

Keskiviikko 15.10.2014 - Thimphu

Ensimmäinen päivän vierailukohteista oli kolmannen kuninkaan muistostupa eli Thimphu Chorten. Bhutanilaisista stupista käytetään nimitystä chorten. Stupa rakennettiin vuonna 1974 nuorena kuolleen kolmannen kuninkaan Jigme Dorji Wangchuckin (1928-1972) muistolle. Kuningas kuoli Keniassa ollessaan nairobilaisessa sairaalassa hoidossa sydänvaivojensa takia. Hän oli saanut sydänkohtauksen ensimmäistä kertaa ollessaan 20-vuotias. Stupan rakennutti kuninkaan äiti Ashi Phuntsho Choden Wangchuck. Stupaa kiertää myötäpäivään jatkuva pyhiinvaeltajien virta, ja isojen rukousmyllyjen juurella istuskelee pääasiassa vanhuksia pyörittäen pieniä myllyjään.

Kansalliskirjastossa kiertelimme kolmessa kerroksessa. Näimme mm. "maailman suurimman kirjan", joka on kuulemma noteerattu Guinnesin ennätysten kirjassa. Lasin alla pöydällä olikin aika suurikokoinen kuvakirja, mutta ei lähimainkaan omassa Guinnesin ennätyskirjassani mainittu suurin (2,74 m x 3,07 m) Denverissä julkaistu "Super Book". Paikallisoppaamme esitteli meille, miten perinteiset kirjat on pakattu ja miten niitä luetaan. Kirjaston jokaisessa kerroksessa oli myös alttari.

Kansallisessa Zorig Chusum -instituutissa eli taidekoulussa seurasimme oppilaiden puukaiverrusta ja maalausta, kankaankudontaa, rituaalisaappaiden tekoa, mallien piirtämistä, aplikointia jne. Koulun myymälästä Emma osti sohvatyynyn päällisen ja Aino pienen maalauksen. Puolen päivän aikaan kiipesimme portaita tekstiilimuseoon. Kuninkaallisissa kokoelmissa oli asujen lisäksi kokoelma kuninkaiden kruunuja. Kuningatar Ashi Sangay Choden Wangchuck on vuonna 2001 avatun museon suojelija.

Tavanomaisen lounaan jälkeen suunnistimme paperipajalle, jossa valmistetaan perinteisin menetelmin karkeaa paperia näsiäkasvien kuoresta. Valmistukseen käytetyt lajit ovat Daphne ja Edgeworthia. Koristeellista paperia saadaan, kun massaan sekoitetaan esimerkiksi kukkien terälehtiä. Jotkut ystävämme saattavat saada meiltä täältä ostettuja joulukortteja...

Takini on Bhutanin kansalliseläin, joka asustelee bambumetsissä 1000 - 4500 metrin korkeudessa. Muutama on tuotu nähtäväksi Thimphussa olevaan tarhaan, jossa kävimme niitä katsomassa. Taitaa kuitenkin Helsingin Korkeasaaressa olla kattavampi kokoelma tätä lajia. Takinitarhasta jatkoimme 2 x 2 km:n patikkaretkelle metsäisessä maisemassa. Ehdimme takaisin bussille juuri ennen pimeän tuloa.

Torstai 16.10.2014 - Thimphu-Trongsa

Oli herättävä viideltä, mentävä puoli kuudelta aamiaiselle ja kuudelta bussiin. Edessä oli 198 km:n matka Trongsaan, ja matkalla oli muutama mutka. Ratkaisevin tekijä aikaiseen lähtöömme oli tietyöt, joiden takia tie oli välillä yksisuuntainen. Oli oltava paikalla silloin, kun tie oli auki, ettei tarvitsisi odotella paria ylimääräistä tuntia.

Lähtiessämme aurinko valaisi vasta vuorten huippuja, ja kaupungissa oli vielä hämärää. Iso Buddha oli pilvessä. Reilun puolen tunnin kuluttua tulimme ensimmäiselle tarkistuspisteelle Hongtshon kylässä. Näillä tarkistuspisteillä katsotaan, auton paperit ovat kunnossa. Kohta olimme sumuisella Dochulan näköalapaikalla (3140 m). Lumihuippuiset vuoret hädin tuskin pilkahtelivat pilvien takaa. Kävimme kahvilassa teellä, ja sitä nauttiessamme taivas alkoikin selvitä ja vuorijono tuli huikeana näkyviin. Paikalla on 108 stupaa, jotka rakennettiin vuonna 2005 niiden muistoksi, jotka menettivät henkensä yhteenotossa assamilaisten sissien kanssa Etelä-Bhutanissa vuosien 2003 ja 2004 vaihteessa. Toisen lähteen mukaan kysymys oli "laittomien" nepalilaisten siirtolaisten karkoittamisesta maasta. Stupat olivat nyt sumun peitossa.

Ohjelmaan piti alun perin kuulua käynti Wangdue Phodrangin luostarilinnoituksella, mutta tämä oli vähän vanhentunutta tietoa. Luostarilinnoitus paloi vuonna 2012 eikä siinä olisi ollut paljoa näkemistä. Uudelleenrakennustyöt olivat käynnissä. Pysähdyimme kuitenkin tässä kahden joen risteyskohdassa. Ylitimme sillan, joka oli rakennettu yhteistyössä sveitsiläisten kanssa vuonna 2002. Kuvasimme mainalintuja, opuntiakaktuksen kukkia ja hedelmiä sekä vihreänä virtaavia jokia.

Puolen päivän aikoihin pysähdyimme lounaalle. Tarjolla oli nyt myös mudalta maistuvaa kalaa Etelä-Bhutanista. Bhutanissa metsästäminen ja kalastaminen on kiellettyä, mutta Etelä-Bhutamissa on paljon kalakasvattamoita, joista saadaan mm. karppia.

Ennen pitkää tulimme Pelela-solan korkeimmalle kohdalle (3390 m mpy). Siellä stupan ja rukouslippuviidakon luona jalkauduimme. Osa porukasta jäi shoppailemaankin myyntikojuista. Kävelimme vähän toista kilometriä, mutta se vei ajassa 25 minuuttia, kun piti ihastella ja valokuvata maisemia ja perhosia. Bussimme ajoi ohi ja odotti meitä paikalla, jossa oli jakkeja laiduntamassa. Äitijakki ärhentelikin meille, kun suojeli vasikkaansa. Tunnin kuluttua kävelimme vielä toiset 15 minuuttia nauttien maisemista.

Pysähdyimme vielä kuvaamaan tien vierellä poseeraavaa reesusapinaperhettä (Rhesus Macaque) ennen kuin tulimme Trongsan näköalapaikalle. Sieltä näimme jo tulevan hotellimme, Trongsan luostarilinnoituksen vartiotorneineen.

Ennen Trongsaan tuloa oli vielä tarkistuspiste, jolla viivyimme muutaman minuutin. Sitten tulimmekin Yangkhill-hotelliimme. Parvekkeeltamme oli hienot näkymät pikkukaupunkiin ja luostarilinnoitukselle.

Perjantai 17.10.2014 - Trongsa-Bumthang

Aamulla taas laukut pakattiin ja jatkettiin matkaa. Lähdimme hotellista kello 9 ja ohjelmassa oli ensin aamupäivän viettoa Trongsassa. Muutamat halusivat vaihtaa rahaa, ja pysähdyimme pankin kohdalle. Paikallisoppaamme tarkoituksena oli, että jatkamme heti, kun pankkiasiat oli hoidettu. Matkanjohtajamme oli eri mieltä ja johdatti osan porukoita harhailemaan pitkin kaupunkia. Siinä sitten toiset odottivat bussissa, että varpusparvi palaisi ruotuun.

Trongsan luostarilinnoitus on Bhutanin suurin dzong. Ensimmäinen temppeli rakennettiin paikalle 1543, ja vuonna 1647 rakennettu luostarilinnoitus korvasi temppelin. Dzongia laajennettiin 1600- ja 1700-luvuilla, ja se vaurioitui vuoden 1897 maanjäristyksessä. Dzong kunnostettiin 1927 ja 1999. Luostarilinnoituksessa on 25 temppeliä, ja siellä asustelee parisataa munkkia. Dzongista on hieno näkymä Mangde-joelle.

Seuraavaksi kiipesimme luostarilinnoituksen vartiotorniin. Torniin on itävaltalaisten avustuksella avattu taidemuseo. Kerrotaan, että kaksi englantilaista sotilasta oli vangittuna torniin Bhutanin sodan aikana 1864-1865. Sota käytiin brittiläisen Intian ja Bhutanin välillä.

Trongsassa nautitun lounaan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Bhumthangia eli Jakaria. Kilometrejä oli edessä vajaat 70. Pari näistä kilometreistä kävelimme jälleen satumetsän ja metristen naavojen keskellä.

Pysähdyimme shoppailemaan Thokmed Yeshey -käsityökeskuksessa, mistä oli vielä puolen tunnin ajomatka Jakarin kaupunkiin.

Majoituimme kahdeksi yöksi Jakar View -nimiseen hotelliin. Täällä ilma oli huomattavasti aikaisempaa viileämpää, ja huoneessa oli kamina lämmittämässä. Minkäänlaista varaavaa järjestelmää siinä ei ollut, joten kun tuli sammui, huone viileni saman tien. Illallisen lisäksi meillä ei ollut enää muuta ohjelmaa.

Lauantai 18.10.2014 - Bumthang

Vietimme lauantaipäivän Bumthangin ympäristössä. Ensimmäinen kohteemme oli Tamshingin temppeli. Temppeli ja luostari on tärkeä, koska sillä on yhteys bhutanilaiseen pyhimykseen Pema Lingpaan. Pema Lingpa rakensi temppelin vuonna 1501. Hän matkusti useita kertoja Tiibetiin, ja useat hänen inkarnaatioistaan olivat tiibetiläisiä. Kymmenes inkarnaatio kuoli Tiibetissä vähän ennen vuoden 1959 tapahtumia ja buddhalaisten joukkopakoa. Temppeli oli jo huonossa kunnossa, kun sinne tuli Tiibetistä kolme munkkia, jotka elvyttivät temppelin toiminnan. Nykyinen Tamshingin hengellinen johtaja on Pema Lingpan 11. inkarnaatio, joka syntyi Bumthangissa vuonna 1967.

Zangkerpon ala-asteen koulu oli seuraava vierailukohteemme. Menimme häiritsemään toisen luokan opetusta. Opettaja esitteli ystävällisesti oppimateriaalia ja kertoi, miten ruumiillinen kuritus ei enää ole kasvatusmetodina kuten vielä ei-niin-kauan-sitten. Oppilaat lauloivat ja leikkivät meille hauskan englanninkielisen laulun ruumiinosista. Me hauskutimme oppilaita esittämällä heille Hämä-hämä-häkki -laulun koreografioineen. Yksi toinen luokka opiskeli ulkona aidan vieressä auringossa. Siinä olikin mukavan lämmintä viileisiin luokkahuoneisiin verrattuna.

Lähellä koulua sijaitsi Kurje Lakhang -temppeli ja luostari, ja se oli seuraava kohteemme. Tämänkin temppelin nimestä esiintyy useita muotoja, kuten Kurjey tai Kurji. Vanhin kolmesta teppelistä rakennettiin vuonna 1652 paikalle, jossa Guru Rinpoche meditoi 700-luvulla. Toinen temppeli on paikalla, jossa luolan seinämällä on painauma Gurun ruumiista. Kolmannen temppelin rakennutti kuningataräiti Ashi Kesang 1990-luvulla. Temppeleitä ympäröi matala muuri, jonka päällä on 108 stupaa.

Jambay Lhakhang -luostari on peräisin 600-luvulta. Se on yksi 108 luostarista, jotka Tiibetin kuningas Songtsen Gampo rakennutti pahojen henkien karkottamiseksi Himalajalta. Luostarin nykyinen asu on peräisin 1900-luvun alusta.

Lounaalla saimme maistaa korpinpapu- ema datshia. Lounaan jälkeen näimme taivaalla valtavan parven keltanokkaisia alppinaakkoja.

Me yllätimme munkit, kun he olivat peseytymässä boksereissaan Kharchhun luostarin pihan peseytymispaikalla. Luostari on suhteellisen uusi, Namkhai Nyingpo Rinpochen vuonna 1984 perustama. 14. Dalai Lama ja 16. Karmapa (Karmapa oli ensimmäinen tietoiseksi jälleensyntymäksi tunnistettu lama Tiibetin historiassa) tunnistivat nuoren Rinpochen tiibetiläisen laman inkarnaatioksi. Luostarissa on nelisensataa munkkia.

Jakarin luostarilinnoituksen paikalla oli vuonna 1549 rakennettu luostari. Se laajennettiin dzongiksi vuonna 1646, ja se toimii nykyäänkin Bumthangin alueen hallinnollisena keskuksena. Nuoret munkit harjoittelivat rituaalitansseja, ja me seurasimme hetken myös vanhempien munkkien harjoittelua sisätiloissa.

Vielä ei päivän ohjelma ollut tässä, vaan seurasi vierailu bhutanilaisessa kodissa. Siellä meille tarjottiin jakinvoiteetä (teetä, johon sekoitetaan jakinvoita, sokeria ja suolaa), joka maistuikin tiibetiläistä versiota huomattavasti paremmalta. Tee on juotava kuumana, ettei pinnalle ehdi jähmettyä epämiellyttävä rasvakerros. Saimme nähdä myös nuudelin valmistusta tattaritaikinasta. Taikina vain saattoi olla liian paksua, koska nuudelit jäivät syntymättä muutamaa pötkylää lukuunottamatta. Kovan työn takana nekin olivat.

Vietimme vielä aikaa kaupungilla kurkistellen kauppoihin. Yhdessä kaupassa näimme munivan Angry Birds -lelun. Hotellissa meitä odotti taas lämmittävä teekupponen. Ennen illallista meillä oli mahdollisuus testata kasvistäytteisten momojen rypytystaitojamme. Aika monenlaista jälkeä siinä syntyikin, mutta kaikki maistuivat kuitenkin yhtä hyvälle. Momot ovat bhutanilainen versio kiinalaisista dumplingeista, jotka höyrytetään kypsiksi.

Sunnuntai 19.10.2014 - Bumthang-Punakha

Kello seitsemältä hotellin henkilökunta oli hyvästelemässä meitä. Hiljainen talvikausi oli alkamassa, ja he sanoivatkin vievänsä terassia koristaneet kauniit ruukkukukat kasvihuoneeseen ennen kuin pakkasyöt tekevät tuhoaan. Matkamme kohti Punakhaa alkoi sankassa sumussa.

Vähän toista tuntia ajettuamme jalkauduimme jälleen tallustelemaan pitkin tien piennarta. Autoja ei juuri liikkunut. Yöllä oli ollut pakkasta, ja aluskasvillisuutta koristi upeat kuurankukat.

Pidimme tauon Trongsassa ja kävimme torilla katsomassa, mitä tuotteita maalta oli tuotu kaupunkiin myytäväksi. Paljon vihreitä chilejä, punaisia chilejä, kaalia, kukkakaalia, perunoita, papuja, siemeniä, joita pulu tuli nokkimaan muovipussin läpi... Muutaman minuutin ajoimme bussilla, ja taas oli jaloittelun vuoro. Kävimme luonnon helmassa komean vesiputouksen äärellä hoitamassa luonnollisia tarpeitamme. Siellä tapasimme myös makaki-apinoita.

Meillä oli myös hyvä tuuri, koska vähän matkaa taas ajettuamme tien varrrella puussa poseerasi kultalanguri. Se on harvinainen ja harvalukuinen, erittäin uhanalaiseksi luokiteltu apina, jota esiintyy vain pienellä alueella Himalajan juurella.

Kävimme lounaalla Sephun kylässä, ja puolisen tuntia ajeltuamme näimme taas uuden apinalajin. Tien varrella puussa poseerasi tällä kertaa, aivan kuin meitä odottaen, harmaalanguri. Harmaalanguri on huomattavasti yleisempi kuin kultalanguri eikä se ole yhtä sympaattisen näköinen.

Kohta taas jalkauduimme kolmeksi vartiksi ja annoimme kameroidemme laulaa. Uskomattoman hienot maisemat eivät voineet jättää meitä nytkään kylmiksi. Tällä kävelymatkalla haastattelin paikallisopastamme ja kysyin, miten korkealla vielä on kyliä, joissa asutaan. Hän kertoi mielenkiintoisen asian asukkaista, jotka elävät noin 4500 metrin korkeudella. Kyläläiset saavat toimeentulonsa Cordyceps Sinensis -sienestä, jota kasvaa Himalajan rinteillä. Paikallisessa lääketieteessä sienen uskotaan auttavan useisiin vaivoihin ja muun muassa lisäävän mieskuntoa. Sen kilohinta voi olla jopa tuhansia euroja. Kyliin ei ole teitä, ja matka niihin jakeilla ja hevosilla kestää useita päiviä. Oppaamme kertoi käyneensä kaksi kertaa näissä kylissä pienten turistiryhmien kanssa. Turistit pääsevät perille kuudessa päivässä, kun paikallisten pikajakit taivaltavat matkan neljässä päivässä. Perillä näky on hämmentävä. Kylät ovat todella rikkaita, ja kodit näyttävät sekatavarakaupoilta. Heillä on kaikkea mitä voi siellä kuvitella.

Tien viereen oli pysähtynyt pickup-auto, jonka lavalla oli toista metriä korkea hyvin värikäs laatikon näköinen esine. Selvisi, että siinä kuljetettiin ruumista. Ruumis asetetaan sikiöasentoon, mikä selittää laatikon muodon. Kun on valmiiksi sikiöasennossa, on helpompi syntyä seuraavaan elämään.

Puoli viiden aikaan tulimme Damchen Resort -hotelliin. Huone ja kylpyhuone olivat taas hyvin tilavia ja lämpimiäkin, kun olimme tulleet subtrooppiselle alueelle Punakhaan. Näköala erkkerimäisestä ikkunasyvennyksestä oli joelle.

Maanantai 20.10.2014 - Punakha

Aamutuimaan kahdeksan aikaan lähdimme ajelemaan kauniissa auringonpaisteessa 12 kilometrin päähän paikalle, josta alkaa patikkapolku Khansum Yulley Namgyal -stupalle. Retki alkoi rukouslippujen koristamalta riippusillalta ja jatkui riisipeltojen laitaa. Pelloilla oli sirpit käytössä ja sadonkorjuu menossa. Matkaa oli vain pari kilometriä, mutta loppumatka oli pelkkää nousua 200 metriä ylöspäin. Kuningataräiti Ashi Tshering Yangdon Wangchuck rakennutti 4-kerroksisen stupan, ja sen rakentaminen kesti yhdeksän vuotta.

Seuraavana oli vuorossa Punakhan luostarilinnoitus. Pääsimme sinne vuonna 2008 valmistunutta 850000 euroa maksanutta siltaa pitkin. Sillan oli suunnitellut sveitsiläinen arkkitehti, ja saksalaiset avustivat rahoituksessa. Luostarilinnoituksen rakennutti Shabdrung Ngawang Namgyal 1637-1638, ja se toimii talvisin je khenpon (maan korkein hengellinen johtaja) hallinto- ja asuinpaikkana. Neljä kertaa tulipalo ja kerran maanjäristys on tuhonnut dzongin, mutta nykyisen kuninkaan toimesta se on nyt restauroitu täyteen loistoonsa. Ugyen Wangchuck kruunattiin täällä vuonna 1907 ensimmäiseksi lohikäärmekuninkaaksi (Druk Gyalpo). Nykyinen kuningas Jigme Khesar Namgyel Wangchuck ja hänen morsiamensa Jetsun Pema vihittiin täällä vuonna 2011.

Käväisimme välillä hotellissa, ja sitten oli lounasaika. Ajelimme vuoren rinnettä ylös ja ihmettelimme, voiko siellä olla jonkinlainen ravintola. Eihän siellä ollutkaan, vaan meille oli katettu pikniklounas kauniille paikalle. Ilma oli lämmin ja lounas maistui.

Lounaan nautittuamme menimme Sangchhen Dorji Lhuendupin nunnaluostariin. Pihassa nuoret nunnat valmistivat savesta pieniä esineitä, jotka tullaan asettamaan rakennettavaan uuteen temppeliin. Pääsimme sisään seuraamaan resitointia, mikä alkoi rumpujen tahdissa. Syrjempänä muutama nunna oli pukeutuneena värikkäisiin asuihin, ja kohta he aloittivatkin tanssin. Temppeleissä sisällä on yleensä valokuvaaminen kielletty, mutta nyt saimme luvan ottaa kuvia.

Vielä yksi temppelikäynti mahtui päiväohjelmaamme. Se oli tiibetiläisen pyhimyksen Drukpa Kunleyn hedelmällisyystemppeli. Sinne oli matkaa autotieltä kylän ja riisipeltojen läpi ehkä vähän toista kilometriä, loppumatka jyrkkää ylämäkeä, tottakai. Viitisensataa vuotta sitten Drukpa Kunley tuli Tiibetistä nykyisen Bhutanin alueelle ja alkoi opettaa omaa, kansantajuista versiotaan buddhalaisuudesta. Jumalaisena hulluna tunnetun Drukpa Kunleyn tarinat ja vertauskuvat liikkuivat oman peniksen ympärillä. Opetukset saivat merkittävän kansansuosion ja mystikko esitteli taikavoimiaan kopauttamalla pahoja henkiä liekehtivällä viisauden ukkosvasamallaan muuttaen ne näin suojeleviksi hengiksi. Tarinan mukaan suurella buddhalaisella opettajalla oli tapana etsiä nuoria neitsyitä seksikumppaneikseen jousen avulla. Neitsyestä, jota nuoli osoitti, tuli Jumalaisen hullun seuraava partneri. Se oli naiselle tietysti suuri ilo, kunnia ja siunaus. Mekin saimme siunauksen kopautuksella päähän astuessamme hartaina temppeliin. Ase ei kuitenkaan ollut aito, vaan puusta veistetty. Drukpa Kunleytä palvotaan yhä, lapsettomat tulevat temppeliin hakemaan siunausta ja tuovat pikkulapsensa kiitoskäynnille. Talojen seinille on kautta maan maalattu valtavia falloksen kuvia, jotka ovat erityisen yleisiä läheisessä kylässä, jonka läpi kävelimme.

Tiistai 21.10.2014 - Punakha-Paro

Olimme jälleen tien päällä puoli yhdeksältä matkalla Paroon, josta aloitimme Bhutanin kierroksemme. Muutaman kilometrin jälkeen jouduimme tietöiden takia taas jonkin aikaa odottamaan omaa vuoroamme edetä tiellä.

Olin lukenut jostain kirjasta, että moniavioisuus olisi sallittua Bhutanissa. Matkanjohtajamme ei sitä uskonut, joten tarkistin asian paikallisoppaaltamme ja hän vahvisti asian. Sitä harrastetaan koko maassa, mutta eteläosissa nepalilaisten keskuudessa se on yleisempää. Myös naisilla voi olla useita aviomiehiä. Useamman puolison ottoon tarvitaan ensimmäisen puolison lupa.

Kymmenen jälkeen tulimme taas Dochulan solaan. Valitsimme nyt kahdesta kahvilasta sen toisen eli vanhemman. Joimme teekupposet ja ihailimme selkeässä säässä näyttäytyviä lumihuippuisia vuoria. Pysähdyimme vielä hetkeksi kuvaamaan 108 stupaa, jotka olivat menomatkalla sumun peitossa.

Puolilta päivin kävimme lounaalla Thimphussa ja matka jatkui saman tien. Kolmen aikoihin olimme Parossa, ja menimme tutustumaan Paron luostarilinnoitukseen, joka tunnetaan nimellä Rinpung Dzong. Luostarilinnoitus on peräisin alun perin 1400-luvulta, ja se rakennettiin uudelleen 1644. Vuonna 1907 tuli tuhosi luostarilinnoituksen, vain yksi thangka saatiin pelastetuksi. Tulipalon jälkeen dzong rakennettiin uudelleen. Luostarissa on naamio- ja pukukokoelma. Takapihalla on pieni japanilainen puutarha, josta lähtee polku joen rantaan ja sillalle.

Kävimme vielä ostoksilla kaupungilla, ja Emman mukaan tarttui kira ja jakku. Olimme hotellissa noin kello 17.15, ja lämmin tervetuliaistee maistui taas. Olimme siis samassa hotellissa missä vietimme ensimmäisen yömme Bhutanissa. Huoneessa oli sellainen ero, että nyt meillä oli erillinen keittonurkkaus. Sillä vain ei ollut mitään käyttöä, kun ei teetäkään tarvinnut itse keittää.

Keskiviikko 22.10.2014 - Paro

Lähdimme seitsemältä hotellista, koska edessä oli monta tuntia patikointia, eikä se ole kovin mukavaa keskipäivän paahteessa. Paron kaupunki on 2300 metrin korkeudessa, ja ajoimme bussilla parkkipaikalle, joka on 2600 metrin korkeudessa. Sieltä alkoi kolmen kilometrin mittainen polku, joka johti 340 metriä korkeammalla olevalle näköalapaikalle. Toiset jatkoivat vielä näköalapaikalta itse kohteeseen eli Tiikerinpesään, mutta meille riitti pesän katseleminen kauempaa.

Tarinan mukaan Guru Rinpoche lensi paikalle naarastiikerin selässä Tiibetistä. Guru jäi meditoimaan kalliojyrkänteelle, ja tuhat vuotta myöhemmin paikalle rakennettiin Taktsangin luostari eli Tiikerinpesä. Suuresti kunnioitettua Rinpochea pidetään Nyingma-lahkon perustajana. Monet ratsastivat näköalapaikalle hevosen selässä, mutta ei näyttänyt sekään helpolta. Käytimme aikaa kiipeämiseen tunnin ja 45 minuuttia, eli etenimme polulla todella kaikessa rauhassa. Näköalapaikalla on ravintola, ja siellä tarjotaan kaikille sinne saakka kiipeäville teetä. Vietimme ylhäällä puolitoista tuntia nauttien lämpimästä aurinkoisesta ilmasta ja seuraten komean himalajanloistoharakan (Urocissa flavirostris) lentelyä ja lepäilyä puiden oksilla. Vähän kello yhdentoista jälkeen aloitimme paluumatkan.

Alas parkkipaikalle päästyämme bussikuskimme oli vastassa ja ohjasi meidät lounaspöytään. Meille oli järjestetty taas piknik. Aperitiiviksi ja janojuomaksi maistui urakan päätteeksi. olut. Luostarissa saakka käyneitäkin alkoi pikku hiljaa ilmestyä paikalle, että voimme aloittaa ruokailun.

Vielä oli yksi temppeli ohjelmassamme. Kävimme katsomassa yhtä Bhutanin vanhimmista temppeleistä, Kyerchu Lhakhangia. Joidenkin lähteiden mukaan se on Bhutanin vanhin luostari 600-luvulta. Lähellä temppeliä oli katos, jonka alla valmisteltiin polttohautausta.

Puoli neljän aikoihin olimme hotellissa. Kanssamatkustajat halusivat vielä shoppailla, mutta me olimme ostaneet jo aivan tarpeeksi, joten päätimme jäädä hotelliin. Muut jäivät shoppailun jälkeen illalliselle kaupunkiin, me nautimme huoneessamme vapaaillasta ja omista eväistä.

Torstai 23.10.2.2014 - Paro-Kolkata-Delhi

Aamulla oli laukut pakattuina kotimatkaa varten, vaikka yksi yö olikin vielä tarkoitus nukkua Delhissä. Menimme aamiaiselle puoli kahdeksalta, ja puoli yhdeksältä lähdimme lentokentälle, joka oli aivan lähellä hotelliamme.

Lähtöselvityksestä ja turvatarkistuksista ja passien ja koneeseennousukorttien leimauksista ja leimausten tarkistuksista ja tarkistusten tarkistuksista selvittyämme tulimme odotussaliin, joka oli siinä vaiheessa melkein tyhjä. Siellä oli yksi juoma-automaatti ja pari pienen pientä matkamuistomyymälää. Pikku hiljaa sali rupesi täyttymään, ja ennen pitkää alettiin kansaa kerätä ensimmäisenä lähtevälle lennolle. Käytössä ei ollut kaiuttimia eikä minkäänlaista taulua, vaan tytöt yrittivät hennoilla äänillään ilmoitella, minne päin nyt pääsisi lähtemään. Kun kaikille ei sanoma mennyt perille, he kiersivät tutkimassa itse kunkin lippua, josko puuttuvat matkustajat löytyisivät. Kohta perään lähti toinenkin kone, mutta meidän lennosta ei kuulunut mitään, vaikka lähtöaika 10.35 läheni. Sitten saimmekin tiedon, että kone, jolla meidän piti lähteä, on joutunutkin palaamaan Katmanduun, ja arvioitu lähtöaika olisi kello 14. Se tarkoitti sitä, ettemme ehtisi Kolkatassa jatkolennollemme Delhiin.

Meille tarjottiin ensin kuppi teetä keksien kera, ja pian sitten lounaaksi riisiä ja, yllätys, yllätys, kanaa. Se oli kuitenkin niin tulista, että vain riisiä saattoi maistella. Kello 14 pääsimmekin koneeseen, ja 14.25 nousimme pujottelemaan vuorten välissä. Ilma oli taas sen verran pilvinen, ettei upeista Himalajan lumivuorista näkynyt vilaustakaan. Laskeuduimme Kolkataan kello 14.52 Intian aikaa, ja jatkolentomme lähtöaika oli kello 15.10. Mitään toivoa ei ollut ehtiä sille, koska meidän oli mentävä passintarkastuksen läpi, haettava matkalaukkumme hihnalta ja tehtävä uusi lähtöselvitys. Odottelimme sitten, mitä paikallinen agentti saa aikaiseksi. Meille järjestyikin paikat kello 20 lähtevään koneeseen, ja pääsimme odottelemaan loungeen. Siellä aika kuluikin ihan mukavasti napostellessa ja teetä nauttiessa. Oli diwali-juhlan aika, ja sen takia alkoholin tarjoilu ei ollut sallittua, mutta meidän kohdalla toki tehtiin poikkeus ja saimme juomamme.

Vähän yli kahdeksan olimme jälleen ilmassa, ja laskeuduimme Delhiin kello 22.15. Ajelimme bussilla hotelliin, missä odotti illallisbuffet. Kävimme syömässä ja sitten nukkumaan...

Perjantai 24.10.2014 - Delhi-Helsinki

Herätys kello 5.20, aamiainen ja lähtö lentokentälle puoli kahdeksalta. Finnairin lennon AY 022 piti lähteä puoli yhdeltätoista, mutta se oli tunnin verran myöhässä. Lentoaika oli 6 tuntia ja 50 minuuttia, ja laskeuduimme Helsinki-Vantaalle vähän kello 16:n jälkeen. Olimme näin selviytyneet kotiin pienistä vastoinkäymisistä huolimatta.

Kaikki Bhutanin matkat

Maahakemistoon
Etusivulle