Guayaquil, Galapagossaaret ja Quito 18.-28.10.2013

Olympia: Luontoristeily Galapagossaarilla
Matkaseurue: Emma ja Aino (+ 13 muuta)

Olimme jo muutaman vuoden haaveilleet Galapagosin ihmeiden näkemisestä. Kun Olympian esitteessä oli kahdenlaisia matkoja, jäimme muutamaksi viikoksi pohtimaan, valitsisimmeko kokonaispituudeltaan lyhyemmän ja kalliimman vai pidemmän ja halvemman matkan. Asian ratkaisu oli kuitenkin lopulta helppo. Neljä päivää saarilla olisi liian lyhyt aika, joten valitsimme seitsemän päivän saarikierroksen ilman manner-Ecuadorin kiertoa. J lkik teenkin ajateltuna teimme oikean ratkaisun, seitsem nkin p iv n j lkeen matka olisi saanut viel jatkua... Varasimme matkan syyskuun alkupuolella 2012.

HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.

Perjantai 18.10.2013 - Helsinki-Amsterdam-Guayaquil

Lentomme KL1164 lähtöaika oli jo kello 7.05, joten kentällä oli oltava anivarhain. Heräsimme kello 3.50, ja Airport Taxi tuli hakemaan meitä kello 4.40. Kentällä selvisi, että matkallemme osallistuisi meidän ja matkanjohtajan lisäksi kuusi pariskuntaa, kaikenkaikkiaan siis 15 henkeä.

Kone lähti noin 45 minuuttia myöhässä. Pientä jännitystä oli ilmassa, koska meidän piti laskeutua aikataulun mukaan kello 8.35 ja jatkolento lähtisi 9.55. Suurta myöhästymisvaraa ei siis ollut, kun Amsterdamissa piti käydä myös passintarkastuksen läpi. Munakokkelileivän, appelsiinimehun ja teen voimin pääsimme perille, ja reipas kävely kohti seuraavaa lähtöporttia alkoi. Amsterdamissa on käytössä biometristen passien koneellinen tarkastus. Muutama mies oli ohjaamassa meitä oikeaan jonoon. Ensimmäinen ohjasi meidät molemmat konetarkastukseen, mutta sitten hyökkäsi toinen mies ohjaamaan meidät manuaalitarkastukseen. Aino pääsi livahtamaan nopeampaan konetarkastukseen, mutta Emma joutui väkisin hitaampaan. Ei ymmärrä.

Jatkolentokin oli reilusti myöhässä. Meidän piti nousta lennolle KL755 kello 9.55, mutta kone nousi ilmaan tunnin myöhässä. Lihapulla- ja kananakkiaterian jälkeen torkahtelimme ja jatkoimme lyhyeksi jääneitä yöunia. Myöhemmin tarjottiin välipalana jonkinlainen pannupitsan tapainen palanen. Sen mukana oli makaronisalaattia ja hedelmäsalaattia. Ennen laskeutumista saimme vielä jäätelöt. Yhdentoista tunnin lennon jälkeen laskeuduimme Quiton kentälle. Se ei kuitenkaan ollut määränpäämme sinä päivänä, vaan jatkoimme välilaskun jälkeen vielä Guayaquiliin. Yli tunnin kestäneen välilaskun ajan olimme koneessa. Tunnin lentopyrähdyksen jälkeen laskeuduimme Guayaquiliin kello 17. Guayaquil on Ecuadorin suurin kaupunki noin kolmemiljoonaisine asukkaineen. Legendan mukaan kaupungin nimi tulee huancavilcojen päälliköstä ja hänen vaimostaan. Guayas-päällikkö surmasi kauniin Quil-vaimonsa ja hukuttautui itse sen jälkeen, etteivät joutuisi espanjalaisten käsiin.

Maahantulomuodollisuudet sujuivat kohtuullisen nopeasti, ja pääsimme lähtemään hotelliimme. Matkalla näimme Cerro del Carmen -kukkulan laidalla olevan suuren hautausmaan, jossa on monessa kerroksessa olevia "luukkuhautoja" sekä isoja mausoleumin tapaisia rakennelmia. Kukkulan laella on Jeesus-patsas. Majoituimme Oro Verde -hotelliin ja menimme illalliselle kello 19. Tällöin kello oli Suomessa jo kolme aamuyöllä. Illallisen jälkeen uni maistui.

Lauantai 19.10.2013 - Guayaquil-Baltra-Santiago

Aamuun saakka nukkuminen tuotti vaikeuksia, kuin kolmelta heräsimme ensimmäisen kerran ja sen jälkeen vain torkahtelimme. Puoli viideltä nousimme ylös ja puoli kuudelta menimme aamiaiselle. Seitsemältä lähdimme taas lentokentälle, mutta nyt edessä oli vain vajaan kahden tunnin ja vajaan 1200 km:n lento Galapagossaariin kuuluvalle Baltralle. Munakas- hedelmäsalaatti- ja teetarjoilun jälkeen aloitimmekin jo laskeutumisen. Matkatavarahyllyt avattiin ja suihkutettiin kaiketi hyönteismyrkyllä. Edessä olevien istuimien alla olevia käsimatkatavaroita ei käsitelty mitenkään.

Silver Galapagos -laivalta oli miehet meitä vastassa. Ajoimme bussilla rantaan, jossa laskeuduimme ensimmäistä kertaa kumiveneisiin. Matkatavarat kulkivat omia teitään lentokoneesta hyttiimme. Ennen lähtöä bongasimme jo ensimmäiset eläimet eli amerikanmeriharakan, ruskopelikaanin ja merileguaanin. Nousimme kumiveneistä Silver Galapagos-laivalle. Laivan entinen nimi oli M/V Galapagos Explorer II. Se on rakennettu Italiassa, ja siinä on tilaa sadalle matkustajalle. Hyttimme kuului laivan vaatimattomimpiin, mutta siinä oli kuitenkin tarpeeksi tilaa viikon asumiseen. Siinä oli neliöitä 22 ja kolme pyöreää ikkunaa, joista ei juuri mitään nähnyt, mutta joista saimme valoa sisään. Hytissä (eli sviitissä, joiksi niitä kutsuttiin) oli neliöitä yhtä paljon kuin joidenkin Galapagosristeilijöiden luksushyteissä. Laivalla kaikki ruoat ja juomat sisältyivät matkan hintaan, ja niitä oli tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Langaton internet kuului yllättäen hintaan, ja se toimi joka paikassa laivalla.

Aloitimme lounaalla seisovasta pöydästä, minkä jälkeen käytiin läpi risteilyyn ja Galapagossaariin liittyviä yleisiä asioita ja suoritettiin pakollinen pelastautumisharjoitus pelastusliiveihin pukeutumisineen. Laiva lähti kello 14 Baltran kupeesta kohti Santiagon saarta, ja kello 16 oli vuorossa ensimmäinen retki.

Yhteen kumiveneeseen otettiin yleensä 12 henkeä, mutta ryhmäämme ei jaettu kahtia, vaan kaikki 15 mahtui samaan veneeseen kohtuullisen mukavasti. 'Group of Finns' tunnettiinkin jo laivalla loppuviikosta aika hyvin. Rantauduimme kumiveneistä kuivin jaloin Sullivan-lahdelle. Kiersimme mustalla laavakentällä ja kuuntelimme oppaamme selostusta geologiasta. Musta laava on peräisin vuonna 1897 tapahtuneesta purkauksesta. Sileää laavaa kutsutaan havaijilaisittain nimellä pahoehoe. Se on muodostunut juoksevasta kuumasta laavasta. Viileämmästä ja jähmeämmästä laavasta syntyy rosoinen ja teräväsärmäinen aiai-pinta. Oppaamme antoi muistisäännöksi, että sillä kävellessä tulee hoetuksi ai-ai. Laavalla kasvaa vasta muutamia hentoja kasveja sekä laavakaktuksia. Sitä värikkäämpiä olivatkin sitten kevytkenkäravut (Grapsus grapsus), jotka lekottelivat rantakallioilla. Näimme myös ainakin galapagosinkyyryhaikaran, ruskopelikaaneja, galapagosinkyyhkyn ja galapagosinhiirihaukan. Moni ryhmästämme olivat oikeita lintuharrastajia, ja he tunnistivat toki paljon muitakin lentäviä, uivia ja sukeltelevia lajeja.

Illan hämärtyessä palasimme laivalle. Seitsemältä joka ilta kuultiin amerikkalaistyylinen hehkutus päivän tapahtumista ja tiedotus seuraavan päivän ohjelmasta. Puoli kahdeksalta oli päivällisaika, minkä jälkeen uni maistui makealta.

Sunnuntai 20.10.2013 - Bartolome-Espumilla

Heräilimme aamuyöstä useaan kertaan, mutta puoli kuudelta oli noustava ylös. Buffetaamiainen tarjottiin kuudelta, ja puoli seitsemältä olimme valmiina lähtemään päivän ensimmäiselle saariretkelle.

Pääsimme taas kumiveneistä kuivin jaloin Bartholomen saaren rannalle ja aloitimme nousun laudoista rakennettua polkua ja portaita pitkin näköalapaikalle. Tämän retken laivayhtiö oli luokitellut vaativaksi, eikä 388 portaan nousu sadan metrin korkeuteen ihan helppo nakki huonokuntoisilta ollutkaan. Selviydyimme kuitenkin jokseenkin kunnialla urakasta. Sää oli aurinkoinen, mutta ei vielä liian lämmin varhaisen aamun takia. Vaikka Galapagossaaret sijaitsevat päiväntasaajan molemmin puolin, siellä ei ole koskaan kovin kuuma, mikä johtuu vilvoittavista merivirroista. Meriveden lämpötilakin on vain noin 20 astetta.

Huipulta avautui komea näköala Sullivanlahden yli kohti Santiagon saarta. Näkyi myös komea pinnaakkeli ja hiekkarannan edustalla oleva 'uponnut' kraateri. Paluumatkalla alas kuvasimme laavaliskoja ja pikkumaasirkkuja. Näimme myös yksinäisen galapagosinpingviinin, joka keikisteli rantakivikossa. Veneemme koukkasi paluumatkalla sen vierelle, että saimme paremmin napatuksi elukasta kuvia. Amerikanharmaahaikarasta tallentui myös muistikorteillemme komeita kuvia.

Kello 8.20 kapusimme takaisin laivaamme, ja alkoi vapaa-aikamme. Kävimme vielä toisella aamiaisella, kun varhaisaamiainen oli jäänyt vähän niukaksi. Aamupäivän aikana olisi ollut vielä tarjolla snorklausta tai lasipohjaveneajelua. Vain kaksi miestä ryhmästämme kävi snorklaamassa koko viikon aikana, vaikka laivalla oli märkäpukujakin tarjolla ilmaiseksi käyttöön.

Kahdeltatoista menimme lounaalle, ja samaan aikaan laivamme nosti ankkurit ja lähti kohti Santiagon saaren Espumilla-rantaa. Puoli neljältä oli vuorossa "keskivaikea/vaativa" 2,5 tunnin patikkaretki. Kävelymatkaa kertyi vaivaiset 1,5 km, mutta nousua oli 40 metriä ja maasto epätasaista.

Maihinnousu oli märkä, eli kumivene ajoi hiekkarannalle, poistuimme veneestä veteen ja kahlasimme rantaan. Epämukavaa tässä oli jalkoihin tarttunut hiekka, mikä piti saada pois ennen sukkien ja kenkien pukemista. Rannalla oli paljon sinijalkasuulia. Osa kökötteli rantatörmällä, osa kalasteli tekemällä ohjusmaisia syöksyjä veteen. Kuvasimme myös galapagosinmatkijoita, pikkumaasirkkuja ja pelikaania. Rantahietikossa oli liemikilpikonnien tekemiä pesäkoloja. Vähän matkaa käveltyämme näimme aukiolla kilpikonnan jäännökset sekä pikkukuovin. "Puuseppämehiläinen" on ainoa mehiläislaji Galapagossaarilla. Se ilmeisesti näkee vain keltaiset ja valkoiset kukat, joita se ahkerasti pölyttää. Muunväriset kukat ovat harvinaisia saarilla. Retken jatkuessa näimme vielä suuria puumaisia opuntiakaktuksia, galapagosinkyyhkyn, galapagosinhiirihaukan ja keltakerttulin.

Kuudelta olimme takaisin laivalla, seitsemältä oli päivän kertaus ja seuraavan päivän infotilaisuus ja puoli kahdeksalta ruokailu.

Maanantai 21.10.2013 - Punta Vicente Roca-Punta Espinoza

Muutaman kerran herättyämme nousimme ylös kuudelta, kun laivamme ankkuroitui saariryhman suurimman eli Isabelasaaren tuntumaan Punta Vicente Rocan luo. Aamupäivän ohjelmassa oli kumiveneajelu. Meidän kanneltamme ajelulle lähdettiin vasta yhdeksältä, joten aamun saattoi ottaa rennosti.

Keikkuvasta ja kääntyilevästä kumiveneestä oli vaikea saada lintuja osumaan kameran tähtäimeen, mutta onnistuimme kuitenkin jotenkuten saamaan kuvia galapagosinnaamiosuulista, keisarifregattilinnuista, harmaaviklosta, ruskotiiroista, yölokeista, galapagosinmerimetsoista ja galapagosinhiirihaukasta. Kallioilla köllötteli galapagosinhylkeitä ('turkishylkeitä') ja merileguaaneja lämmittelemässä. Meressä ui liemikilpikonnia, merileguaaneja ja tyynenmerenhylkeitä.

Palasimme laivalle lounaalle, minkä jälkeen siirryimme kannelle seuraamaan etenemistämme Fernandinasaaren tuntumaan. Matkalla oli avomerta, joten valaiden näkemiseen oli mahdollisuus. Näimmekin vesisuihkuja, mutta ne olivat niin kaukana, ettei valaita pystynyt tunnistamaan. Uusia lintulajeja olivat havaijinviistäjät ja galapagosinalbatrossi. Näimme ison, monen kymmenen yksilön delfiiniparven. Laiva kääntyi parvea kohti, että näimme delfiinit lähempää.

Puoli kolmen aikaan laiva ankkuroitiin Punta Espinozan tuntumaan. ja kolmelta lähdimme taas kumiveneillä matkaan. Edessä oli kuiva maihinnousu ja 2,5 tunnin kävely, vaikeusaste 'kohtalainen'. Heti rannassa oli paljon merileguaaneja lämmittelemässä ja paistattelemassa auringossa. Tyynenmerenhylje imetti poikastaan ja toinen poikanen keikisteli meille vesirajassa. Osa hylkeistä oli suojautunut auringolta kierimällä hiekassa. Piti kävellä todella katse maassa, ettei olisi astunut leguaanin hännän päälle. Täällä oli myös paljon galapagosinmerimetsoja, oli yksi hylätty pesäkin, jossa kaksi munaa. Vieressä oli merimetson luuranko. Yksi uusi lintulajikin osui kameran etsimeen, kun eteen tuli noin kymmenen karikukon parvi. Galapagosinhiirihaukka poseerasi meille todella rauhallisesti ja pitkään aivan lähellämme.

Varttia vaille kuusi olimme takaisin laivalla, ja iltapuuhat sujuivat normaaliin tapaan.

Tiistai 22.10.2013 - Tagus Cove-Elizabeth Bay

Laiva siirtyi aamutuimaan pienen matkan Isabelasaarella olevan Caleta Tagusin ääreen. Aamiaisen jälkeen puoli kahdeksalta lähdimme patikoimaan. Tämä 2,5 tunnin pituinen retki oli arvioitu vaativaksi.

Kumiveneestä oli kuiva maihinnousu, ja sen jälkeen alkoi heti suhteellisen jyrkät rappuset kohti korkeuksia. Saimme suolaisen Darwinjärven näkyviimme varttitunnissa, ja matkanteko helpottui huomattavasti. Kraaterijärvi oli kaunis katsella, ja lintubongarit erottivat vastarannalta amerikanpitkäjalkoja. Matka jatkui vielä nousuvoittoisena. Emma bongasi komean sudenkorennon. Galapagosinpuuvillassa oli keltaisia kukkia ja valkoisia puuvillapalleroita. Jotkut linnut käyttävät puuvillaa pesänsä rakennusaineena.

Tulimme tavoittelemallemme huipulle noin yhdeksän aikaan. Ihailimme ja kuvasimme komeita näkymiä. Lähin tulivuori oli Darwinin tulivuori. Maisemaa hallitsivat vaaleanharmaat lehdettömät palo santo (pyhä paalu/tikku) -puut. Puun nimi johtuu siitä, että siitä saadaan suitsukkeissa käytettyä hajustetta. Paluumatkalla alas näimme keltaisen maaleguaanin loikoilevan maassa. Poukamaa, johon tulimme ja josta sitten lähdimme, hallitsivat sen kallioseinämille tehdyt merkinnät, jotka olivat merirosvojen ja valaanpyytäjien tekosia.

Kun vähän ennen kymmentä tulimme laivalle, hyttiämme oltiin parhaillaan siivoamassa, joten kapusimme viidennen kannen baariin oluelle/teelle. Kyllä maistuivat.

Puoli kahdeltatoista laiva lähti jälleen liikkeelle päämääränään Elizabethin lahti, jonne oli muutaman tunnin matka. Kahdeltatoista kävimme lounaalla, ja kello 15.15 oli vuorossa kumiveneajelu Elizabethin lahdella.

Vene vei meidät hienoihin mangrovekanaviin, joissa oli liemikilpikonnia, uiskentelevia galapagosinpingviinejä ja kaloja. Varsinkin yksi pingviini poseerasi meille ylpeän näköisenä laavakivellä. Suurimmat mangrovet olivat parikymmenmetrisiä puita. Retken saaliina oli myös yksi kyyryhaikara.

Laiva lähti eteenpäin kello kuusi, ja edessä oli tavallista pidempi taival ja avoimet vedet. Meritautiin taipuvaisia kehoitettiin lääkitsemään itseään. Mekin otettiin pillerit, mutta keinunta ei ollut paha, ja varmaan olisimme pärjänneet ilmankin.

Keskiviikko 23.10.2013 - Post Office Bay-Punta Cormorant

Kahdentoista tunnin merimatkan jälkeen laivamme ankkuroitui aamulla kuudelta Floreana-saaren rannan tuntumaan 'Postitoimiston lahteen'. Puoli yhdeksältä laskeuduimme taas kumiveneisiin, jotka kuljettivat meidät hiekkarannalle, eli kävelyretki alkoi märin jaloin.

Ns. Post Office on tynnyri, jonkalaista aikaiset merenkulkijat käyttivät terveistensä lähettämiseksi kotiin. Alkuperäinen tynnyri oli asetettu paikalle vuonna 1793. Sinne jätettiin viestit, ja kun joku oli menossa osoitteen suuntaan, hän otti viestin mukaansa toimittaakseen sen perille. Meillekin oli varattu mahdollisuus jättää tynnyriin kortteja ja ottaa perille toimitettavaksi kotimme lähellä asuville osoitettuja kortteja.

Lähellä oli jäänteitä norjalaisten toiminnasta paikalla. He kuivattivat ja tölkittivät siellä kalaa. Kävimme myös laavatunnelin suulla katselemassa. Tunneliinkin tehtiin retki, mutta emme osallistuneet siihen, koska varoiteltiin, että retki oli tarkoitettu vain erittäin hyväkuntoisille ja seikkailunhaluisille, ja meille oli tiedossa käynti toisessa helpompikuntoisessa tunnelissa myöhemmin.

Rannalla seurasimme sinijalkasuulien kalastusta ja näimme mm. punaisen merileguaanin, jotka tällä saarella ovat yleisiä. Uutena lintulajina näimme galapagosinnapsun.

Palattuamme laivalle kävimme nauttimassa teekupposet. Puoleltapäivin oli taas vuorossa lounasbuffet, ja puoli kahdelta lähdimme kumiveneajelulle Champion-saaren maisemiin. Kuvasimme tyynenmerenhylkeitä poikasineen, tropiikkiliitäjiä, yölokkeja, krunuyöhaikaraa, naamiosuulia, suomutropiikkilintuja ja pikkukuovia.

Puoli kolmelta olimme takaisin laivassa, ja neljältä lähdimme uudelle reissulle. Kohteena oli nyt Punta Cormorant. Siellä teimme keskivaikeaksi luokitellun tunnin kestävän luontokävelyn märän maihinnousun jälkeen.

Kävelimme laguunille, jossa viihtyivät karibianflamingot ja valkoposkisorsat. Päästyämme niemen toiselle rannalle seurasimme pitkään sinijalkasuulien kalastusta. Yhtään kalaa emme nähneet niiden saavan, mutta ahkerasti ne suorittivat syöksyjä yksittäin ja kaksittain. Rannalla uiskenteli myös hai, ja hiekalla lepäsi hain haukkaama rausku. Auringon mennessä mailleen palasimme laivalle kuudelta.

Torstai 24.10.2013 - San Cristobal

Aamulla kuuden aikoihin laivamme saapui San Cristobal-saaren edustalle. San Cristobal on yksi Galapagosin kolmesta asutusta saaresta. Puerto Baquerizo Morenossa on 5500 asukasta, ja se on Galapagosin maakunnan pääkaupunki. Saarella on lentokenttä ja useita hotelleja ja ravintoloita.

Puoli kahdeksalta laskeuduimme jälleen kumiveneisiin, joka ajoi meidät Puerto Baquerizo Morenon satamalaiturille. Laiturin vieressä laavakivillä käyskenteli komea kruunuyöhaikara. Näimme myös kyyryhaikaran, ruskopelikaanin ja tyynenmerenhylkeitä. Kadun varrella olevan penkin oli vallannut sillä löhöilevä tyynenmerenhylje. Nousimme vanhaan rämisevään bussiin, jolla matkasimme 45 minuuttia saaren sisäosassa sijaitsevaan jättiläiskilpikonnien kasvattamoon Galapaguera Cerro Coloradoon. Saaren sisäosan kukkulat keräävät pilviä, ja sumu ja tihkusade pitävät alueen vihreänä.

Kilpikonnat kasvatetaan täällä munien hautomisesta lähtien useita vuosia ja palautetaan sitten samalle saarelle, josta ne ovat kotoisin.

Kierroksen päätyttyä oli vapaata aikaa kaupungilla, ja teimme ostoksemme: molemmille t-paidat, Emmalle sinijalkasuulataulu ja pieni kivikilpikonna sekä postikortteja lähetettäväksi ystäville. Nämä olivat ainoat menot koko viikon aikana. Kaikki muu oli sisältynyt matkan hintaan. Noin kymmentä vaille kaksitoista olimme takaisin laivalla. Kävimme lounaalla ja vietimme koko loppupäivän laivalla.

Laiva siirtyi puolenpäivän jälkeen pienen matkan Wizard Hillin tuntumaan. Tarjolla olisi ollut iltapäivällä snorklausta tai kävelyä hiekkarannalla. Koska rannalla ei sanottu olevan mitään sen kummempaa erikoista, päätimme keskittyä kuviemme katseluun, karsimiseen ja käsittelyyn kannella. Auringon laskiessa läheinen Roca Leon Dormido eli englanniksi Kicker Rock oli vaikuttavan näköinen.

Perjantai 25.10.2013 - Los Gemelos-Darwinin tutkimusasema

Viimeinen risteilypäivä! Olimme lipuneet aamuyön tunteina pois San Cristobalin rannikolta ja ankkuroiduimme puoli seitsemältä Santa Cruzin rannikolle Puerto Ayoraan. Puerto Ayora on Galapagosin suurin kaupunki, jossa on yli 10 000 asukasta. Yhteensä Galapagossaarilla on asukkaita noin 20 000.

Kahdeksalta lähdimme 3,5 tunnin retkelle saaren sisäosiin. Edessä oli jälleen bussimatka, nyt vähän parempitasoisella ajoneuvolla. Menimme katsomaan vapaana käyskenteleviä ja kylpeviä jättiläiskilpikonnia. Maasto oli märkää ja paikoin savista, joten tarjolla olleet kumisaappaat olivat hyvä vaihtoehto. Mutalammikossa kylpevät kilpikonnat näyttivät nauttivan olostaan. Konnia oli lammikossa lähes kaksikymmentä. Valkoposkisorsa piti niille seuraa.

Kävimme kaksikerroksisessa laavaluolassa. Laavaluolat syntyvät, kun tulivuoren purkautuessa sula kivimassa virtaa syvänteeseen. Yläpuolinen ilman kanssa tekemisissä oleva laava jäähtyy, ja pinnalle muodostuu kova kuori. Kuoren alla kuuma massa jatkaa matkaansa. Luolasta siirryimme paikalle, jossa laavatunnelin katto oli romahtanut ja paikalle oli syntynyt valtava kraaterimainen syvennys. Lähistöllä oli toinen samanlainen, mutta vähän pienempi 'kraateri' ja ympärillä scalesiametsää. Scalesia kasvaa 400-500 metrin korkeudessa ja on taitava veden varastoija.

Kahdeksitoista palasimme laivan lihapatojen ääreen, ja puoli kolmelta lähdimme uudelleen Puerto Ayoraan. Tämä oli koko matkan viimeinen retki, ja se suuntautui Charles Darwinin tutkimusasemalle, joka on kaupungin laitamalla. Täällä asustelee komeita jättiläiskilpikonnia ja maaleguaaneja. Myös vuonna 2012 kuollut, lajinsa viimeinen yksilö, Yksinäinen Yrjö asusteli täällä. Yrjö on täytettävänä ja se pannaan aikanaan näytteille 'jonnekin'. Joidenkin arvioiden mukaan Yrjö saattoi olla jopa 180-vuotias. Kuvasimme myös kaktussirkkua opuntiassa sekä sancristobalinmatkijapariskuntaa puussa.

Tutkimuskeskuskierroksen jälkeen oli vapaata aikaa tutustua kaupunkiin. Onnistuimme löytämään kaupan, jssa myytiin postimerkkejä. Olimme ostaneet ja kirjoittaneet kortit jo edellisenä päivänä, mutta merkkien hankkiminen ei ollutkaan aivan yksinkertaista. Istahdimme penkille ja liimasimme valtavan kokoiset merkit paikoilleen. Merkit peittivät osan nimistäkin kokonaan, jolloin jouduimme korjailemaan osoitekenttää. Kaupungin postitoimisto oli jo suljettu, mutta jätimme kortit sen yhteydessä olevaan postilaatikkoon. Kalastajaveneet olivat tulleet rantaan, ja kalakauppa kävi vilkkaana. tyynenmerenhylje ja lukuisat pelikaanit odottivat osaansa saaliista. Hummerit olivat valtavan kokoisia ja punainen kala näytti olevan enemmistönä.

Palasimme laivalle viiden maissa ja aloitimme laukkujen pakkaamisen. Ryhmämme oli varannut päivällispaikaksemme tällä kertaa viidennen kannen grillin. Pukeuduimme lämpimästi ja aloitimme siellä pihvien paiston puoli kahdeksalta. Jokainen sai oman paistokivensä, jolla voi kypsentää ruokansa halutunlaiseksi. Tarjolla oli sekä nautaa, kalaa että kanaa. Mukava kokemus tuokin.

Lauantai 26.10.2013 - Baltra-Quito

Aamulla oli varhainen ylösnousu, kun lentokoneen ruumaan menevät matkalaukut piti laittaa oven ulkopuolelle jo kuudelta. Sitten odoteltiin vain ja kehiteltiin nälkää aamiaista varten. Aamiaisen jälkeenkin oli vielä aikaa oleiluun ennen kuin hytit piti luovuttaa puoli kahdeksalta. Kumivenekyydit lentoasemasaari Baltralle aloitettiin kahdeksalta, ja me poistuimme laivalta puoli yhdeksän maissa. Kuvasimme vielä meille poseeraavaa laavalokkia ennen kuin nousimme bussiin, joka vei meidät lentoasemalle.

Kymmeneltä pääsimme AeroGalin Airbus 319-koneeseen, ja kone lähti aivan aikataulun mukaisesti kello 10.30. Vajaan kahden tunnin lennolla meille tarjoiltiin juustolautanen ja sämpylä. Teimme välilaskun Guayaquilissa ja jatkoimme sitten Quitoon. Kun olimme kääntäneet kellojamme tunnilla eteenpäin, ne näyttivät Quitoon saapuessamme vähän yli puolta kolmea.

Matkaesitteen ohjelman mukaan 'Teemme heti pienen kiertoajelun ja paikannamme kaupungin tärkeimmät maamerkit". Jostain syystä ajoimme kuitenkin suoraan JW Marriot -hotelliin. Kaupunkikierros tehtiin sitten pimeässä puoli seitsemän jälkeen. Pysähdyimme La Basilican luona ja jatkoimme sitten vanhankaupungin keskustaan. Itsenäisyydenaukiota hallitsee La Catedral Metropolitana. Keskellä aukiota on marmorimonumentti, joka on pystytetty Ecuadorin ensimmäisen, vuoden 1809 itsenäisyysjulistuksen muistoksi. El Sagrario oli alun perin katedraalin pääkappeli, mutta toimii nyt itseäisenä kirkkona. Aukion laidalla on myös kaupungintalo ja arkkipiispan palatsi, jossa nyt on kauppoja ja ravintoloita. Kävelimme San Fransiscon aukiolle, jota hallitsee fransiskaaniluostari. Matkan varrelle jäi komea jesuiittakirkko.

Nautimme läksiäispäivällisen entiseen teatterirakennukseen sijoitetussa ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Sunnuntai 27.10.2013 - Quito-Amsterdam

Sunnuntaiaamun otimme rauhallisesti. Söimme myöhään aamiaisen ja kävimme hotellin conciergeltä pyytämässä karttaa ja vinkkejä koskien käyntiä La Carolina -puistossa ja siellä olevassa kasvitieteellisessä puutarhassa. Kun menimme ulos, näimme valtavan ihmisjoukon vaeltavan hotellimme ohikadulla. Yritimme selvittää hotellin silinterihattupäiseltä herralta, mistä oli kysymys, mutta emme saaneet täyttä selvyyttä. Sellainen käsitys jäi, että tapahtuma on kaksi kertaa vuodessa, ja Quiton ympäristöstä tulee yli 50-vuotiaat marssimaan 'huvin vuoksi'. Saimme lisäksi kuulla, että kasvitieteellisessä puutarhassa on perhostalo.

Jouduimme välillä kulkemaan väkijoukon mukana, mutta enimmän matkaa oli käytettävissä erillinen jalankulkuväylä, minne marssijat eivät tulleet. Matkaa hotellista La Carolina -puistoon oli tuskin kilometriä enempää. Puistossa oli paikallisia ulkoilemassa, ja jäätelönmyyjiä oli tiheässä. Näimme omituisen koiranulkoiluttajankin. Villakoira oli takertunut pyöräilijän selkään ja niin parivaljakko viiletti puistotiellä vauhdikkaasti. Maksoimme 3,50 dollaria per henki ja pääsimme kasvitieteellisen puutarhan puolelle. Suunnistimme heti perhostaloon. Mitään suuria määriä erilaisia perhosia siellä ei ollut, mutta muutamia kauniita kuitenkin. Sitten kävimme orkideatarhassa ihailemassa kauniin kauniita kukkasia, joista monet olivat endeemisiä. Ruusutarhassakin oli paljon ruusuja, mutta näytti siltä, että se ei ollut nyt parhaimmillaan.

Palasimme hotelliimme kahdeksitoista lounaalle. Puoli kahdelta tultiin hakemaan pakatut matkalaukut huoneen oven takaa, ja kahdelta lähdimme kohti lentokenttää. Matka kesti tunnin verran, ja melkein yhtä kauan kesti lähtöselvityksen teko koneilla, jotka eivät aina toimineet niin kuin oletimme. Jokainen sai kuitenkin viimein borderinsa myös Helsingin lennolle, ja jätimme laukkumme baggage dropiin. Turvatarkastuksessa Emman repussa havaittiin jotain epäilyttävää, ja se pengottiin läpikotaisin. Muuta mahdollista epäilyttävää sieltä ei löytynyt kuin aurinkolasikotelo. Kun odottelimme rauhassa koneen lähtöä, Emma kuulutettiin 'laukun tarkastukseen'. Emmalle oli langennut pistokokeen voittoarpa, ja niin tupaten täynnä ollut isokin laukkumme pengottiin läpikotaisin.

Koneemme lähtöaika oli 17.35. Teimme taas välilaskun Guyaquiliin, missä poistuimme koneesta. Laskimme kolikkomme määrän ja sijoitimme ne suklaaseen. Matka jatkui kello 20.20 kohti Amsterdamia.

Maanantai 28.10.2013 - Amsterdam-Helsinki

Lento Amsterdamiin Guayaquilista kesti noin 11 tuntia, ja olimme perillä noin kello 13.30 Alankomaiden aikaa, mikä takoittaa kello 7.30 Ecuadorin aikaa, kun Euroopassa oli siirrytty kesäajasta normaaliaikaan. Amsterdamissa meillä oli seitsemisen tuntia aikaa odotella lentoa Helsinkiin. Onneksi saimme loungen käyttöömme edes kolmeksi tunniksi. Emme edes laskeneet, montako teekupillista ehdimme sinä aikana juoda muffinien ja keksien kanssa.

Lento Helsinkiin lähti myöhässä, mutta olimme kuitenkin voimakkaan myötätuulen ansiosta aikataulun mukaan perillä. Laskeutuessa kone heittelehti myrskyssä kovasti, mutta maahan tulo oli kuitenkin pehmeä. Saimme kohtuullisessa ajassa laukkumme ja otimme taksi kotiin, jonne tulimme vähän ennen yhtä tiistaina aamuyöllä.

Matka onnistui erinomaisesti ja olimme tyytyväisiä. Saaria voisi kiertää toisenkin kerran, mutta siihen tuskin tulee tilaisuutta ainakaan Ainolle. Ehkä sitten Emmalle 30 vuoden kuluttua...

Kaikki Ecuadorin matkat

Maahakemistoon
Etusivulle