HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.
Keskiviikko 30.12.1998 - Puerto Plata-Dajabon-Cap Haitien
Selviydyimme passintarkastuksesta käymättä siellä. Eli matkanjohtajamme vei passimme leimattaviksi.
Lähdimme rajalta kello 10.50. Maailma muuttui eri näköiseksi ylitettyämme rajan. Talot ja muut
rakennukset olivat todella rähjäisiä. Paitsi että kirkot olivat komeita joka paikassa.
Pysähdyimme eräässä kylässä ihmettelemään meininkiä. Samoin pysähdyimme erään joen varrella
ihmettelemään haitilaisten pesutupameininkiä. Joki kuhisi pyykkäreitä, ja rantahietikko oli
täynnä värikkäitä kuivumassa olevia vaatteita. Käyttämämme vessa oli sieltä hygieenisimmästä
päästä - kävimme kaktuksen juurella. Pysähdyimme jossain, jota matkanjohtajamme kutsui
rommitehtaaksi. Jotain siellä keitettiinkin, kun höyry nousi kattiloista. Ja pian matkan
edetessä meille tarjottiin juotavaa. Huh.
Tulimme Cap Haitienin kaupunkiin, jossa on 250.000 asukasta. Kävimme lounaalla jossain
hotellissa kaupungin keskustassa ja lähdimme sitten kiertämään kauppatoria ja -hallia.
Olisikohan kannattanut jättää käymättä? Ei ainakaan tullut mieleen tehdä ostoksia.
Hotellillemme oli useampi kilometri matkaa
kaupungista ja se oli erittäin huonon tien päässä - mutta kauniilla hiekkarannalla.
Pääsimme sinne kello 18.15.
Kello 19.15 lähdimme seuraamaan voodoo-rituaalia. Alkoi kuitenkin sataa rankasti,
ja paikassa ei ollut seiniä ja kun kattokin vuoti, niin tilaisuus peruutettiin. Kävimme
hotellissa syömässä illallista ja menimme sitten suojaisempaan paikkaan voodoota katsomaan.
Olihan siinä katsomista. Jätän tarkemmat kuvaukset toiseen kertaan...