|
Kefalonia 3.-10.9.1983
Aurinkomatkat: Kefalonia
|
|
|
        |
HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.
Emma oli 2,5-vuotias, kun lähdimme ensimmäiselle yhteiselle lomamatkallemme etelään. Koska meillä ei ollut aikaisempia kokemuksia vastaavilta matkoilta, oli ilmassa lievää jännitystä. Lentokone lähti aikaisin aamulla. Emmalla oli oma paikka, jossa hänen olisi pitänyt istua turvavöissä nousun ja laskun ajan. Hän ei suostunut kuitenkaan olemaan paikallaan, vaan halusi välttämättä syliin, josta näki jonkin verran paremmin. Koneemme teki menomatkalla välilaskun Zakyntosiin, joten näitä nousuja ja laskuja riitti. Muuten matka meni oikein hyvin. Koneessa oli lentoemäntänä eräs Anne, joka oli ollut edellisenä keväänä Melkossa pienten eli Emman ryhmässä hoitajan sijaisena. Hotellimme sijaitsi syrjässä kaikesta. Argostolin kaupunkiin oli matkaa toistakymmentä kilometriä. Lähin kylä, Svoronata, oli parin kilometrin päässä. Siellä vain ei ollut oikeastaan mitään. Kylästä ei saanut edes hedelmiä. Kylän laidalla oli yksi taverna, jossa ei yleensä ollut ketään. Näin eristetyksi paikaksi en hotellia kuvitellut matkaa varatessani. Olimme jokseenkin täysin hotellimme palvelujen varassa. Meillä oli hotellissa puolihoito, joten söimme siellä joka ilta. Päivällinen tarjottiin vasta kello 20.00, joten Emma oli aina jo hyvin väsynyt. Lisäksi Emma sai kovan yskän ja kuumetta pari päivää perillä oltuamme. Samassa hotellissa oli eräs suomalainen lääkäriperhe, jolta saimme antibioottikuurin. Kuume laski ja yskä hellitti. Ilmat olivat mitä parhaat, ehkä vähän liiankin lämpimät. Lasten leikkikenttä oli niin kuuma paikka, että Emma pääsi harrastamaan mielipuuhaansa eli keinumista vain aikaisin aamulla. Lastenaltaassa oli kuitenkin hyvin virkistävää viettää aikaa. Hiekkarantoja hotellin läheisyydessä oli kaksi. Toinen oli hotellin oma ranta, jossa sai pelätä, että lentokoneet laskeutuvat päälle, ranta kun sijaitsi kiitoradan päässä. Rannalle johti jyrkkä ja kivinen polku. Vielä vaikeakulkuisempi oli tie yleiselle rannalle, jossa kävimme kerran, samoin kuin hotellin omallakin rannalla. Kummallakaan rannalla ei ollut mitään palveluita, ei suihkua, ei kioskia Liikkumistamme rajoitti Emman vaatimat parin tunnin päiväunet. Emme osallistuneet matkatoimiston järjestämiin retkiin. Kerran kävimme Argostolissa paikallisella bussilla. Ostimme sieltä (oli pakko, kun se ei irronnut Emman kädestä) muovisen työnnettävän apinan, joka piti rummuttaessaan kamalaa meteliä. Tämä lelu olikin sitten Emman mukana ihan joka paikassa. Missä me liikuimme, siellä oli rätinää. Jossain vaiheessa vielä lomamme aikana apinasta irtosi yksi osa, ja se lopetti rummuttamisen - meidän muiden onneksi. Emmalle oli uutta se, että ihmiset olivat jatkuvasti kimpussa, paijaamassa ja ottamassa syliin. Siinä eivät auttaneet itkut eivätkä potkut - se oli kreikkalaista lapsirakkautta, johon saimme tutustua vielä monet kerrat myöhemminkin. Tottua siihen ei voinut Syöminen ei tahtonut Emmalta oikein sujua. Ruokaa olisi päivällisellä ollut vaikka miten paljon, mutta Emma tyytyi vain maistelemaan vähän keittoja. Lounaaksi söimme yleensä hotellin baarissa jotain pientä, voileivän, spagettia tms. Kerran kävimme kylän tavernassa syömässä "makaronilaatikkoa", jota Emmakin suostui maistelemaan. Kun sitten paluumatkalla lentokoneessa tarjottiin ruokaa, Emma hotki sitä niin kuin ei olisi koskaan ruokaa ennen nähnytkään. Suomalainen ruoka on sentään jotain! Ensimmäinen matkamme oli jonkinlainen pettymys. Viikko syrjäisessä hotellissa, Emma yskäisenä ja kuumeisena. Emme kuitenkaan lannistuneet, vaan valitsimme paremmin seuraavana syksynä. |
        |
© Aino Ilkkala