Samos 21.-28.6.1995

Aurinkomatkat: Samos
Matkaseurue: Emma ja Aino

HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.






Keskiviikko 21.6.1995 - Helsinki-Samos

Saimme nukkua aina kello puoli kahdeksaan saakka. Pakkasimme loput matkatavaramme ja lähdimme taksilla lentoasemalle. Lentokone lähti kello 11.05, ja laskeuduimme Samokseen kello 14.25.

Pääsimme mutkitta Paradise-hotelliimme. Nauroimme makoisasti säännöille, jotka oli kirjattu jonkin verran puutteellisella englanninkielellä seinälle. Purimme laukkumme, ja Aino lähti matkanjärjestäjän tervetulotilaisuuteen kello 17 Emman jäädessä potemaan hotelliin kurkkuaan. Teimme illansuussa pienen kävelylenkin kaupungilla.



Torstai 22.6.1995 - Samos

Herätys kello 7, aamiainen 7.30 ja puoli yhdeksältä retkelle. Osallistuimme matkanjärjestäjän bussiretkeen Samoksen saaren ympäri.

Ensimmäinen kohteemme oli Timios Stavroksen eli Pyhän ristin luostari. Luostari sai alkunsa pienestä kirkosta vuonna 1582. Koumaradein kylässä kävimme keramiikkapajassa ja yrttikaupassa, josta ostimme johanneksen leipäpuun palkoja. Pyrgosin viehättävässä kylässä teimme kävelyretken ja kävimme maistamassa jugurttia hunajan kera.

Kello 12 tulimme näköalapaikalle, josta ihailimme 1440 metriä korkeaa Kerki-vuorta. Vielä ennen lounasta ehdimme käydä viinitehtaalla Karlovasin kylän liepeillä maistelemassa viinejä. Lounaan jälkeen oli puoli tuntia käppäilyaikaa Potamin rannalla. Pidimme vielä kello 15 kahvitauon Satakielilaaksossa, ja olimme takaisin hotellissa kello 17.

Illan suussa menimme kaupungille hoitelemaan asioita. Vaihdoimme rahaa ja veimme passimme matkatoimistoon Turkin retkeä varten ja haimme patikointikartan. Sitten kävimme syömässä pizzat ja ostamassa mekon, paidan, kalenterin ja kortteja. Olimme hotellissa kello 21.20. Huoneemme katossa lymyili gekko, mutta mitäs siitä. Uni maistui Emmallekin.










Perjantai 23.6.1995 - Samos

Perjantai oli patikointipäivä. Lähdimme kymmeneltä kohti Vathyn kylää. Samoksen kaupunki oli ennen nimeltään Vathy, ja nykyistä Vathya kutsuttiin Ylä-Vathyksi. Pieni hiki nousi pintaan sinne kiivetessä. Nautittuamme kuppilassa virvokkeita palasimme Samokseen kukkulan toista rinnettä, jossa oli porrastettu polku.

Kello 14 menimme hotellin uima-allasbaariin syömään lounaaksi kreikkalaisen salaatin ja souvlakin. Jäimme allasalueelle lueskelemaan hetkeksi, kunnes menimme huoneeseemme kello 16.30.

Lauantai 24.6.1995 - Kusadasi ja Efesos

Teimme laivaretken Turkkiin. Laiva lähti Samoksen satamasta puoli kahdeksalta, ja runsaan 27 kilometrin matkaan Kusadasiin meni puolisentoista tuntia.

Kusadasi ja Efesos

Olimme takaisin Samoksen satamassa vähän kello 18:n jälkeen.










Sunnuntai 25.6.1995 - Samos

Sunnuntaiaamuna otimme bussin ja matkustimme naapurikaupunkiin Pythagorioniin katsomaan Eupalinoksen tunnelia. Tunneli rakennettiin 500-luvulla eaa ja on yksi antiikin ajan huomattavimmista insinööritaidon saavutuksista. Tunneli on 1350 metriä pitkä, ja se rakennettiin johtamaan vettä lähteestä vuoren läpi sen pohjoispuolelta Pythagorionin kaupunkiin.

Kävimme sitten Kristuksen kirkastuksen kirkossa ja sen yhteydessä olevalla kauniilla hautausmaalla. Tutustuimme vielä arkeologiseen museoon ennen kuin palasimme bussilla Samokseen kello 13.05.

Kun nyt olimme päässeet arkeologian makuun, menimme Samoksessa myös arkeologiseen museoon. Museon kuuluisin esine on kouros eli yli viisimetrinen nuorta miestä esittävä patsas 500-luvulta eaa.

Kävimme kevyellä lounaalla eli tsatsikilla ja menimme hotelliin levähtämään. Keitimme iltapäiväteet ja lueskelimme, kunnes lähdimme illalliselle Gregory- tavernaan kello 20.

Maanantai 26.6.1995 - Samos

Vietimme koko maanantaipäivän Samoksessa. Aamupäivän kiertelimme lähinnä kaupoissa. Ostimme repun, CD-levyjä sekä tuliaisviinit, -ouzon ja -karkit. Välillä kävimme kevyellä välipalalla.

Kello yhden maissa olimme takaisin hotellissa. Lepäilimme kunnes menimme syömään uima-allasbaariin. Tilasimme tsatsikia, täytettyjä tomaatteja ja hampurilaisen. Uima-allasalueella ilta kuluikin mukavasti kello 20.50:een asti.










Tiistai 27.6.1995 - Samos

Tiistai oli taas patikointipäivä. Lähdimme kello 9.10 kohti Vlamarin laaksoa. 1 tunnin ja 20 minuutin jälkeen tulimme Kamaran kylään, jossa saimme helpotusta nestevajaukseemme. Vettä, spritea ja olutta kului... Pikkuinen poika kuskasi kolmipyörällään erilaisia hedelmiä ja vihanneksia ja esitteli niitä meille.

Ihailtuamme laakson maisemia lähdimme paluumatkalle kello 11.10. Edessä oli toiset viisi km - pääasiassa nyt alamäkeä. Kaupunkiin päästyämme söimme jäätelöt ja menimme uima-altaalle. Söimme allasbaarissa kreikkalaiset salaatit. Sitten näimme senkin ihmeen, että Emma ui. Meinasi jäädä viime tippaan, koska seuraavana päivänä oli edessä kotimatka.

Keskiviikko 28.6.1995 - Samos

Ilma lämpeni entisestään, ja nyt oli jo vaikeata nukkua huoneessa, jossa ei ollut ilmastointia. Emmalla oli vatsa kipeä eikä hän käynyt aamiaisella. Keitettiin Emmalle sitten vain teetä. Lueskelimme ja ratkoimme ristisanatehtäviä huoneessa aamupäivän. Huone oli luovutettava kello 11, jolloin siirryimme uima-allasbaariin istuskelemaan.

Lentomme lähti kello 16.00, ja laskeuduimme Helsinki-Vantaalle kello 20.05.


Kaikki Kreikan matkat

Maahakemistoon
Etusivulle






© Aino Ilkkala