Madagaskar 9.-23.11.2015

Olympia: Madagaskarin kiertomatka
Matkaseurue: Emma, Aino ja Päivi (sekä 11 + 1 muuta)

Viimeinen Ainon "pakko käydä" -listalla oli Madagaskar. Kun se tuli Olympian ohjelmaan, varasimme matkan heti kesällä 2014.



HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.

Maanantai 9.11.2015 - Helsinki-Pariisi

Madagaskarille ei tietenkään ole suoria lentoja Helsingistä, joten koukkasimme Pariisin kautta. Finnairin lento lähti kello 16.05, ja kolmen tunnin kuluttua laskeuduimme Charles De Gaullen lentokentälle. Köyhäksi ovat tarjoilut käyneet Finnairilla, saimme nimittäin kupin teetä ja mustikkamehua. Rahalla olisi saanut jonkin kämäisen sämpylän.

Sukkulabussi vei meidät lentokenttähotelliin, missä nautimme illallisen. Muuta emme ehtineetkään, kun oli parasta mennä nukkumaan.







Tistai 10.11.2015 - Pariisi-Antananarivo

Lähtö hotellista oli jo kello 7.30 kohti lentokenttää. Siellä harjoittelimmekin sitten jonotusta. Pitkät ja hitaasti etenevät jonot olivat laukkujen luovutukseen, passintarkastukseen, turvatarkastukseen, boardingiin ja lopulta koneeseen. Paikkamme olivat rivillä 36 eli varauloskäynnin kohdalla, joten jalkatilaa oli tarpeeksi.

Lounastarjoilun (salaattia, kanaa, mutakakkua, Camembertiä ym.) jälkeen Yritimme kuluttaa aikaa parhaamme mukaan lueskelemalla ja sudokuja ratkaisemalla. Vähän ennen laskeutumista saimme iltapalaksi salaattia, leipää, tuorejuustoa ja omenaleivonnaisen teen kera.

Laskeuduimme Antananarivon kentälle kello 23:n jälkeen. Passintarkastus ja viisumin hankinta olikin erikoinen prosessi. Passit kerättiin kasoihin, ja lasikopissa olevat virkailijat käsittelivät ja leimailivat niitä. Kun tarpeeksi moni oli niitä käsitellyt, yhden tehtävänä oli huutaa valmiin passin haltijan nimi, ja niin pikku hiljaa jokainen sai passinsa. Sitten matkalaukkuhihnalle ja rahanvaihtoon. Vaihdoimme yhteensä 150 euroa ariaryiksi, ja se määrä riittikin hyvin koko matkan ajaksi.

Yhden aikaan olimme bussissa, ja puoli tuntia ajeltuamme tulimme Palissandre-hotelliin. Uni ei tullut heti silmään, vaan valvoimme kello kolmeen asti.










Keskiviikko 11.11.2015 - Antananarivo-Andasibe

Eihän tänne lepäilemään tultu. Siispä heti seitsemän jälkeen aamiaiselle ja puoli yhdeksältä bussilla kohti itää ja Andasiben kansallispuistoa. Pääkaupungin liikennettä seuratessa oli helppo huomata, että miesvoima jyllää. Valtavia tavarakuormia kuljetettiin pitkin katuja niin, että yksi tai useampi mies veti kärryjä ja toiset työnsivät. Isot tavaramäärät kulkivat myös päiden päällä, pääasiassa naisten päiden päällä.

Aina missä oli lampi tai joki, paikalla oli pyykkäreitä. Pyykit levitettiin nurmikolle kuivumaan. Kuulimme, että Bill Gates oli lahjoittanut hyttysverkon jokaisen madagaskarilaisen vuoteen ympärille estämään malariahyttysten tekosia. Kaikki eivät kuitenkaan katsoneet verkkoa tarpeelliseksi, vaan monet päätyivät käyttämään niitä kalastukseen.

Puoli kymmeneltä tulimme makipuistoon, jossa saimme ensikosketuksen Madagaskarin lukemattomiin makilajeihin. Näimme ainakin vareja, Coquerelin sifakoita, ruskomakeja, rengashäntämakeja ja bokombaleja. Puistossa oli myös kilpikonnia ja joitakin kameleontteja. Madagaskar irtosi Afrikasta 135 miljoonaa vuotta sitten Intian kanssa, mutta erosi Intiasta 88 miljoonaa vuotta sitten. Saaren noin 150 maalla elävää nisäkäslajia ovat kaikki kotoperäisiä. DNA-tutkimusten mukaan saaren sata makilajia periytyvät kaikki samasta rantautuneesta lajista.

Nautimme lounaan puiston ravintolassa, minkä jälkeen jatkoimme matkaa kohti Andasibea. Matkan varrella oli paljon riisiviljelmiä. Pysähdyimme myös kuvaamaan maisemaa näköalapaikalta. Kolmen jälkeen tulimme matelijapuistoon, jossa oli jos jonkinlaista kameleonttia, käärmettä ja liskoa. Joitakin kameleontteja oli hyvin vaikea havaita, kun olivat aivan taustansa värisiä. Näimme myös, miten näppärästi kameleontti nappasi kielellään sille tarjotun heinäsirkan. Näimme myös muutaman hännätöntanrekin ja juovatanrekin.

Kello 16.20 matka jatkui vielä vajaat kaksi tuntia, kunnes tulimme Vakona Forest Lodge-hotelliin. Ohjelmassa oli sitten enää iltaruokailu puoli kahdeksalta.











Torstai 12.11.2015 - Andasibe

Varhainen herätys ja lähtö Andasibe-Mantadian kansallispuistoon puoli kahdeksalta. Puisto on 154 neliökilometrin laajuinen, joten näimme siitä vain murto-osan.

Runsaan kolmen tunnin luontokävelyn aikana bongasimme kameleonttien lisäksi lukuisia lintuja (mm. madagaskarinparatiisimonarkkeja, madagaskarinvästärakkejä ja huivikehrääjän). Huivikehrääjä oli maastoutunut niin taitavasti höyhenpukunsa väristen lehtien sekaan pesässään, että sitä oli todella vaikea erottaa, vaikka pesä oli alhaalla silmiemme edessä. Myös makeja näimme useita eri lajeja (mm. diadeemisifakoita, ruskomakeja ja indrejä). Indrit ovat kaikkein suurikokoisimpia makeja ja ääntelevät voimakkaasti.

Lounaan jälkeen olimme taas valmiita uusiin seikkailuihin. Kävimme katsomassa tarhattuja krokotiilejä, kilpikonnia, käärmeitä ja fossia. Fossa on harvinainen petoeläin, joka elää vain Madagaskarilla, missä niitä on noin 2000-3000 yksilöä. Sitten oli vuorossa käynti makisaarella, jonne oli muutaman metrin kanoottimatka. Saaren ruskomakit ja varit olivat kovin kesyjä. Ruskomakit hyppivät puista kävijöiden olkapäille.

Hotellissa vietetyn pienen lepohetken jälkeen kävimme vielä illansuussa tapaamassa yömakeja. Puskista löytyikin taskulamppujen valossa hiirimakeja kiiluvine silmineen. Illallisen jälkeen pitkän päivän ohjelma oli suoritettu.











Perjantai 13.11.2015 - Andasibe-Antsirabe

Univelka vain kasvaa päivien kuluessa. Puoli kahdeksalta aloitimme pitkän bussimatkan Antsirabeen. Kilometrejä oli 350, mutta huonokuntoisilla teillä vauhti on hidas. Matka ei kuitenkaan ollut tylsä, vaan näimme hienoja maisemia ja mielenkiintoisia kyliä. Kuulimme myös juttuja saarelaisten elämästä ja uskomuksista.

Noin 45 % madagaskarilaisista on kristittyjä (katolilaisia ja protestantteja) ja 5 % tunnustaa islamin uskoa. Puolet kansasta harjoittaa perinteisiä afrikkalaisia uskontoja. Heillä ei ole temppeleitä, ja he rukoilevat vainajia, jotka toimivat välittäjinä jumalan ja elävien välillä. Parilliset luvut ovat tabu, paitsi luku 12. Se on pyhä luku, koska Antananarivossa on 12 pyhää kukkulaa. On tarkkaa, mihin talo tai hautakammio rakennetaan, ja paikan osoittaakin pyhä mies.

Ohitimme Moramangan kaupungin, joka oli aikoinaan orjakaupan keskus. Pysähdyimme katsomaan joella kalastelevia miehiä, joita myös pääskykahlaajat seurasivat. Pian sen jälkeen näimme ylösalaisin olevan rekan tien sivussa. Tämä oli ensimmäinen näkemämme kolari sinä päivänä, ja lisää oli luvassa mutkia oikoneita ajoneuvoja.

Puolenpäivän aikaan pysähdyimme katsomaan, miten kierrätysalumiinista valmistetaan komeita kiiltäviä alumiinikattiloita. Alumiinin uudelleen sulattaminen vaatii vain vähän energiaa, vain 5% siitä energiasta, joka vaaditaan vastaavan alumiinimäärän valmistamiseen bauksiitista. Näin alumiinin kierrätys on kannattavaa. Sitten seebuvarrasta lounaaksi ja matka jatkui...

Neljän aikaan tulimme Antsirabeen ja kävimme katsomassa, miten seebun sarvista valmistetaan matkamuistoja ja käyttöesineitä. Naapurissa naiset kirjailivat pöytäliinoja, ja kierrätysmateriaaleista valmistetut pikkuiset riksat, polkupyörät ja autot olivat taidokkaasti tehtyjä.

Antsirabe on Madagaskarin kolmanneksi suurin kaupunki, ja siellä on komea siirtomaatyylinen rautatieasema ja postitoimisto. Posti ei ollut enää auki, joten merkkien hankinta jäi Toliaraan. Antsirabessa on kylpylöitä, jotka käyttävät hyväkseen seudulla olevia lämpimiä lähteitä. Saaren kuuluisin olut, kolmen hevosen olut (THB eli Three Horses Beer) valmistetaan Antsirabessa.

Puoli kuuden jälkeen tulimme Vatolahy-hotelliin ja taisimme jättää illallisen väliin...











Lauantai 14.11.2015 - Antsirabe-Ranomafana

Laukut oli taas pakattuina puoli seitsemältä, ja seitsemältä olimme bussissa valmiina seuraavalle taipaleelle. "Juoksuriksat" olivat suosittuja Antsiraben aamussa, mutta myös polkupyöräriksoja näkyi liikenteessä. Torille ja torilta tavarat kulkivat kätevästi naisten pään päällä tai miesten vetämissä ja työntämissä kärryissä. Myös polkupyörät oli lastattu hyvin.

Kuulimme, miten madagaskarilaista silkkiä valmistetaan ja käytetään. Kotoperäinen madagaskarilainen silkkitoukka on Lasiocampidae-heimoon kuuluva villi Borocera Madagascariensis -perhosen toukka, joka käyttää ravinnokseen tapia-puun lehtiä. Vain muutamia tapiametsiköitä on säilynyt, pääasiassa sen takia, että puut eivät paksun kuorensa ansiosta syty helposti palamaan. Myöhemmin kävimme katsomassa, miten silkkilangan ja -kankaan valmistus tapahtuu.

Seurasimme riisipelloilla työskenteleviä ihmisiä. Miehet tasoittivat peltoja seebujen vetämillä välineillä ja naiset tekivät uudelleenistutushommia. Tasoittaminen vaikutti kovin raskaalta tyältä, kun siinä rämmittiin mudassa ja vedessä melkein polvia myöden. Taaroa eli taroa viljeltiin myös. Se on vehkakasvi, jota kasvatetaan ruoaksi juurimukuloidensa vuoksi.

Vuonna 2001 vaalien alla istuvan presidentin kannattajat räjäyttivät joen yli johtavan sillan, etteivät vastustajat päsisi änestämän. Siltaraunio on edelleen paikallaan, mutta jonkin matkan pähän on rakennettu uusi silta, jonka yli kävelimme.

Pysähdyimme katsomaan, miten "jostakin" kasvista uutettiin öljyä kosmetiikkateollisuuden käyttöön. Oppaamme mukaan kaikki öljy menee vientiin.

Metsäpalot ovat yleisiä Madagaskarilla, ja ne ovat usein tahallaan sytytettyjä. Edelleen uskotaan, että savusta muodostuu sadepilviä, ja kun toivotaan sadetta, poltetaan metsää. Näin on tuhottu suuri osa saaren metsistä.

Bussikuskimme teki uskomattoman tempun ajamalla auton täpötäynnä ihmisiä ja myyntitavaroita olevaa katua ylös, ettei meidän tarvinnut kävellä tungoksessa. Päsimmekin näin lähelle lounaspaikkaamme, jossa paikalliset seurakuntalaiset esittivät meille tanssia. Päruokana oli seebuvartaita.

Edellämme oli bussi, jonka vasemmassa etukulmassa liehui Madagaskarin lippu. Se tarkoitti, että kyydissä on noin 3-5 vuotta aikaisemmin kuolleen vainajan luut, joita kuljetetaan haudattavaksi lopulliseen hautakammioonsa. Oikealla liehuva lippu olisi tarkoittanut tuoretta vainajaa.

Puoli viideltä tulimme Ranomafanan kansallispuistoon, jossa majoituimme Setam Lodgeen. Kuudelta teimme iltaretken yömakien luo, minkä jälkeen kävimme vielä illallisella.











Sunnuntai 15.11.2015 - Ranomafana

Sunnuntaipäivän vietto sujuikin Ainolta rattoisasti hotellihuoneessa. Aikuiselämän ensimmäinen vatsatauti yllätti. Emma osallistui sekä aamupäivän että iltapäivän retkille Ranomafanan kansallispuistoon. Osallistujien mukaan aamupäivänkin retki oli raskas, mutta iltapäivän retki kysyi vielä enemmän voimia. Sille osallistuikin vain noin puolet ryhmästämme.

Päivän saaliina oli mm. Milne-Edwardsin sifaka, punavatsamaki ja kultabokombali. Myös madagaskarinpuuboa tuli nähdyksi. Kirahvikaulat olivat hauskoja pikku kärsäkkäitä.











Maanantai 16.11.2015 - Ranomafana-Fianarantsoa-Isalo

Edessä oli taas ajallisesti pitkä ajomatka Isalon kansallispuistoon. Matka oli noin 350 km, mutta huonokuntoisilla teillä se kestää. Lähdimme liikkeelle kello 7, mutta emme päässeet kauas hotellistamme, kun bussi teki tenän. öljynsuodatin rikkoutui, ja öljyt valuivat tielle. Kesti aikansa ennen kuin saatiin apua paikalle, mutta oikea osa ei ollut mukana. Jatkoimme odottelua ja saimme öljynsuodattimen, mutta ei Toyotalle tarkoitettua. Sen turvin pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa vajaan kahden tunnin odottelun jälkeen. Yksi moottoripyörä liukastui tielle valuneeseen öljyyn, mutta ilmeisesti pyörälle tai kyydissä olleille kahdelle miehelle ei käynyt kovin pahasti, kun pääsivät jatkamaan matkaa. Me taas pääsimme tarkkailemaan sieppovangaemoa ja -poikasta pesässään bussimme "parkkipaikan" viereisessä puussa.

Seuraavasta kylästä kuljettaja kävi hankkimassa Toyotan oman suodattimen, ja ennen kuin sekin oli asennettu, kello lähenteli jo yhtätoista. Ajelimme Fianarantsoan kaupungin halki. Se on katolisuuden keskus ja merkittävä opiskelukaupunki.

Ennen lounasta ehdimme vielä käydä katsomassa paikallisen silkin valmistusta. Silkkitoukat poimitaan käsin tapia-puista. Samoin kaikki muutkin vaiheet silkin valmistuksessa tehdään käsityönä, jopa langan kehrääminen tehdään pelkin käsin. Näin valmistetaan myös pyhä valkoinen silkki, jota käytetään vainajien käärinliinana. Avoha-kasvin kuoresta valmistetaan paperia. Kuivatuin kukin koristellut kortit ja taulut olivat hienoja.

Ambalavaossa söimme Anja-puistossa ensin pikniklounaan ja sen jälkeen kävimme puistossa katsomassa kameleontteja ja makeja. Rengashäntämakeja olikin puistossa paljon ja ne laskeutuivat puista maahan ja tulivat aivan lähietäisyydelle. Näimme myös komean madagaskarinkalastajan kivellä poseeraamassa.

Ihosyssä oli ihan bangkokilainen meininki - kolmipyöräisiä tuk tukeja pilvin pimein. Missään muualla Madagaskarissa emme niitä nähneet. Iltahämärässä juuri ennen auringonlaskua näimme yksinäisen afrikansuopöllön.

Puoli seitsemän jälkeen tulimme Ranohiraan Jardin du Roy -hotelliin. Se olikin matkan mukavin ja mieluisin hotelli. Emma sai nukkua yläkerrassa. Siellä oli sellainen erikoisuus, että siellä oli toinen vessa, mutta ei lainkaan lavuaaria, missä olisi voinut pestä kätensä. Kahdeksalta menimme illalliselle.











Tiistai 17.11.2015 - Isalo

Ei auttanut nytkään jäädä vuoteeseen lepäilemään, vaan matkaan lähdettiin heti kello seitsemän jälkeen. Noin 45 minuutin matkanteon jälkeen tulimme Isalon kansallispuistoon. Puisto on perustettu vuonna 1962, ja sillä on kokoa 815 neliökilometrin verran. Parkkipaikalta kävelimme ensin vajaat puoli tuntia levähdyspaikalle, jossa kokit jo olivat valmiina ruoanlaittopuuhiin.

Näimme ruskomakeja ja lakkisifakan, kun jatkoimme matkaa. Seudulla oli satanut niin paljon vettä, että polku oli monin paikoin veden vallassa ja eteneminen tapahtui kiveltä toiselle hyppämällä. Aino ei riskeerannut terveyttään enempää, vaan jätti leikin kesken. Melkein kaikki muut jatkoivat jollekin kaukaiselle putoukselle asti, mutta olikohan se vaivan arvoinen?

Ryhmän palattua levähdyspaikalle seebuvarraslounas oli valmis. Sitten ei ollutkaan muuta kuin marssiminen takaisin bussille ja matka hotellille. Tulimme sinne vähän kolmen jälkeen. Iltapäivä sujui lepäillessä ja netissä surffaillen, kun yhteys taas toimi.











Keskiviikko 18.11.2015 - Isalo-Toliara-Ifaty

Matkaa oli taitettavaksi 230 km, mutta siihen oli varattava taas koko päivä. Varsinkin loppumatkasta tien kunto oli todella kehno.

Heti alkumatkasta joki oli mustanaan ihmisiä, jotka huuhtoivat safiireja. Ennen vuotta 1998 Ilakakan kylässä oli 40 asukasta. Sitten löydettiin joenuomasta safiiriesiintymä, joka kiinnosti thaimaalaisia jalokivikauppiaita. Tuli safiiriryntäys ja asukasluku kohosi pian kymmeniintuhansiin. Nykyään lähes puolet maailman safiireista tulee tältä seudulta, ja niitä etsitään jo syvistä luolistakin. Safiirinostajien pieniä majoja ja hienoja taloja oli kylässä kymmenittäin.

Tulimme kuivan metsän alueelle, jossa kasvaa mm. baobab-puita. Maailmassa on yhdeksän eri lajia baobab- eli apinanleipäpuuta. Kuusi niistä on kotoisin Madagaskarilta, yksi Afrikan mantereelta, yksi Arabian niemimaalta ja yksi esiintyy vain Australiassa. Australian baobabia kutsutaan pullopuuksi.

Tulimme seudulle, jossa oli paljon hautakammioita tien varrella, vanhoja ja uusia. Yksi niistä kuului laivanvarustajalle, ja se oli rakennettu laivan muotoiseksi. Joissakin haudoissa oli useita aloalo-toteemipaaluja. Paalut on veistetty puusta, niiden kuviot voivat kertoa vainajan elämästä ja niitä asetetaan päosin tärkeiden ihmisten haudoille.

Puolen päivän aikaan tulimme lounaspaikkaamme Auberge de la Table -hotelliin. Ennen lounasta teimme kuitenkin lähes tunnin kierroksen hotellin yhteydessä olevassa arboretumissa. Moni piikikäs puu ja pensas tulikin siellä tutuksi. Vaikka oli hyvin lämmin, puutarhassa oli paljon purevia ötököitä. Onneksi meillä oli karkotetta ja säästyimme...

Toliarassa meillä oli tärkeä tehtävä, kun piti päästä postitoimistoon postimerkkiostoksille. Aika nopeasti ryhmä selviytyikin merkkirumbasta, vaikka aluksi virkailija alkoi itse nuolla postimerkkejä kymmeniin kortteihin. Tajusi sitten lopettaa, kun ilmaisimme halumme liimata itse merkit. Toliarassa kävimme myös t-paitakaupassa.

Hotelli Mosambikinsalmen rannalla oli seuraava etappi, mutta pysähdyimme vielä kuvaamaan poseeraavaa pitk�jalkaa (Himantopus himantopus). Puoli viideltä tulimme hotelliin, jonka piti olla hyvätasoinen, mutta oli pettymys.











Torstai 19.11.2015 - Ifaty

Aamu oli varattu piikkipuumetsäretkelle. Lähdimme ennen aamiaista kello 4.45 ajelemaan. Noin puolen tunnin kuluttua tulimme Renialan metsään, jossa kasvoi useita kaktiokasvilajeja (Didiereaceae). Luonto-oppaat etsivät meille harvinaisia lintuja ja muita eläimiä välillä pientä väkivaltaakin käyttäen. Ensimmäinen harvinaisuus oli pyrstömarhi, joita esiintyy vain täällä Madagaskarin lounaisosien kuivissa piikkipensaikoissa. Bongasimme myös madagaskarinkutojan, madagaskarinlintuhaukan, madagaskarinrosvohaukan, madagaskarinkukaalin, arokyyhkyrääkän, sirppivangan jne.

Seurasimme liskon kamppailua kuristajakäärmeen otteessa, parittelevia kovakuoriaisia, siipensä levittävää hepokattia ja pesästään kaivettua tanrekkia. Valkojalkamaki kyyhötti söpösti puun haarassa.

Vähän ennen yhdeksää olimme takaisin hotellissa ja aamiaispöydässä, sitten lepäilyä ja yhdeltä lounaalle. Muutamat tilasivat alkuruoaksi merisiilejä, mikä olikin varsin eksoottisen näköinen ruokalaji. Eteen kannettiin iso vadillinen avattuja mereneläviä ja sitruunanlohkoja. Eivät näyttäneet herkullisilta.

Laiskottelua riitti vielä koko loppupäiväksi...









Perjantai 20.11.2015 - Ifaty

Koko päivä hotellilla...









Lauantai 21.11.2015 - Ifaty-Toliara-Antananarivo

Matkapäivä. Lähtö hotellista kello 10 kohti Toliaran lentokenttää. Heivasimme laukkumme ja paikallisoppaan terminaaliin ja lähdimme takaisin kaupungille, koska aikaa koneen lähtemiseen oli vielä muutama tunti. Kävimme matkamuistotorilla, ja pysähdyimme ihmettelemään linja-autoaseman elämää. Autojen sisätila pakataan tupaten täyteen ihmisiä ja katolle pakataan tavarat. Auto ei lähde liikkeelle ennen kuin se on täynnä.

Lentoasemalla söimme hotellista mukaan saamamme lounaat. Lopulta pääsimme koneeseen ja matka kohti pääkaupunkia alkoi. Jouduimme ukkosmyrskyyn. Olimme jo laskeutumassa, kun kapteeni veti koneen uudelleen ylös. Muutaman kierroksen ja yrityksen jälkeen kuulutettiin, että laskeutuminen Antananarivoon ei onnistu ja jatkamme matkaa Toamasinaan itärannikolle. Jäimme sinne odottelemaan sään paranemista ja pääsimme sitten uudelleen yrittämään pääkaupunkiin, minne laskeuduimmekin vähän ennen seitsemää.

Olimme hotellissa vähän kello kahdeksan jälkeen. Emme lähteneet illalliselle emmekä saaneet seuraavan päivän ohjelmaa. Luotimme siihen, että aamulla ei olisi kovin aikainen lähtö.











Sunnuntai 22.11.2015 - Antananarivo

Heräsimme puhelimen pirinään puoli seitsemältä. Herätys tuli yleensä tuntia ennen lähtöä, joten arvelimme, että meille tulee kiire, koska olimme purkaneet laukkujamme ja tavarat olivat vielä hajallaan. Ei auttanut muu kuin sulloa tavarat laukkuihin ja lykätä ne käytävälle. Nopea peseytyminen ja aamiaiselle.

Puoli kahdeksalta lähdimme Antananarivon kaupunkikierrokselle. Antananarivo perustettiin noin vuonna 1625 ja vuonna 1895 ranskalaiset valloittivat kaupungin. Itsenäistymisen myötä Antananarivosta tuli Madagaskarin tasavallan pääkaupunki vuonna 1960. Nykyään siellä on noin 1,6 miljoonaa asukasta.

Sunnuntaiaamu ei ollut mitenkään hiljainen, vaan vilske kävi kaduilla. Kermanvaaleat rättisitikat huristelivat toimien takseina, ja kirkkokansa kokoontui jumalanpalvelukseen. Ajelimme ensin näköalapaikalle, josta sai käsityksen kaupungin laajuudesta. Kävimme kuvaamassa myös Manjakamiadanan kuninkaallista palatsia, joka on rakennettu 1839-1841 korkeimmalle kukkulalle Analamangalle. Palatsi paloi vuonna 1995, mutta on restauroitu.

Seuraavaksi ajelimme, Antananarivon ruuhkasta selviydyttyämme, Ambohimangaan, joka on kuninkaallinen rauniokukkula 21 kilometriä kaupungista pohjoiseen. Ambohimangan kuninkaallisen kukkulan alue käsittää kuninkaallisen kaupungin ja hautausmaan sekä useita pyhiä paikkoja. Se on pysynyt kansantarustossa pyhänä ja henkisesti tärkeänä paikkana jo viisi vuosisataa ja on vieläkin palvontapaikka, jonne saapuu pyhiinvaeltajia Madagaskarin ulkopuoleltakin. Kukkula on Unescon maailmanperintökohde.

Olimme takaisin kaupungissa puolen päivän aikaan. Kävimme lounaalla ja sen jälkeen vielä halukkaat voivat shoppailla matkamuistoja, joita myytiin kymmenissä kojuissa. Viimeinen etappi oli maustekauppa, josta sitten siirryimme kolmen aikaan hotelliin lepäämään. Illalla myöhään oli aika lähteä lentokentälle.






Odottelua


Maanantai 23.11.2015 - Antananarivo-Pariisi-Helsinki

Vähän kello yhden jälkeen pääsimme koneeseen, ja runsaan 11 tunnin lento Pariisiin lähti koko lailla ajoissa. Onneksemme penkkirivillämme oli yksi paikka vapaa, niin saimme paremman asennon levätä ja nukkua. Emme kaivanneet ruokaa, vaan lepoa. Pariisissa oli nelisen tuntia aikaa vaihtaa konetta ja tulimme Helsinki-Vantaalle puoli kahdeksan aikaan.


Kaikki Madagaskarin matkat

Maahakemistoon
Etusivulle





© Aino Ilkkala