Maanantai 10.4.2006 - Palmyra-Hama
Herätys kello 6.30, aamiainen 7.00 ja lähtö hautojen laaksoon kello 8. Palmyrassa on sekä
tornihautoja että maanalaisia hautoja. Erään haudan päältä tie petti
kuorma-auton alla 10 vuotta aikaisemmin (1996). Kaikkia hautoja ei ole tietenkään löydetty
tai avattu.
Isis tuhosi vuonna 2015 myös hautoja. Muun muassa hyvin säilynyt Elabelin tornihauta (kuvassa) räjäytettiin maan tasalle.
Vanhan Palmyran kyljessä on elävä Tadmurin kaupunki, jossa kävimme kävelyllä, kun jotkut
harrastivat kamelilla ratsastusta. Hämmästelimme kolmipyöräisiä ajoneuvoja ja niiden koristelua.
Jopa tuulilasit oli koristeltu niin, että varmasti haittasi näkyvyyttä. Kävimme
aperitiivilla Zenobia-hotellissa (paikallista arrakkia) ja sen jälkeen lounaalla.
Zenobia-hotellissa oli Agatha Christiekin viihtynyt, ja siellä oli hänelle omistettu huone.
Lounaaksi saimme tyypillisten alkupalojen jälkeen erittäin hyvää lammasta. Lounaalla
ei tarjottu alkoholia, koska ravintolan omistaja oli uskovainen ja vietettiin
Mouloudia eli Muhammedin syntymäpäivää.
Kello 13.25 lähdimme Palmyrasta kohti Hamaa, joka oli seuraava yöpymispaikkamme. Kun
tulimme lähemmäksi Välimerta, puut näyttivät kovin erikoisilta. Ne olivat lähes 45
asteen kulmassa maahan nähden. Tämä johtuu ainaisesta länsituulesta, joka puhaltaa mereltä.
Hama on noin 300000 asukkaan kaupunki, joka on kuuluisa suurista puisista vesirattaistaan.
Nämä noriat ovat nostaneet vettä Orontes-joesta viljelyksille jo 1300-luvulta lähtien.
Puoli kuuden aikoihin olimme hotellissa ja nautimme illallisen kello 19.30: keitto,
"normaalit" alkupalat, kala + ranskalaiset ja hedelmiä.