Länsi-Venäjän kierto 27.8.-5.9.2010

Maailmanmatkaajien 10-vuotismatka
Matkaseurue: Emma ja Aino + 9 muuta

Ajatus tästä matkasta syntyi jo syksyllä 2008, kun mietimme, miten noteeraisimme matkakerhomme 10-vuotisen taipaleen syksyllä 2010. Kohteita oli ensimmäisessä suunnitelmassa vähemmän, mutta matkan varrella lisättiin Moskovan koillispuolella olevat kohteet ja Kursk. Erilaisista toteutusvaihtoehdoista päädyimme ratkaisuun, jossa teemme matkaa venäjänkielentaitoisen suomalaisen kuljettajan ohjaaman suomalaisen bussin kyydissä, ja varaamme hotellit suomalaisen matkatoimiston avustuksella. Aino hoiteli varaukset ja ansaitsi sillä matkanjohtajan tittelin ja hommat.

HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.

Perjantai 27.8.2010 - Helsinki-Vaalimaa

Lähtöpäivänä vietettiin Helsingissä taiteiden yötä, joten jengiä riitti kaupungilla, kun vähän kello 19:n jälkeen 10+1 hengen porukalla lähdimme ajelemaan kohti Venäjän rajaa. Pidimme kahvitauon ennen rajaa ja täytimme Venäjän maahantulolappuset.

Tulimme rajalle jokseenkin tasan kello 23, jolloin vuorokausi jo vaihtui Venäjällä.

Lauantai 28.8.2010 - Vaalimaa-Novgorod

Rajamuodollisuudet kestivät kaikkiaan 1 t 20 min. Kun Aino käveli ulos passintarkastuspisteestä, hän astui pimeässä tyhjän päälle ja loukkasi oikean jalkansa. Apteekista löytyi sidetarpeita, mutta kävelylenkit olivat mahdottomia muutamana ensimmäisenä päivänä.

Tulimme Viipuriin kello 2.20 ja teimme pienen pyörähdyksen kaupungin ympäri. Näimme öisen pyöreän tornin ja linnan. Pietarissa pyörähdimme kello 4.15-4.40. Nevan rannan rakennukset oli hienosti valaistu. Puoli kuuden maissa pidimme tauon Lenta-ketjun hypermarketissa, jonka kahvilassa jotkut nauttivat kupin kahvia ja jotkut söivät soppaa. Siellä tehtiin myös vesiostoksia.

Aamun valjetessa kuopat tiessä lisääntyivät, ja yksi niistä aiheuttikin kulkuneuvollemme korjausta vaativan vian. Onneksi korjaamo, ei kuitenkaan merkkisellainen, löytyi parinsadan metrin päästä. Muutaman tunnin ponnistelujen jälkeen vika löytyi ja saatin korjatuksi. Pääsimme jatkamaan matkaa puolilta päivin läpi kylien, joissa talot oli maalattu toinen toistaan kirkkaammilla väreillä. Venäjän sininen ei ollut enää ainoa oikea väri.

Suurin osa porukasta veteli autossa hirsiä, mutta onneksi kuski ja vieressä istuva unilukkari jaksoivat valvoa. Kello 13.45 olimme Intourist-hotellissa Novgorodissa. Kaupunki jäi kuitenkin meiltä näkemättä, koska Aino ei kyennyt kävelemään, ja Emmakin jäi mieluusti lepäilemään seuraksi hotelliin.

Sunnuntai 29.8.2010 - Novgorod-Tver

Aurinko paistoi lähtiessämme Novgorodista kohti Tveriä puoli yhdeksältä. Sitä riemua ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun taivaalta alkoi tulla vettä. Sateessa saimmekin matkata seuraavien päivien ajan. Värikkäitä taloja aidattuine pihoineen riitti kylä kylän jälkeen.

Kuljettajamme sai toiselta kuljettajalta Novgorodissa vinkin, että kannattaisi käydä matkan varrella Iverskin luostarissa, joka on Valdaijärven saarella. Vuoteen 1654 saakka Valdai oli hoville kuulunut kylä, joka 1600-luvun puolivälissä lahjoitettiin vastaperustetulle Iverskin luostarille. Kaikki Ainoa lukuun ottamatta kävivätkin M10-tiestä 5 km:n päässä sijaitsevassa luostarissa klo 11.00-11.45.

Puoli yhden aikaan oli tauon paikka. Tee ja kaalipiirakka maistuivatkin mainiolta rekkamiesten suosimassa kuppilassa. Kaksi teetä ja kaksi kaalipiirakkaa maksoivat 34 ruplaa eli alle yhden euron. Saman verran maksoi 2 litran vesipullo viereisessä kaupassa. Olimme ylittäneet Tverin oblastin rajan.

Kello 16:n jälkeen aloimme lähestyä tietyöaluetta, ja seisoimme ruuhkassa aika tovin. Mielenkiintoista oli, kuinka venäläiset ohittivat meidät oikealta pitkin piennarta ja vasemmalta vastaantulevien kaistaa käyttäen.

Kello 16.40 ylitimme Tverjoen ja kello 17.15 Tverin kaupungin jakavan Volgajoen. Ensimmäinen tehtävämme kaupunkiin tultuamme oli ruokapaikan etsintä. Valintamme osui yllättäen vähän outoon paikkaan, jossa kuitenkin saimme maittavia kreppejä kanatäytteellä sekä omituista paikallista olutta. Kreppejä kutsuttiin paikassa blineiksi. Kaksi annosta niitä sekä sprite + olut maksoivat 340 ruplaa (alle 10 euroa). Baarissa oli verhoilla erotettuja kuhertelusoppeja, ja tv:stä näytettiin aiheeseen sopivaa ohjelmaa.

Kuljettajamme kävi ensin yhden baarityöntekijän kanssa ajelulla kaupungilla, minkä perusteella hän pystyi esittelemään meille kaupungin nähtävyyksiä. Vettä tuli niin rankasti, että autosta ei tehnyt mieli poistua. Vain pari pakollista valokuvaa Voiton monumentista ja eräästä kirkosta näpättiin ja ajoimme Tourist-hotellille, jonne tulimme kello 19.40. Ja iltatee maistui mainiolta.

Maanantai 30.8.2010 - Tver-Kashin-Uglits-Jaroslavl-Kostroma

Etukäteissuunitelman mukaan lähtö hotellista olisi ollut puoli yhdeksältä, mutta osa porukasta tarvitsi juuri sillä hetkellä postimerkkejä. Loput siis odottivat hotellin aulassa laukkuineen, kun muut kävivät etsimässä merkkejä. Ei löytynyt. Pääsimme lähtemään muutamaa minuuttia vaille yhdeksän.

Tulimme Kashinin kylään kello 11.20, ja mikä olikaan tärkein juttu. Piti löytää postimerkkejä. Postitoimisto löytyi, mutta sieltä ei saanut merkkejä, koska ei ollut kortteja, joihin merkkejä haluttiin. Piti siis lähteä etsimään kortteja, ja niitä ei joka kioskissa myydäkään. Postista oli neuvottu, että kirkosta saa. Kiertelimme kirkkoa etsien ja löysimme, mutta sieltä ei saanut kortteja.

Kello 12 porukka päätti pitää lounastauon. Meillä ei siihen aikaan vielä nälkä kurni vatsassa, joten otimme kupit teetä sekä omenapiirakat. Puoli yhdeltä suunnistimme autokorjaamolle, koska oli ilmennyt ongelmia vasemmalle käännyttäessä. Korjaamolla ihmeteltiin vikaa, tehtiinkin jotain, mutta ongelmaan sillä ei ollut vaikutusta. Lähtiessämme kello oli jo yksi, ja olimme taittaneet päivän kilometrimäärästä noin kolmanneksen.

Kello 14.45 tulimme kaatosateessa Uglitsin kaupunkiin. Piti vain käydä turisti-infosta kysymässä vodkamuseon sijaintia. Astuimme ulos autosta tietämättä, mikä oli homman nimi. Kaikki hävisivät näkyvistä, kuka minnekin. Aino ei päässyt kävelemään, vaan odotti puoli tuntia auton vieressä kaatosateessa, josko pääsisi joskus vielä sateen suojaan istumaan. Jotkut olivat ihastuneet matkamuistojen hankintaan. Vieressä olikin myymälä, ja vaikutti siltä, että kaupanteosta ei tule ikinä loppua.

Olimme sopineet, että käymme Uglitsissa vodkamuseossa, ja pääsimme sinne kello 15.15. Opimme mm. sen, että jokaisella oblastilla eli alueella on omat vodkamerkkinsä. Saimme maistiaisiksi hunajalla maustettua vodkaa. Ostimme museosta kaksi jalallista snapsilasia 90 ruplaa/kpl. Uglitsissa on kaunis Dimitrin kirkko veren päällä vuodelta 1692. Kirkko rakennettiin paikalle, jossa tsaari Iivana Julman poika Dimitri kuoli epäselvissä olosuhteissa.

Puoli kuudelta tulimme Jaroslavlin kaupunkiin. Myöhäinen saapuminen olisi harmittanut todella paljon, jos sää olisi ollut poutainen. Vettä satoi edelleen rankasti, mikä ei innostanut nähtävyyksien katseluun. Pakollisena kuviona oli kuitenkin vanha keskusta, mikä on Unescon maailmanperintökohde. Siellä tärkein nähtävyys olisi ollut Profeetta Eliaalle omistettu kirkko ja sen freskot. Kirkko on kuitenkin suljettu märkinä eli sateisina aikoina, joten ei ollut toiveita päästä sisään.

Kaupungista ulos pyrkiessämme juutuimme taas ruuhkaan, mutta kello 19.35 tulimme Kostroman oblastin rajalle. Siitä ei ollutkaan enää pitkä matka Kostroman kaupunkiin ja Volga-hotelliin, joka oli helppo löytää. Näkymä huoneestamme oli Volgajoelle ja komeaan Ylösnousemuksen kirkkoon päin.

Olimme kuulleet kehuttavan Volga-hotellin ravintolan ruokaa, joten päätimme mennä sinne syömään. Siellä olikin herkuttelemassa koko matkaseurueemme lukuun ottamatta kahta. Grillatut possun sisäfilepalat olivat todella maittavia. Kahden hengen annos paistetuilla perunoilla, spritella ja oluella maksoi 910 ruplaa eli noin 25 euroa.

Tiistai 31.8.2010 - Kostroma-Ivanovo-Suzdal-Vladimir-Podolsk

Etukäteissuunnitelmassa oli varattu puoli tuntia aamusta Kostroman kaupungin katseluun. Siellä harhailtiin kuitenkin kokonainen tunti, eli puoli kymmeneen. Aurinko paistoi ilahduttavasti, ja Leninin, Susaninin ja Dolgorukyn patsaat tuli kuvattua monesta suunnasta.

Tulimme Ivanovon oblastin rajalle puoli yhdeltätoista ja kaupunkiin puoli kahdeltatoista. Siellä oli tarkoitus viettää vain lyhyt kahvi- ja vessatauko ennalta katsotussa paikassa, mutta ajettiin ohi ja lähdettiin harhailemaan ilman huoltotaukoa. Joku muistomerkki pysähdyttiin kuvaamaan. Noin kello 12.20 pääsimme ulos kaupungista.

Varttia yli yhden tulimme Vladimirin oblastin rajalle. Oli miellyttävä matkata poutasäässä, ja aurinkokin välillä pilkahteli. Kello 13.50 tulimme sievään Suzdalin kaupunkiin. Sanotaan, että Suzdalissa on asukkaita ja kirkkoja yhtä paljon. Paljonhan noita kirkkoja olikin, ja jokaisesta oli saatava kuva. Siinä vierähtikin 40 minuuttia niitä kuvatessa. Sen jälkeen menimme lounaalle "oikeaan" ravintolaan ja söimme pitkän kaavan mukaan salaatin, keiton, pääruoan ja jälkiruoan. Aikaakin siinä kului kello 15.35:een asti.

Loppupäivä olikin sitten yhtä haipakkaa. Vladimirin kaupunkiin löydettyämme pysähdyimme sentään 10 minuutiksi kuvaamaan Unescon maailmanperintökohteita.

Moskovaa lähestyessämme näimme runsaasti tulipalojen jälkiä tien vierustoilla. Vaikka olimme jo reilusti myöhässä aikataulustamme, päätimme kaiken uhallakin käydä vielä yhdessä Unescon maailmanperintökohteessa eli Ylösnousemuksen kirkossa Kolomenskoyessa. Se teki ylimääräisen vajaan parinkymmenen kilometrin lenkin. Totuus paljastui kuitenkin vasta perillä. Kirkolle oli julmetun pitkä kävelymatka. Meille kerrottiin, että 700 m, mutta se oli aivan varmasti huomattavasti pidempi. Urheasti kuitenkin monet iltalenkin tekivät, ja oli jo aivan pimeä, kun pääsimme jatkamaan matkaa puoli kymmeneltä.

Majapaikkaamme Olympic-hotelliin Podolskiin oli matkaa kolmisenkymmentä kilometriä, mutta se kesti kaksi tuntia. Ensin ei nähty karttaa, sitten ei nähty hotellia. Vaikea sanoa, oliko se mahdotonta, kun istuimme autossa selkä menosuuntaan. Harmitti vain vietävästi, kun kartanlukija ei suostunut käymään etukäteen reittiä läpi.

Puolen yön aikaan huoneeseen päästyämme keitimme teetä ja rentouduimme.

Keskiviikko 1.9.2010 - Podolsk-Kaluga-Tula-Orel

Aamulla oli lähtö kohti Kalugaa. Vaihteeksi taas satoi - ja ihan riittävästi. Pysähdyimme rautakaupan luona, josta pari matkalaista kävi ostamassa lavuaarin/kylpyammeen tulpat. Veden säästämiseksi Venäjän hotellien kylpyammeista on poistettu tulpat, joten kylpeminen tai pyykinpesu on mahdotonta. Välillä suihkuttelu jalkapuolena oli vaikeaa, kun oli vain korkeareunainen ja kaarevapohjainen istuma-amme.

Suunnitelmassa oli käynti Kalugan kaupungissa vain kosmonauttimuseon nurkilla, jonne olisi ollut yksinkertainen reitti toisesta liittymästä. Harhailimme kuitenkin taas, kun jouduimme keskustaan. Museo ja sen viereinen puisto kuitenkin löytyivät kello 11.20. Puiston keskellä on korkean obeliskin alla Neuvostoliiton ja Venäjän astronautiikan isän Konstantin Tsiolkovskin (1857-1935) hauta. Myös Kalugassa jonkin aikaa asunut kirjailija Nikolai Gogol on saanut puistoon muistomerkin. Kävimme hyödyntämässä kosmonauttimuseon siistejä WC-tiloja.

Jatkoimme matkaa kohti Tulaa. Alkoi salamoida ja jyristä ihan urakalla. Ajattelimme piipahtaa Tulan kaupungin laidalla olevan kylpylän ravintolassa nopeasti saslikilla, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Odotimme ruoan valmistumista 1 tunnin ja 15 minuuttia. Ukkonen oli vienyt sähköt, mutta tuskin sillä oli grillihiilien syttymiseen suurta vaikutusta. WC:ssä kävimme tuikkujen valaistessa toimia.

20 minuuttia herkuteltuamme jatkoimme matkaa Tulan keskustaan. Sovimme, että lähdemme 30 minuutin kuluttua eli kello 16 Oreliin. Tula on kuuluisa samovaariteollisuudestaan ja siellä onkin samovaarimuseo, jossa kävimme. Muuta siinä ajassa ei ehtinytkään.

Kello 18.20 olimme jälleen ylittämässä oblastien rajan, ja tulimme Orelin oblastiin. Siitä oli vielä matkaa kaupunkiin, jonne tulimme kello 19.30. Tarkoituksena oli hankkia junaliput seuraavaksi päiväksi Kurskiin. Jälleen helpommin sanottu kuin tehty. Kaukojunat olivat loppuunmyydyt ja paikallisjunat olisivat paljon hitaampia. Jätimme asian hautumaan.

Matkalla hotelliin näimme, kuinka joku nuorimies kaatui polkupyörällä loukaten päänsä ja jalkansa. Kun pysähdyimme ja jotkut porukasta menivät tarkistamaan tilannetta ja auttamaan, kuului erään matkalaisen kysymys siitä, miksi tuhlaamme sellaiseen aikaa. Ei häntäkään ole kuulemma koskaan kukaan auttanut. Just. Tulimme hotelliin vähän ennen puoli yhdeksää. Kuljettajamme hankki meille seuraavaksi aamuksi kolme taksia, jotka veisivät meidät Kurskiin.

Torstai 2.9.2010 - Orel-Kursk-Orel

Lähdimme kahdeksalta kolmen "taksin" letkassa kohti etelää. Auto, jossa me menimme, oli tuotu Saksasta. Siinä ei ollut minkäänlaisia rekisterilaattoja, mutta kylläkin niin paljon tummennetut ikkunat, että tuskin näki ulos. Vauhtia myös löytyi. Syvin urin ja kuopin varustetulla tiellä vauhti nousi parhaimmillaan 160 kilometriin tunnissa. Alkumatkasta satoi varsin kovaakin, mutta onneksi se lakkasi pian.

Halusimme pysähtyä Kurskin oblastin rajalla, ja siitäkös kuskimmekin innostuivat ja valokuvasivat toisiaan rajapyykillä. Vajaan kolmen tunnin kuluttua lähdöstä tulimme Kurskin keskustaan. Nimenä Kursk tuli tunnetuksi samannimisen sukellusveneen upottua elokuussa 2000. Veneen miehistöstä suuri osa oli kotoisin Kurskista. Kurskissa käytiin vuonna 1943 yksi historian suurimmista taisteluista. Muistomerkkejä siellä riittääkin.

Kuskimme odottivat, kun tutustuimme kahden tunnin ajan kaupunkiin. Kävimme turkoosissa katedraalissa, joka toimi Neuvostoliiton aikana elokuvateatterina. Nyttemmin se on palautettu alkuperäiseen kuosiinsa. Ehdimme myös käydä pitsalla, ostaa korttikotelon ja jääkaappimagneetin (samovaari) matkamuistomyymälästä sekä kierrellä keskustassa valokuvaten. Ainakin muistomerkeistä ja Leninin patsasta tuli tarpeeksi kuvia.

Paluumatkalla pysähdyimme supermarketin kohdalla. Aino kävi hakemassa (Emman nimissä) Kurskin nimikkovodkaa pistejuomaksi. Puolen litran pullo maksoi 127,90 ruplaa eli 3,5 euroa. Matka sujui samalla tavalla hurjastellen kuin mennessäkin, mutta pääsimme ehjinä perille kello 15.45. Kävimme huoneessa ja jatkoimme samoin tein kaupungille.

Russ-hotellimme sijaitsi Leninin aukion laidalla. Toisella laidalla oli mm. postitoimisto. Nyt oli aikaa, joten kävimme ostamassa postimerkin korttiin, jonka olimme kirjoittaneet valmiiksi. Virkailija käänteli korttia, keskusteli toisen virkailijan kanssa ja punnitsi kortin. Lopputulos oli, että se vaati postimerkkejä 23,10 ruplan arvosta. 10 ruplan merkit olivat tarroja, joiden kuva-aiheena oli Moskovan kreml. 3 ruplan merkissä oli hirvi ja 10 kopeekan merkissä jänis.

Aukiolta lähtee Lenina-katu kuten kaikissa muissakin kaupungeissa. Erikoista Orelin Leninassa on, että se on kävelykatu. Kadun keskellä on kukkaistutuksia ja liikkeitä ja kahviloita. Ainakin nyt syyskuun alussa katu on kuitenkin varsin hiljainen, vaikka sää oli mitä parhain. Kävelimme kadun toiseen päähän Karl Marxin aukiolle, mistä jatkoimme vielä Okajoen yli Rauhan aukiolle. Koska on kysymyksessä rauhan aukio, siellä on tietenkin panssarivaunu. Sodan aukiolla olisi varmaan kyyhkynen.

Kävimme kahvilassa lattella ja kaakaolla. Omena- ja suklaaleivokset olivat todella hyviä. Paluumatkalla teimme ostoksia paikallisessa halpahallissa, jossa oli alennusmyynti. Ostettiin Emmalle takki 1500 ruplalla (40 euroa) ja Ainolle yöpaita 250 ruplalla. Lisäksi sijoitimme 60 ruplaa pariin hauskaan keittiön käsipyyhkeeseen.

Kello 20.20 olimme jälleen hotellissa ja keitimme iltateet.

Perjantai 3.9.2010 - Orel-Brjansk-Smolensk

Ei Oreliinkaan ollut tarkoitus jäädä tämän pidemmäksi aikaa, joten lähdimme liikkeelle kello 8.40. Yllätys yllätys: sade oli palannut yön aikana, joten ajo-olosuhteet olivat tutut. Tulimme Brjanskin oblastin rajalle kello 9.50. Seuraava pysähdys oli jollakin tuiki tärkeällä sotamuistomerkillä, jossa oli tankki jälleen nostettu korokkeelle. Vuosiluvut 1941 ja 1945 toistuivat täälläkin. Eikä aikaakaan, kun näimme kuorma-auton nostettuna korokkeelle.

Kello 11.15 tulimme Brjanskin kaupunkiin ja löysimme tiemme Aleksei Tolstoin puistoon, jossa on kokoelma kuolleista puunrungoista veistettyjä patsaita. Puiston laidalla oli ravintola, jossa meille valmistettiin saslikit. Vettä tuli ja lämpöasteita ei ollut varmaan montaakaan. Onneksi pääsimme sisätiloihin lämmittelemään oluttuopin kanssa.

Puoli yhdeltä jatkoimme matkaa kohti Smolenskia. Aurinko näyttäytyi jälleen, kun tulimme Smolenskin oblastin rajalle kello 14.05. Välillä pysähdyimme ostamaan omenoita tienvarsimyyjältä. Täällä 10 ruplalla sai kolme omenaa.

Kello 16.20 porukalla oli taas nälkä, ja pysähdyttiin baariin. Muut söivät ruokaa, me otimme kupit teetä, pikkusämpylät ja suklaalla kuorrutetun pullan. Vaihteeksi taas oli alkanut sataa.

Ajoimme Smolenskin Rossiya-hotellin parkkipaikalle kello 17.45. Sisäänkirjoittautuminen sujui taas sutjakkaasti niin, että meille jäi valoista aikaa tutustua kaupunkiin. Lähdimmekin aika pian kierrokselle. Hotellimme sijaitsi hyvällä paikalla, ja kadun toiselta puolelta pääsi suoraan vanhaan kaupunkiin. Ja ilmakin jälleen suosi.

Vanhaa Smolenskia ympäröivä muuri (1596-1602) on 6,5 km pitkä, 5,5 m paksu ja 15 m korkea. Siinä oli alun perin 38 tornia, joista 17 on yhä jäljellä.Ylitimme sillan, jonka kaiteet olivat täynnä munalukkoja ja tulimme takorautaiselle muistomerkille, joka on omistettu Smolenskin puolustajille. Napoleonin armeija hyökkäsi 1812 Venäjälle, ja ensimmäinen suuri taistelu käytiin Smolenskissa.

Jatkoimme "Kulttuurin ja vapaa-ajan" puiston läpi ja kohta törmäsimme harvinaiseen näkyyn: Lenin oli seisoi vaalean punertavasta graniitista veistettynä (B.I. Thor ja L.E. Kerbel 1967). Vartalo karkeasti veistettynä, erillisistä kivimöhkäleistä koottuna ja pää yksityiskohtineen olivat kuin eri paria.

Venäläisen klassisen musiikin isälle Mikhail Glinkalle on omistettu puisto, jossa Glinka seisoo jalustallaan. Pystin on saanut myös kansankomissaari Vladimir Kurylenko. Runoilija Aleksandr Tvardovsky istuu runonsa sotasankarin Vasili Terkinin kanssa. Vuoden 1812 sankareiden muistomerkissä jyrkkä kallio kuvaa Venäjää, kotkat kahta Venäjän armeijaa, jotka yhdistyivät Smolenskissa. Gallialainen on melkein huipulla härnäämässä kotkia miekallaan. Ikuinen tuli palaa toisen maailmansodan uhrien muistoksi ja Smolenskin kremlin rakennuttaja Fjodor Kon istuu mietteliäänä jalustallan. Eli patsaita ja muistomerkkejä riittää tässäkin kaupungissa.

Puoli yhdeksältä oli jälleen iltateen aika omassa huoneessamme.

Lauantai 4.9.2010 - Smolensk-Pskov

Lauantai oli etukäteen arvioituna haasteellisin päivä tieolosuhteiden takia. Kartalle oli merkitty runsaan 400 km:n kohtalaisen suora tie Pihkovaan, mutta ViaMichelin neuvoi kiertämään 808 km:n lenkin. Lähdimme vähän puoli yhdeksän jälkeen oikotietä, mikä olikin oikea ratkaisu. Tie ei ollut sen huonompi kuin muutkaan, mutta jouduimme maksamaan 320 ruplan (vajaa euro/matkustaja) tiemaksun.

Vähän yhdeksän jälkeen tulimme rautatien tasoristeykseen, joka todella oli vartioitu. Kopissa vartija heilutteli lippua, ja kohta kaksi junaa ohittivatkin paikan. Esteenä ei ollut puomi vaan koko tien teräksinen kansi oli nostettu ylös. Kymmenen minuuttia odotettuamme pääsimme jatkamaan matkaa.

Huoltoaseman tuntumassa oli jälleen yksi panssarivaunu näytteillä. Sen luona oli sieni- ja marjakauppiaita. Ylitimme Pihkovan oblastin rajan heti kello 11:n jälkeen, ja puoli 12 tulimme maksullisen tien alkuun. Kymmentä yli kaksitoista tulimme aitoon kyläkauppaan. Se oli erään lähes raunioina olevan muuten hylätyn tiilirakennuksen päädyssä. Kaupan oli kaikkea, mitä ihminen elääkseen tarvitsee.

Vähän puoli kolmen jälkeen pysähdyimme saslikille ja oluelle kahvilaan. Paikan puucee oli väritetty sävy sävyyn ympäröivien pihlajanmarjojen kanssa. Puoli viideltä ohitimme Ostrovin kaupungin, ja kohta, eli varttia vaille kuusi, olimmekin Pihkovan Rizshkaya-hotellissa, jonka edessä prinsessa Olga vartioi. Matkaan oli kulunut huomattavasti pelättyä vähemmän aikaa.

Lähdimme talsimaan kohti kaupunkia. Ensin oli ohitettava kolme pitkää korttelia ja sitten selviydyttävä suhteellisen leveän Velikaja-joen ylittävästä sillasta. Tulimme Leninin aukiolle, josta jatkoimme muurien sisään ja edelleen Pihkovajoen rannalle. Kiersimme vielä parin kirkon ympäri ja kuvasimme lähtiessämme viittä jäljellä olevaa kääpiötä seitsemästä.

Tässä vaiheessa Ainon jalka oireili niin paljon, että paluumatka hotelliin oli yhtä tuskaa. Levähdysmahdollisuuksia eli penkkejä oli kovin niukasti matkan varrella. Ennen yhdeksää olimme kuitenkin jo teenkeittopuuhissa

Sunnuntai 5.9.2010 - Pskov-Tartto-Tallinna-Helsinki

Ennalta olimme arvioineet, että vietämme aamupäivän Pihkovassa, mutta koska tulimmekin sinne illalla jo niin aikaisin, että kaikki ehtivät tutustua päällisin puolin kaupunkiin, päätimme lähteä liikkeelle jo kymmeneltä ja sovimme, että ylitämme rajan Viroon Pechoryssä eli pienemmän raja-aseman kautta.

Vähän ennen rajaa pysähdyimme lammen rannalla nauttimaan kuohuviinit kauniissa aurinkoisessa säässä. Tulimme rajalle kello 11.20. Muodollisuudet veivät tunnin ja 20 minuuttia. Sinä aikana mm. tutkittiin kaikkien laukut. Venäjän puolen tullimies oli kiinnostunut vain kirjoista ja mapeista. Hän myös huomautti, että Viroon saa tuoda Venäjältä vain kaksi askia savukkeita. Viron puolella tullimies uskoi, kun vannoimme vievämme kartongit Suomeen, eikä alkanut periä tullimaksua niistä.

Viron ja Suomen aikaa varttia vaille 12 olimme valmiita jatkamaan matkaa. Meillä oli aikaa, joten päätimme poiketa Peipsijärven rannalle. Sieltä jatkoimme Tarttoon, jossa kulutimme aikaa melkein tunnin. Tartosta ajoimme Paiden kylään, jossa kävimme kahvilla. Tulimme Tallinnan satamaan kello 19.50 ja jäimme jonottamaan laivalle pääsyä. Kun vihdoin pääsimme M/S Starille, se oli niin täynnä, että ei ollut helppoa löytää istumapaikkaa. Parin tunnin merimatka meni kuitenkin suhteellisen kivuttomasti. Vielä oli kuitenkin tunnin matka laivalta keskustaan, niin tukkoinen oli väylä Länsisatamasta.

Keskustasta otimme taksin kotiin, ja niin oli hyvin ristiriitaisia tunteita herättänyt matka päätöksessä.

Kaikki Venajan matkat

Maahakemistoon
Etusivulle