Perjantai 8.1.2010 - Kololi-Barra(-Toubacouta, Senegal)

Herätys puoli kuudelta, suihku ja vaatteet päälle. Haimme vastaanotosta aamiaispakettimme, jotka olimme tilanneet edellisenä iltana. Meillä oli mukana pieni vedenkeitin, joten nautimme huoneessa aamuteet aamiaisleipien kanssa. Lähtöajaksi meille oli ilmoitettu 6.55. Puhelin soi jo 20 minuuttia vaille seitsemän, ja opas ihmetteli, missä viivymme. Hänen tietonsa mukaan lähtöaikamme piti olla 6.40. Just. Tälle retkelle ei ollut muita suomalaisia lähdössä, ja bussi täyttyikin ruotsalaisista ja tanskalaisista.

Päivä valkeni pikku hiljaa, ja kello 7.40 olimme satamassa odottamassa, mille lautalle pikkubussimme mahtuisi. Odottelua kesti tunnin verran. Meidän oli ylitettävä Gambia-joki eli oikeastaan merenlahti, sillä "joen" vesi on suolaista pitkälle sisämaahan. Liikenteessä oli vain kaksi lauttaa eikä niillä ole aikataulua. Ne kulkevat eri nopeuksilla edestakaisin niin kuin ehtivät. Lauttamatka kesti meillä 40 minuuttia.

Pohjoisrannan Barrassa paikallisopas kävi vaihtamassa meille Senegalin rahaa. Kolmen hengen tarpeiksi arvioimme 50 euroa, jolla sai 30.000 Senegalin frangia. 1.950 Gambian dalasilla olisi saanut saman summan. Barrasta oli matkaa Senegalin rajalle 26 km, jonne tulimme yhden puskapysähdyksen jälkeen. Rajalla emme poistuneet bussista, vaan paikallisopas kävi hoitamassa sekä Gambian että Senegalin leimat passeihimme.

Lauantai 9.1.2010 - (Toubacouta-)Barra-Kololi

Olimme lähteneet Senegalin Toubacoutasta bussilla kohti Gambian rajaa kello 11.40, ja tulimme Gambian rajalle vajaan puolen tunnin kuluttua. Jälleen paikallisoppaamme kävi leimauttamassa passimme ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Barraa. Barrassa meidän ei tarvinnut odottaa kauaa lautalle pääsyä, mutta liikkeelle lähtö ei meinannut onnistua. Lautta käännettiin lopulta ympäri ja niin "peruutimme" Banjuliin. Lautan kyydissä oli useita kuorma-autoja, joilla oli lastina basalttia joko kivilohkareina tai hienompana murskeena. Gambiajoen etelärannalle tuodaan kiviaines pohjoisesta tie- ja rakennustyömaille, ja kaikilla pohjoisesta tulevilla lautoilla on yleensä muutama kuormallinen kiveä.

Kello 14 olimme Banjulissa. Hotelliin päästyämme Aino huomasi pikkukameransa puuttuvan. Se oli jäänyt joko bussiin tai sitten Toubacoutan hotelliin. Sitä ei löytynyt mistään myöhemminkään, eli se oli saanut uuden omistajan. Keitimme iltapäiväteet, minkä jälkeen Päivi ja Aino lähtivät tutustumaan hotellin ympäristöön. Oli tarkoitus ostaa postikortteja ja -merkkejä, mutta koska merkkejä ei löytynyt yhdestäkään kaupasta, emme ostaneet korttejakaan. Vettä ja keksejä sentään löytyi.

Seitsemältä menimme päivälliselle ja nautimme mm. erittäin hyvät purjokeitot ja lammaspaistit. Hotellin puutarhassa järjestettiin galaillalliset (ei hotellivieraille!), mikä tarkoitti sitä, että kamala mökä jatkui aamutunneille saakka ("from 7pm until late", kuten anteeksipyyntölapussa sanottiin). Seurasimme vieraiden saapumista hotellin aulassa kymmeneen saakka, minkä jälkeen yritimme saada unen päästä kiinni. Elävä musiikki häiritsi untamme pahanpäiväisesti.

Sunnuntai 10.1.2010 - Kololi, Bijilo-puisto

Herättyämme huonosti nukutun yön jälkeen kurkistimme ulos. Galajuhlien jäljet näkyivät roskina puistossa ja korppikotkina jätteiden seassa. Ilmeisesti korppikotkat ja apinat oli toimitettu pois hotellin alueelta juuri galatilaisuuden takia, ja nyt ne olivat takaisin alueella. Vähän omituiselta tuntui, että hotellin päivittäiseen ohjelmaan kuului korppikotkien ruokinta puoli kahdeltatoista. Emme tiedä, mitä niille syötettiin, kun emme käyneet toimitusta seuraamassa. Ehkä korppikotkia suositaan sen takia, että ne pitävät alueen puhtaana.

Aamiaisen jälkeen ilmoittauduimme parille matkanjärjestäjän retkelle ja lähdimme etsimään apinapuistoa. Yhden harharetken jälkeen löysimme oikean suunnan. Oppaita olisi ollut matkan varrella tarjolla aivan liikaa, eivätkä he tahtoneet uskoa, että emme kaipaa heidän seuraansa. Heti hotellin ulkopuolella hyökkäsi aina kimppuun koulutetut oppaat, sitten oli taksikuskien vuoro ja lopulta tulivat bumsterit eli yksityisyrittäjät, jotka ovat ystäviäsi ja haluavat rahasi. Tämä kaikki kuitenkin ensimmäisen minuutin sisällä siitä, kun astui ulos hotellin portista.

Sisäänpääsymaksu Bijilo-puistoon oli 30 dalasia (gambialaisilta 20 dalasia). Koska halusimme kiertää puistossa omaan tahtiimme ilman opasta, meidän oli "rekisteröidyttävä" vieraskirjaan. Puistossa on selvästi eri väreillä merkittyjä lenkkejä yhteensä 4,4 km, jotka kaikki kiersimme. Kävely oli miellyttävää varjoisassa metsässä. Puiston varsinaiset "nähtävyydet" ovat Guineanruostegueretsat sekä marakatit. Isot kyltit kielsivät ruokkimasta apinoita, mutta kaikki näkemämme paikalliset "oppaat" jakoivat niille pähkinöitä. Myös lintuja ja perhosia voi bongailla. Viivyimme puistossa yli kaksi tuntia.

Hotelliin päästyämme kävimme uima-allasbaarissa lounaalla ja lepäilimme huoneessa. Illallisen jälkeen kävimme tutustumassa hotellimme matkamuistomyymälään, jonka totesimme olevan mukava ostospaikka. Sai rauhassa katsella, ja hinnat olivat kiinteät ja kohtuulliset. Siellä oli myös postimerkkejä, joten teimme kortti- ja merkkiostokset. Loppuilta unen tuloon asti sujuikin kortteja kirjoitellessa.

Maanantai 11.1.2010 - Kololi

Koko päivä oli omistettu löhöilylle ja linnuille. Heti aamiaisen jälkeen bongasimme jo monia komeita lintuja hotellimme puistossa. Kymmenen jälkeen menimme uima-altaan äärelle varjon alle makailemaan/istuskelemaan. Puoli kahden aikaan tilasimme hedelmälautaset, jotka pitivätkin nälän loitolla illalliseen saakka.

Neljän aikaan Päivi ja Aino päättivät käydä katsomassa, mitä hotellin lintuinfopisteellä oli tarjota. He saivatkin houkutelluksi meidät viideltä alkavalle opastetulle bongauskierrokselle. Sitä odotellessa teimme kierroksen omin päin hotellialueella. Yllättävän monta lintua löysimmekin. Opastetulla kierroksella (100 dalasia, kiikarilaina sisältyi) ei montaa uutta lajia enää löytynytkään.

Illallisella tarjottiin alkuruokana paistettuja vihanneksia ja linssikeittoa. Pääruokana oli mm. lampaankyljyksia, mustekalarenkaita ja täytettyjä broilerinkoipia.

Tiistai 12.1.2010 - Juffure, James-saari

Päivän ohjelmaan kuului tutustuminen orjakaupan historiaan. Lähdimme hotellista aamiaisen jälkeen kello kahdeksalta. Bussi kiersi hotellialueita ja poimi mukaansa suomalaisia ja skandinaaveja. Kello 9.15 tulimme Banjulin satamaan, jossa nousimme englantilaisen omistamaan Lady Jacerene-veneeseen.

Kapteeni kävi kertomassa veneen/laivan varustuksesta, ja toinen kaveri kävi esittelemässä vessan toimintaa. Matka Albredaan kesti 2,5 tuntia. Matkalla tarjottiin kahvia ja teetä sekä täytetyn patongin siivuja. Veneessä tarvittiin pitkähihaista vaatetta, kun aurinko ei vielä aamulla lämmittänyt tarpeeksi.

Astuimme Albredan laiturille kello 11.50. Kaikkialla polkujen varsilla oli lapsiryhmiä, joilla oli rummutuksen ohella selvä sanoma: "Welcome - give me something, welcome - give me something". Albredassa kävimme pienessä orjakauppaa esittelevässä museossa, jonka pihassa oli pienoismalli (1:3) laivasta, jolla orjia kuljetettiin Atlantin yli Amerikkaan. Kävimme myös katsomassa kylän koulua, ja tuli selväksi, miksi turisteja pyydetään viemään mukanaan vihkoja, kyniä ja kumeja Gambiaan. Niille on kyllä käyttöä.

Alex Haley teki kuuluisaksi viereisen Juffuren kylän kirjoittamalla Kunta Kinten tarinan. Kunta Kinte oli myyty vuonna 1767 orjaksi Marylandiin, ja Haley väitti olevansa tämän jälkeläinen seitsemännessä sukupolvessa. Kylässä elää edelleen Kunta Kinten sisarusten jälkeläisiä.

Sekä englantilaiset että ranskalaiset harjoittivat orjakauppaa täällä. Englantilaiset perustivat orjien lastauspaikan läheiselle Jamesin saarelle, jonne nykyisen Latvian paikalla asuneet kuurinmaan herttuakunnasta tulleet uudisasukkaat olivat rakentaneet linnoituksen jo vuonna 1651. Nautimme lounaan veneessä, minkä jälkeen menimme Jamesin saaren kupeeseen. Siellä siirryimme pienemmillä veneillä itse saarelle, joka on myös osa UNESCOn maailmanperintökohdetta. Kohteeseen kuuluu seitsemän erillistä kohdetta: James Island kokonaisuudessaan, portugalilaisen kappelin jäänteet ja siirtomaa-aikainen varasto Albredan kylässä, Maurel Fr res -rakennus Juffuren kylässä, portugalilaisen siirtokunnan San Domingon rauniot sekä Gambiajoen suussa olevat kuuden tykin patteri ja Fort Bullenin linnoitus.

Noin kello 15.40 alkoi paluumatkamme kohti Banjulia, kun pienten vaikeuksien jälkeen väki oli saatu kuljetetuksi saarelta takaisin matkaveneeseen. Matkalla tarjottiin kello viiden tee keksien kera. Myös veneen baari oli auki, eli vettä (30 dalasia), limsaa (25 dalasia) ja olutta (40-50 dalasia) oli saatavilla. Paluumatkalla ei tarvinnut palella kevyessäkään vaatetuksessa.

Kello 18.10 olimme perillä Banjulin satamassa, josta bussimatka hotelliimme kesti tunnin. Illallisen parasta antia tällä kertaa olivat jälkiruoat.

Keskiviikko 13.1.2010 - Serrekundan ympäristön arkea

Kello 8.40 lähdimme matkanjärjestäjän retkelle, jolla tutustuttiin gambialaiseen arkipäivään. Ensimmäinen kohteemme oli "rumputehdas". Se oli piha, jolla guineasta tullut mies esitteli ja myi tekemiään rumpuja. Aikaa vierähtikin paikalla aika tovi, kun retkeläiset innostuivat opettelemaan rummutusta...

Toinen kohteemme oli "batiikkitehdas". Näimme, miten batiikkia valmistetaan vahatekniikalla ja "sido ja värjää" -tekniikalla. Hienoja töitä ihaillen olisi voinut viettää aikaa enemmänkin, mutta tästä paikasta taas oli kiire jatkaa matkaa. Ehdimme sentään ostaa Emmalle hellehatun.

Tutustuimme myös Sukutan äitiys- ja synnytysklinikan toimintaan. Banjulin ympäristössä asuvilla on mahdollisuus tulla synnyttämään täällä. Maksuksi hoidosta on annettava klinikalle kaksi saippuaa ja pieni rahasumma. Klinikalla hoidetaan myös lasten rokotukset. Siellä ei ole yhtään lääkäriä, vaan hoidosta vastaavat sairaanhoitajat. Synnytyksen jälkeen äiti ja lapsi lähtevät yleensä kotiin jo samana päivänä. Vieraillessamme klinikalla oli kaksi vastasyntynyttä, yksi poika- ja yksi tyttövauva. Molempien vauvojen isätkin olivat paikalla.

Itä-Lontoosta kotoisin oleva kehitysvammaisten hoitaja Geoff kävi lomalla Gambiassa, ihastui paikkaan ja huomasi siellä olevan tarvetta kehittää vammaisten lasten hoitoa. Hän perusti vuonna 2001 Hart Housen 20 km:n päähän Banjulista. Hän johtaa laitosta yhdessä gambialaisen vaimonsa kanssa. Laitos toimii suurelta osin turisteilta saatavien lahjoitusten turvin, ja toiminnan jatkuminen on vaakalaudalla.

Noin 13.45 olimme takaisin hotellilla. Kävimme supermarketissa ostamassa pientä purtavaa, ja päätimme korvata lounaan huoneessa nautituilla eväillä. Televisiosta kuulimme Haitissa tapahtuneesta maanjäristyksestä ja seurasimme BBC:ltä pelastustoimia. Tehtävänä oli myös laukkujen alustava pakkaaminen, koska seuraava päivä oli lähtöpäivä. Ilmastoidusta huoneesta emme halunneet enää poistua ennen illallista.

Torstai 14.1.2010 - Kololi-Banjul-Las Palmas-Helsinki

Lähtöpäivän aamuna kävimme kysymässä vastaanotosta, saisimmeko pitää huonetta vähän vielä puolen päivän jälkeenkin, koska lähtömme hotellista oli vasta kello 13.15. Tyytyväisinä luvasta menimme allasalueelle viettämään aikaa varjon alla. Mennessämme totesimme, että punainen lippu liehui edelleen rannalla kieltäen mereen menon - niin kuin oli liehunut koko viikon. Ei sillä, ettäkö meidän olisi tehnyt mieli sinne mennä... Joka tapauksessa lippu oli niin kulunut, että epäilimme sen olleen siellä jo vuosikausia. Myös meri näytti sellaiselta, ettei sinne ole menemistä. Ihmettelimmekin, miksi paikkaa mainostetaan rantakohteena. Ennen puolta päivää se sitten tapahtui. Lippu vaihtui keltaiseen.

Me menimme huoneeseen suihkuun, keittämään lähtökahvit/teet ja suorittamaan viimeiset pakkaustoimenpiteet.

Aioimme maksaa huoneen laskumme luottokortilla niin kuin Tjäreborgin ohjeissa oli luvattu, mutta sepä ei onnistunutkaan, piti olla käteistä. Käytiin siis rahanvaihtopisteessä ostamassa euroilla dalaseja, ja niin laskun maksaminen onnistui.

Lentokentällä kaikki sujui hyvin. Koneemme tuli Banjuliin myöhässä, ja lisää myöhästymistä aiheutti välilaskun aikana Las Palmasissa jonkun erikoisruoka-annoksen odottelu. Lisäksi Ranskan lennonjohtajat olivat lakossa, mikä aiheutti lisää myöhästymistä. Olimme Helsinki-Vantaalla kaksi tuntia myöhässä. Suurin osa laukuista tuli hihnalle nopeasti. Sitten ei tullut pitkään aikaan mitään, kunnes tuli miehistön laukut. Sitten taas ei mitään, mutta meille vakuutettiin, että laukut ovat kyllä tulossa. Tosi kiva odottaa kokonaisen tunnin laukkuja sen jälkeen kun on koko yön istunut koneessa. Onneksi ei ollut taksijonoa, joten pääsimme heti lähtemään ja olimme kotona tasan puoli seitsemältä.

Kaikki Gambian matkat
Kaikki Senegalin matkat

Maahakemistoon
Etusivulle